torstai 27. joulukuuta 2018

Christmas collaboration

Ei sillä ettenkö olisi lakannut tarpeeksi jouluaiheisia kynsiä mutta kun @nailartpromote  pyysi minua instagramissa mukaan jouluaiheiseen yhteistyöhän en halunnut kieltäytyäkään.

Lakkauksen deadline oli jo 23.12 mutta kaikkien kuvien editoiminen yhteen tietenkin kesti hetken ja sain kollaasin itselleni vastaa joulupäivän iltana enkä jaksanut julkaista pariin päivään mitään. Joudutte nyt siis tyytymään vielä joulukynsiin. Lupaan postata jotain muuta ensi vuonna.


Inspiraatio näihin kynsiin tuli tästä kuvasta.
Meillä oli tarkat ohjeet siitä kuinka lakkaus tuli toteuttaa. Lakkauksen pohja väriksi tuli punainen ja siihen valitsin Sensinity Rosas 16 lakan.

Etusormeen kultaisia tähtiä jotka minä leimasin Moyran 71 Frozen laatasta Moyran kultaisella leimauslakalla. 
Keskisormeen ja pikkurilliin lahjoja, lahjat tein leimadecaleina Moyran 36 Winter is coming laatasta. Leimasin paketit mustalla ja väritin niitä Moyran kultaisella leimauslakalla, NCLAn Let's Get Riot, Chaka sekä Opin Don't Mess With Opi lakoilla
Nimettömään tein kuusen fan brush tekniikalla silikonimatolle josta leikkasin sen sitten kuusen muotoon. Kuusessa käytin Essencen 26 Brazil Jungle, Opin Landscape Artist, Picture Polishin Cactus sekä Opin Don't Mess With Opi lakkoja.





Huolimatta siitä että meillä oli tarkat ohjeet lakkauksen toteuttamiseen niin silti jokainen on onnistunut tekemään omanlaisia, toisistaan erilaisia lakkauksia.
Kaikki mukana olleet neidit voit löytää instagramista mutta luettelen heidät vielä tähän.
@nailsmikeroy14 @thepolishedprof @maja.sloser @nailistayco @dallana_nails @hefersanja @linda165_yt @marnailart @finishwithatopcoat @yeye_rozo @kaye.nailed.it @miss_esmaltes @nellybutler @nailsit   @nail_shocked @carokinomoto @megatuce @nanruz8 @arenitamia @ady_nunez 

Toivottavasti tykkäsitte vielä näistä viimeisistä joulukynsistä ja tästä yhteistyöstä missä olin mukana.
Tämä oli todella mielenkiintoinen juttu ja olen otettu että mua edes pyydettiin mukaan.


Rauhallista loppuvuotta!


Ja jos ette ole vielä huomanneet jouluaaton postauksessa on arvonta joten käykääpä kurkkaamassa ja osallistumassa siihen :)

maanantai 24. joulukuuta 2018

Luukku 24: Yhteenveto ja arvonta

Oikein hyvää joulua kaikille!
On tullut viimeisen luukun aika. Haikeaa, mutta pieni blogibreikki on tämän uurastuksen jälkeen kyllä paikallaan.
Kokosin kollaasin kaikista joulukalenterin kynsistä jotta voitte halutessanne kertoa mikä tai mitkä niistä oli teidän lempparit. Alla olevista linkeistä voitte käydä vielä tarkemmin tutkimassa mitä tuli lakattua.


Tilastollisesti voidaan sanoa että leimausta oli joulukalenterissa kaikkein eniten 13/22 joista tavallista leimaamista oli seitsemän ja leimadecaleita kuusi. Käsinmaalausta ja milvejä oli molempia neljä ja muita jotka eivät sovi mihinkään yllämainitusta kategorista oli kaksi. Tästä selkeästi huomaa että leimaus on ykkösenä mun koristelulistalla :)

Nautin joulukalenterin toteuttamisesta todenteolla vaikka loppua kohden inspiraatio meinasi alkaa loppumaan ja aikaakin tämä vei ihan suunnattomasti kaikin puolin. Kaikin puolin olen kuitenkin iloinen että lähdin tähän hommaan ja kiitos kaikille jotka olette lukeneet ja kommentoineet postauksia. Se on ollut mieltä piristävää.


Ja kun kerran on joulu ja jouluna monesti muistetaan toisia, haluan muistaa yhtä onnekasta lukijaa järjestämällä arvonnan jossa voi voittaa Milv "aloituspaketin"
Palkintoon kuuluu NCLA valkoinen kynsilakka Ask the Magic 8 Ball, Glisten & Glowh Top of Heaven päällyslakka ja viisi vapaavalinnaista Milv-arkkia.
Kuvan Milvit ovat siis kuvausrekvisiittaa ja voittajan kanssa sovitaan erikseen mitkä Milvit hän haluaa.




Kuinka osallistut:
1. Liity blogin lukijaksi jos et vielä ole! (< < Linkki)
2. Jätä kommentti mistä vain, esim. lempiasiasi joulussa tai joulukalenterin kivoin lakkaus. (sähköpostiosoitteen jättäminen helpottaa voittajaan yhteydenottoa.)
3. Saat yhden lisäarvan jos seuraat minua jossain somessa Facebook, Instagram, Bloglovin. Suosittelen kertomaan siitä kommentissasi .

Arvonta on käynnissä tämän viikon loppuun, sunnuntaihin 30.12. 23.59 asti.
Palkinnon vastaanottamisessa näkeminen pääkaupunkiseudulla ovat mahdollista, muussa tapauksessa postitan.


Nyt joulun viettoon. Rauhallista joulua!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Luukku 23: Punaista ja kultaista

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00.

Joulukalenterin toisiksi viimeinen luukku ja kynnet joilla ajattelin viettää koko joulun, ellen nyt ihan yhtäkkiä muuta mieltäni. Melkein meinaa myös blogin kirjoituksen suorituspaineet iskeä sillä tykkäsin Viljamin eilisestä postauksesta ihan älyttömästi :D



Joskus käy sillä tavalla että päässä on todella selkeä visio lakkauksesta mutta sitten se ei ihan täysin siirry kynsille asti. Taisin mainita tästä jo aiemmin joulukalenterin aikana mutta totta se on. Luulen että tällä kertaa taas osittain kävi näin vaikka lakkauksesta tykkäänkin.
Mulla oli niin selkeät sävelet lakkauksen ja sen koristelujen kanssa että suuntasin jopa Cesarsille hankkimaan tarvittavat decalit itselleni.



Lakkasin Kiara Skyn täydellisellä joululakalla (Dream Illusion) kynteni jo toista kertaa joulukuun aikana (ensimmäinen kerta täältä) Päälle tein liukuvärin FUNin Million Dollar Dream kultaisella hologlitter lakalla jonka jälkeen lisäsin Milvin decalit. Hieman harmittaa että punaiset holodecalit eivät näy ihan niin selvästi ja tarkasti kuin olin kuvitellut. Mutta ei se haittaa kun lopputulos on kuitenkin todella mieleinen.


Halusin toteuttaa juhlavat mutta ei niin suoraan joulukynnet ja nuo lakat yhdessä ovat kyllä aika loistava väricombo jouluun. Punaisella ja kultaisella meidän kuusikin aina koristellaan joten ehkä nää värit on sillä tavalla mun joulun suosikit ja muutenkin todella yleiset koristeluvärit jouluna. Millä väreillä teillä koristellaan?


Mulla on jo nyt etukäteen hieman haikea fiilis siitä että huomenna on jouluaatto ja joulukalenterin viimeinen päivä,  entä teillä? Oon tehnyt niin ison työn että ajatus siitä että ei ole kiire lakata kynsiä kuulostaa ihan hassulta. Uni velkaa on tullut kerättyä aivan mieletön määrä kalenteri- ja joulukiireiden summana mutta ehkä ehdin niitä nukkumaan ensiviikolla vähän pois.
Nyt vielä viimeisten järjestelyjen pariin niin joulu voi vihdoin alkaa :)

Oikein hyvää aaton aattoa kaikille!

lauantai 22. joulukuuta 2018

Luukku 22: Vieraileva tähti

Hei kaikki innokkaat joulunodottajat! Tänään kalenterin vierailevana tähtenä esiintyy minä, ihanan bloggaajamme mies, Viljami. Näin ihan alkuun kerrottakoon, etten koskaan ennen ole eläessäni kirjoittanut blogia. Toiseksi kerrottakoon, etten koskaan ennen ole eläessäni lakannut Camillan kynsiä. Kolmanneksi kerrottakoon, että kerran lakkasin omat kynteni, mutta armas vaimoni ei antanut minun esitellä niitä blogissaan kuvien laadun vuoksi. Neljänneksi kerrottakoon, että minulla on tapana kirjoittaa yksinkertaisistakin asioita tarpeettoman pitkästi!



Camilla pyysi minulta jo marraskuussa, että tekisin postauksen joulukalenteriin. Minullahan ei oikeastaan ollut asiaan sanomista, joten nyt ei auttanut muu kuin ottaa lakat esille ja ryhtyä hommiin. Valitsin jouluun sopivat värit, punaisen ja vihreän ja lakat taisivat olla Essencen 4 Ever Young ja OPIn Don't Mess With OPI. Tarrat tulivat myös Essencen linjastoilta, jostakin läpyskästä jossa luki "good girl". Pikkutimantti on myös tarra, pakkauksessa ei tosin enää lukenut mitään. Ihan hyvälaatuinen pikku kivi. Karaatteja ei montaakaan, mutta liima oli niin toimivaa, että pinsetit meinasivat saada uuden koristeen.


Punainen lakka toimi tosi hyvin, melkein olisi yksi kerros riittänyt, mutta päätin nyt joulun kunniaksi laittaa tuplana. Vihreä lakka ei sitten siitä johtuen halunnut sekään tyytyä yhteen kerrokseen, vaan oli niin ihmeen ohutta, että oli pakko laittaa sitäkin sitten kahteen kertaan. Tarrat valikoin jouluun ja talveen sopivan ulkomuodon takia. Koko homman sinetöin sitten pikakuivattavalla Glisten & Glow-lakalla. Tässä  kohtaa meinasi jo tulla itku, kun taidolla tasaiseksi lakatut kynnet saivat nyt päälyslakasta epäesteettistä tekstuuria, mutta Camilla rauhoitteli, että "kyllä ne siitä tasottuu".


Minustahan näistä tuli kivat, mutta ensi kerralla(!) voisin vaikka kikkailla enemmänkin. Jouluisilta ne minusta näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mitähän se Camilla itse tykkää?

Kyynel silmässä nauraen luin Viljamin postauksen, voi että miten ihana! Tykkään kynsien väriyhdistelmästä todella paljon ja siitä että peukku ja nimetön toimii aksenttikynsinä eikä niinkuin vaikka että joka toinen on erivärinen. Näin lopputulos on hieman tyylikkäämpi mielestäni. Viljamin lakatessa jo ihmettelin kun hän siveli kynsilakkaa kerroksen aikana valehtelematta ainakin 25 kertaa kun minä sivelen maksimissaan viisi. Tästä syystä lakka näyttää ohuelta ja paikoin epätasaiselta. Tarrat on helppo ja nopea tapa koristella kynnet mutta olen vähän pettynyt ettei Viljami esimerkiksi leimannut kynsilleni mitään sillä tiedän hänen osaavan homman. Kivat kynnet kuitenkin ja oon erityisen kiitollinen siitä että Viljami suostui tämmöiseen juttuun eli kiitos siitä!


Mitäs te tykkäätte miehen vieraspostauksesta ja lakkauksesta?
Lisää näitä?


perjantai 21. joulukuuta 2018

Luukku 21: Jouluinen ranskis

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00.

Kadonnut muistitikku on löytynyt! Meidän ihana pikku-taapero konttasi eilen luokseni sen kanssa :D Siispä julkaisen nyt kynnet jotka olen lakannut jo jonkun aikaa sitten.


Muistan nähneeni joskus vuosia sitten @nailsbycambria'n instagramissa tällaiset orjanlaakerikranssi kynnet. Olen myös useana vuotena ajatellut sellaiset tekeväni mutta koskaan en ole niitä tehnyt. Nyt kuitenkin monipuolista joulukalenteria miettiessäni keksin että ranskalainen manikyyri sopii joukkoon aivan loistavasti. En edes muista koska olen viimeksi edes lakannut ranskalaisen manikyyrin joten kyllä oli aikakin.



Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Essien Sugar Daddia ja kynnen kärkeen Color Clubin One-Step French Tippiä. Orjanlaakeriköynnöksen maalasin akryylimaaleilla käyttäen tummanvihreää, vaaleanvihreää, punaista ja valkoista.



Näistä tuli niin kauhean kauniit että olin oikeasti todella surullinen kun ne piti ottaa pois seuraavaa joululakkausta varten. Olen jopa miettinyt josko nämä olisi mun the joulukynnet tänä vuonna ja lakkasin kynnet tällä tavalla vielä uudestaan jouluksi, mutta katsotaan. 

Mitä mieltä olette, iskeekö tämmöinen jouluinen ranskalainen teihin?

torstai 20. joulukuuta 2018

Luukku 20: Lakkaushaaste: Joulukuusi

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00.

Tänään on vuorossa kynsivaihtarit lakkaushaaste, niin kuin joka kuukauden 20. päivä, heinäkuusta alkaen. Jos et vielä tiedä mistä on kyse niin, kynsivaihtareiden idea on että useampi bloggaaja lakkaa kynnet samalla aiheella ja/tai koristelutyylillä ja postaukset julkaistaan samaan aikaan samana päivänä.

Nyt joulukuussa saatiin vielä huikea määrä osallistujia. Käy kurkaamassa kaikien muiden lakkaukset alla olevista blogilinkeistä :)
Dioriina
Nails to photos
Charming Nails
Timantteja Kynsillä
Tinkerbell's nail diary
Ihastukset
Strokes of Color



Koska on joulukuu teemakin on jouluinen, tällä kertaa joulukuusi. Joulukuusen täytyy löytyä edes yhdestä kynnestä mutta tyyli on vapaa.
En tiedä johtuuko tämä siitä että olen lakannut jo 15 jouluaiheiset kynnet mutta ispiraatio meinaa olla jo vähän hukassa. Luulin että tämä lakkaushaaste olisi kuitenkin helppo kun aihe oli jo annettu valmiiksi mutta toisin kävi. Mulla oli niin monta joulukuusi -leimakuviota siis useita varmaan viidessä eri laatassa että meinasi tulla ihan päättämisen vaikeus. Lisäksi olin lakannut tätä haastetta varten joulukynsikynnet jo aiemmin mutta ne kuvat ovat edelleen hukassa. Joten lakkasin uudet, erilaiset ja täytyy sanoa että tykkään näistä enemmän.



Kuten jo melkein saattaa arvata tein leimadecalit. Lakkasin kahdenlaisia decaleita silikonimatolle kun en ollut ihan varma kummasta tykkäisin enemmän. Lopulta päädyin näihin Moyran 71 Frozen laatasta löytyviin kuvioihin joissa on kuusia, tähtiä ja lumihiutaleita. Leimasin kuvion mustalla ja väritin kuuset Picture Polishin Mossylla ja tähdet Picture Polishin Poohilla. Etu- ja pikkusormeen lakkasin kaksi kerrosta Mossya.


Vaikkei näiden kynsien pääpaino niinkään ole joulukuusissa niin kuusi kriteeri täyttyy kuitenkin 10 kuusen voimin. Tykkään lopputuloksesta todella paljon.

Sellainen oli vuoden viimeinen lakkaushaaste -postaus, ensi vuonna jatketaan. Aikaisemmat postaukset voit vielä käydä kurkkaamassa täältä: heinäkuu, syyskuu, lokakuu ja marraskuu.
Mitäs olette tykänneet haasteesta jossa useampi kynsibloggaaja lakkaa kynnet samalla teemalla?

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peelable base coat
Color Club - One-Step French Tip
Picture Polish - Mossy ja Pooh
Moyra - 71 Frozen laatta ja SP 06 Black
So Nailicious - 01 Warrior sivellin
Glisten Glow - Top of Heaven


Me vielä pohditaan tuleeko meille jouluksi joulukuusi.
Tuleeko teille?

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Luukku 19: MILV Kuusen oksat

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00.

Muistitikku ja kuvat sen mukana edelleen teillä tuntemattomilla joten ei kun kynsiä lakkaamaan...
Joulukiireet ovat no, kiireisimmillään ja nyt vielä tämä pieni ongelma tähän kaiken päälle. Kyllä vähän harmittaa mutta tästä selvitään.



Tein "pikalakkauksen" käyttäen Milv decaleita N437. Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Color Clubin One-Step French tippiä. Kuvittelin tämän siis olevan pikalakkaus mutta onnistuin kiirehtiessäni pilaamaan kaksi kynttä joten ne täytyi tehdä kokonaan alusta. Ei pitäisi kiirehtiä liikaa.
Onneksi Milv arkissa on tarpeeksi kuvia että tämä onnistui vaikka oikeaan käteen jäikin vain kolme decalia kun lainasin kaksi tähän vasemman käden lakkaukseen.


Joulukalenterissa on esiintynyt Milv kynnet jo kahdesti, joulumaisema ja lumikynnet.
Nämä ovat yhdet joulun suosikkejani ja olin alun perin ajatellut lakata näillä vasta jouluaatoksi mutta keksitään sinne vielä jotain muuta :)

Mikä on teidän helppo ja nopea lakkaus?

tiistai 18. joulukuuta 2018

Luukku 18: Samiskynnet Frozen

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00.

Ollaan tehty Lauran kanssa syksyn aikana kahdet samiskynnet ja kun Laura kysyi tehtäisiinkö joulukalenteriin vielä yhdet olin tietenkin mukana. Aikaisemmat samiskynnet voit käydä kurkkaamassa täältä ja täältä.
Teeman tai aiheen keksiminen näille on mun mielestä aina vähän haastavaa. Laura ehdotti Frozenia ja minä kysyin, ai se leffako? :D Jep, just se leffa. Sopi mulle vallan mainiosti sillä onhan Frozen yksi mun lempi disney -elokuvista ja olen ylipääntänsä aina valmis mille tahansa Disneylle.



Olen tehtyn aiemmin kahdet Frozen -kynnet joista toiset löytyykin täältä blogista, toiset vaan instasta. Molemmissa on silloin esiintynyt Anna ja Elsa joten tiesin että tällä kertaa on tehtävä jotain muuta. Ei silleen että kukaan pakottaisi tekemään muuta, mutta ajattelin vaihtelun virkistävän.

Päädyin sitten lakkaamaan Olafin ja lumivauvoja. Nämä Olafin pikkuveikat olivat meillä kovassa suosiossa kun olin raskaana ja juteltiin siitä että pikkuveikka syntyy :)


Frozen tuo värinä mulle mieleen aina sinisen ja lakkauksen pohjalle valitsin Wild & Mildin uutuuden 10 Cool Idea, Silk Effect kokoelmasta.

Etusormen ja pikkurillin kynsiin olen tehnyt leimadecalit Moyran 71 Frozen laatasta, mikä jo nimensä puolesta oli ihan täydellinen valinta tähän lakkaukseen saati sitten että toi kuviokin on ihan mahtava.
Peukalon, keskisormen ja nimetömän kynnet olen maalannut vapaalla kädellä akryylimaaleja käyttäen. Katsoen samalla mallia tästä kuvasta.


Pikkuveikat olisin voinut tehdä hieman isommiksi sillä nyt niiden muotoa, silmiä ja suuta oli erittäin vaikea maalata. Käytän SoNailiciousin 01 warrior sivellintä joka aivan huikea kaikkiin pieniin yksityiskohtiin kuten näiden maalaamiseen mutta silti aloin haaveilemaan vieläkin pienemmästä siveltimestä. Onko sellaista olemassa tai uskaltaako tuota trimmata vähän? Siinä vasta kysymys.

Tykkään näistä ihan sairaasti enkä tahdo ottaa näitä pois ollenkaan :D
Haaveilen myös kynsistä joissa on jokaisessa sormessa tuo leimakuvio koska se on todella kiva. Toivotaan huurteista talvea jotta ehdin ottamaan kaiken ilon irti Frozen laatasta.

Ja käykää toki kurkkaamassa Lauran lakkaus!

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peelable Base Coat
Wild&Mild - Silk Effect - 10 Cool Idea
Moyra - 71 Frozen laatta, SP 06 Black ja SP 07 White
SoNailicious - 01 Warrior sivellin
Akryylimaaleja
Essie - Gel Setter



Mikä on teidän lempi Disney-leffa?
Entä onko samiskynnet ollut kiva konsepti?

maanantai 17. joulukuuta 2018

Luukku 17: Joulukynsiä vuosien varrelta

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00 paitsi tänään....

Olen ollut 16 päivään niin järjestelmällinen kun vain olla ja voi. Kynsien lakkaus on ollut hyvällä mallilla, samoin kuvat. Postaukset olen viimeistellyt edellisenä iltana sillä tykkään että teksti on ajankohtaista siihen nähden miltä musta juuri sillon tuntuu.
Kaiken sekoitti se että ei oltu viikonloppuna kotona. Olen säilyttänyt kaikkia joulukalenterin lakkauskuvia muistitikulla jotta voin helposti vaihdella kummalla koneella teen postaukset loppuun. En siis omista tietokonetta tai läppäriä itse vaan vaihtelen sen mukaan kumpaa mieheni ei juuri sillä hetkellä tarvitse. Iltaisin se on yleesä läppäri ja päivällä tietokone miehen ollessa koulussa läppärin kanssa.

Nyt on käynyt kuitenkin niin että kyseinen muistitikku on kadonnut jonnekin 😭 
Luulin pakanneeni sen mukaan viikonlopuksi mutta perillä sitä ei löytynyt. Olin onneksi valmistellut viikonlopun postaukset niin hyvin että se ei haitannut. Palattuamme eilen illalla kotiin muistitikkua ei löytynyt mistään, enkä ole sitä vielä tähän hetkeen mennessä löytänyt.
Tämä aiheuttaa suuren ongelman tuleviin postauksiin sillä kuten sanoin, jo valmiiksi lakkaamieni kynsien kuvat ovat siellä ja jos tikku ei jostain ilmesty joudun lakkaamaan kaikkien seitsemän jäljellä olevan päivän kynnet uudestaan sen sijaan että olisin joutunut lakkaamaan vain kahdet.
En halunnut kuitenkaan jättää tätä päivää täysin ilman luukkua joten kurkataan mun aikaisempien vuosien joulukynsiin joista blogissa on nähty vain viime vuoden kynnet.



2011 - Vuosi jolloin olen ottanut aivan ennsimmäiset kynsikuvani. Värilliset raskalaiset manikyyrit olivat yksi mun lemppari tapa lakata kynnet ja jouluksi lakkasin punaista ja kultaista. En osannut lakata siitisti enkä selkeästi putsata ylimeneviä lakkoja :D



2012 - Olin saanut synttärilahjaksi uusia kynsilakkoja ja muistan käyttäneeni. Kyseiset lakat jopa löytyvät kokoelmastani edelleen joten voin kertoa että vihreä on Wild&Mild 22 Wall Street ja musta 17 Rockerfeller Center. Käytin joulukuusien teippaamiseen maalarinteippiä, myös noihin poikki meneviin osiin. Sillon ei ollut mitään vinyyleitä ja täytyi olla luova :D
Etusormi ja pikkurilli on mielestäni ihan käsin maalattu.
Ylimenevien lakkojen putsaus edelleen hakusessa...



2013 - Glitterliuku, Camillan klassikko jo vuodesta 2013. Muistelen että olisin käyttänyt punaista Golden Rose tekstuurilakkaa Holiday 64 ja että kultainen glitter oli H&Mstä. Älkää kysyky kuinka mä muistan.






2014 - Tein käsin maalaten lumihiutaleita siniselle glitterpohjalle joulukuun alussa. Muistan että sinä iltanaa kun lakkasin nämä lunta ei ollut mutta aamulla kun heräsin sitä oli satanut. Se oli hauskaa.

Alemmat olivat sitten ne ns. oikeat joulukynnet. Kuusi on China Glazen It's Alive lakkaa ja luulen että kaikilla kynsillä ois päällä Fairy Dustia.



2015 - Pohjalla Essecen Turn the Lights On! Lumihiutaleet on leimattu konadin valkoisella, vaalean sinisellä ja sinisellä leimauslakalla. Laatta oli joku random kuusikulmion muotoinen nimeton laatta.

2016 - Kärsin alkuraskauden pahoinvoinnista eikä blogissa nähty mitään lokakuun jälkeen. Picture Polish julkaisi joulun alla kuitenkin 3 uutta lakkaa joista ostin itselleni Holo Berryn ja Holo Nightin ja lakkasin niillä joulukuussa :)


2017 - Blogissa nähtiin aika monet joulukynnet mutta ei kaikkia. Olin mukana Kynsiblogien joululaulu aiheisessa joulukalenterissa ja multa aukesi luukku kolme kertaa. Ensin nähtiin kahdet Petteri Punakuono -kynnet
Aattona avattiin luukku josta paljastui tietenkin Joulupukki.
Instagramissa osallistuin Picture Polishin järjestämään kilpailuun jonka teema oli Festive. Käytin lakkauksessa Holo on Toppia, Holo Nightia, Bridgetiä ja Mossya.
Lisäksi lakkasin kynnet yhden l
empijoululauluni mukaan, laulun jonka olen useana vuonna esittänyt kirkossa 3. adventtisunnuntaina. 


Nyt täytyy kyllä sanoa että vaikka postaus tulee myöhässä koska suunnitellun postauksen kuvat ovat jossakin hukassa, olen äärimmäissen iloinen että tein tämän postauksen. Multa löytyy kynsikuvia oikeesti 8 vuoden takaa ja ilman tätä pientä vahinkoa en ehkä olisi palannut niin kauas muistelemaan. On kans mahtavaa huomata että jotain kehitystä on tän harrastuksen aikana tapahtunut. Oikeastaan ihan ahdistaa kattoa noita ensimmäisiä ja miettiä kuinka ylpeä niistä on silloin ollut :D
Mutta tämä oli todellakin ihana tehdä ja samalla tuli katseltua myös muita vanhoja kuvia <3

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta, vaikka sen vähän hätäisesti kasasinkin.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


Ongelmia joulukalenterissa.

Heipsan.

Pahoittelen ettei tämän päivän joulukalenteripostaus ole vielä julkaistu.
Sen suhteen on pieniä ongelmia ja yritän niitä parhaillani hoitaa.

Toivotaan että saadaan edes jonkilainen postaus ulos tänään mutta katsotaan miten käy.

Sitä ennen voitte käydä kurkkaamassa kalenterin muita postauksia jos joku on vaikka jäänyt välistä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Luukku 16: Kolmas karkkikeppi

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Joskus käy niin että kaikki epäonnistuu ja kynsien lakkaamisesta ei tule sitten yhtään mitään.
Näiden kynsien kanssa oli niin paljon ongelmia että mietin jo että en edes tee niitä loppuu saati julkaise niitä valmiina. Tässä sitä kuitenkin ollaan lakkauksen kanssa joka on tuskan ja turhautumisen täydeltä tehty.




Lakkasin kynsilleni ensimmäisenä kaksi kerrosta Kiara Skyn Dream Illusion lakkaa joka on aivan ihana rubiinin punainen glitterlakka. Lakka sopii sopii täydellisesti joulun aikaan jo onkin vakiinnuttanut paikkansa mun "joululakka" suosikeissani. Tästä syystä en osannut odottaa että lakkauksessa voisi vielä mennä vinkisin vonksin sillä olin niin tyytyväinen tähän tällä kertaa valitsemaani lakkaan.



Halusin tehdä itselleni Candy Cane -lakkauksen mutta siitä ideasta lähtien aika moni juttu oli alamäkeä.
Aloitin yritykset siitä että laitoin kynsilleni raitavinyyleitä ja lakkasin valkoisella niiden päälle. Vinyyleitä pois ottaessa lakka levisi, sitä oli vinyyleiden alla ja muuta ikävää. Poistin jo tekemistäni kahdesta kynnestä lakkaukset ja siis onneksi käytän UNTia niin lakkojen poisto oli nopeaa ja vaivatonta. Sen jälkeen lakkasin kynnet uudelleen Dream Illusionilla ja menin nukkumaan ärsytystäni pois. Tätä kirjoittaessa yritinjopa miettiä milloin viimeksi olen edes käyttänyt vinyyleitä ja blogista löytyy postaus tammikuulta 2017 joten ei ehkä ihme että ei onnistunut oletetusti

Seuraavana päivänä ajattelin kokeilla eri lähestymistapaa ja kaivoin esille silikonimattoni. Kun kerran rakastan leimadecaleita niin vinyylidecaleiden teko on varmasti yhtä helppoa, ajattelin.
Ei, ei ollut. Lakkasin pohjalle kerroksen läpinäkyvää lakkaa niinkuin aina leimadecaleita tehdessäni ja se taisi olla päivän pahin virhe. Vinyylien poistovaiheessa ne repivät mukanaan myös kirkkaanlakan ja vähän valkoista jaa vähän toista vinyyliäkin. Yritys oli tuhoon tuomittu. Valitin jopa Lauralle että nyt ei mikään onnistu ja hänen antamien vinkkien ansiosta olin valmis yrittämään vielä kerran.



Kolmantena päivänä laitoin vinyylit suoraan silikonimatolle ilman kirkasta lakkaa ja annoin niiden kuivua todella pitkään. Se toimi, vinyylien poisto oli helppoa ja kaikki näytti hyvältä. Lakkasin päälle kirkaan lakan ja annoin uudelleen kuivua.

Tuli aika laittaa decalit kynnelle ja vaikeudet jatkuivat. Ne olivat jostain syystä niin paksut että eivät taipuneet oikein mihinkään suuntaan ja olivat siitä syystä lähes mahdottomat asettaa kynnelle. En suostunut luovuttamaan, näitä kynsiä tehtiin jo kolmatta päivää joten oli pakko onnistua.

Sain decalit vihdoin ja viimein kynsille mutta näky oli katastrofaalinen joten otin käteeni nail art siveltimen ja aloin korjaamaan raitoja punaisella ja valkoisella kynsilakalla. Kun tulos oli jotakuinkin kohdillaan lisäsin päälle tuhottoman paljon päällyslakkaa tasoittamaan kaikki mahdolliset epämuodostumat yms. Ja valmista tuli!




TA-DAA! En muista milloin yksien kynsienlakkaus olisi ollut näin vaikeaa. Pari päivää oon jopa miettinyt että en julkaisen näitä ollenkaan mutta sitten tulin siihen tulokseen että kyllä blogiin kuuluu ne epäonnistumisetkin. Lopputuloshan on oikeastaan ihan hyvä vaikka en siitä itse välitäkään.
Tulin myös siihen tulokseen että ensikerralla maalaan kaiken käsin siillä sen homman osaan.

Huolimatta siitä että en halunnut julkaista näitä, ajattelin että käytin näihin aivan liian paljon aikaa vain ollakseni julkaisematta näitä eikä mulla toiseksi olen mitään muuta julkaistavaa :D
Joten olkaa hyvä!

Onko teillä huonoja kynsipäiviä ja mikä silloin on avuksi?

lauantai 15. joulukuuta 2018

Luukku 15: Baby Boomer hiutaleet

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Babyboomer, toiselta nimeltään french ombre tuntui olevan yksiä suosituimpia hääkynsidesigneja mitä nyt seurailin tämän kesän morsiamia muutamassa facebook -ryhmässä. Harkitsin niitä myös itselleni mutta koska niitä näkyi niin paljon menetin itse innon ja halusin jotain erikoisempaa.

Talvisiin ja jouluisiin kynsiin inspiraatiota etsiessäni törmäsin instagramissa kivoihin babyboomerlumikynsiin ja halusin toteuttaa saman tyyliset myös itselleni.


Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Color Clubin Correct & Conceal hoitolakkaa joka on tarkoitettu vaurioiden korjaamiseen ja peittämiseen. Hoitavista ominaisuuksistaan huolimatta se on yksi kauneimmista nudeista joita omistan.



Tein luikuvärin käyttämällä Color Clubin Blush Crushia joka on hieman läpikuultava nude sekä NCLAn Ask the Magic 8 Ball valkoista.


Lumihiutaleleimat leimasin aivan liukuvärin rajakohtaan jotta hiutaleet osittain sulautuvat valkoiseen kärkeen mutta osittain myös näkyvät.

Lumihiutaleet kirjaimellisesti metsästin Moyran 36 Winter is Coming laatasta sekä 102 Last Days of Summer minilaatasta. Tarkoittaen sitä että koko kynnen leimakuvioista teippasin ylimääräisiä hiutaleita pois leimasimesta vaan leimatakseni niitä yksittäin.
Vähän päinvastoin kuin mitä tein piparkakkupoika -kynsien kanssa leimatessani monta yksittäistä kuvaa saadakseni koko kynnen leimat.


Voiko sanoa että kynnet ovat elegantit ja hienostuneet, sillä sellaisen fiiliksen nämä mulle antavat. Todella kauniit, että vaikka ei tykkäisi monimutkaisista kynsikoristeluista saataisi silti tykätä näistä. Mitä mieltä olette?

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel Off base coat
Color Club - CC coat ja Brush Crush

NCLA - Ask the Magic 8 Ball
Moyra - Lateksisuoja
Moyra - 36 Winter is Coming laatta ja 102 Last Days of Summer minilaatta
Moyra - SP 07 White
Glisten & Glow - Top of Heaven


Inspiroidutteko koskaan muiden lakkauksista?

perjantai 14. joulukuuta 2018

Luukku 14: Ugly Christmas Sweater

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Kuinka moni omistaa ruman joulupuseron? Mä en ja välillä mua ihan harmittaa sellaisen puute :D Omistan kuitenkin joulupuseron jonka sain lahjaksi Emziltä kolme vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole ruma vaan pikemminkin hauska ja outo, PointlessBlogin vuoden 2015 joulu merchiä. Joten kai se vähän niinkun menee siihen "rumaan" kategoriaan.



Ajattelin että on aika toteuttaa haaveeni rumasta joulupuserosta kynsille kun en ole niin koskaan tehnyt mutta en olisi osannut kuvitella että niistä tulee kauniit :D Tarkoitushan oli tehdä rumaa!

Toteutin kynnet tekemällä mitkäs muutkaan kuin leimadecalit. Leimasin Moyran 113 Love is all Around minilaatasta (sama kuvio löytyy muuten Moyran 36 Winter is Coming laatasta mutta mun kynsille minilaatan kuvion leveys) porovillapaitakuvion silikonimatolle yhtäaikaa kahdella välittä jotta saisin poroista ruskeita ja muista kuvioista valkoista. Sen jälkeen lakkasin porojen tastan Sensinityn vihreällä 34 Te Verde lakalla ja muun kuvion Essencen pusnik17 Juicy Love lakalla. Porottomiin kynsiin tein päivän vastoin keskikohdab punaisella ja reunat vihreällä.



Annoin decalien kuivua rauhassa jonka jälkeen oli aika asettaa ne kynnelle. Decalien asettaminen oli vaikeampaa kuin luulin sillä ne olivat täysin läpinäkymättömöt. Yleensä leimadecaleissa kuitenkin on jotain läpi näkyvää mikä helpottaa niiden asettelemista kynnelle mutta näiden kohdalla ei ollut mitään näkyvyyttä. 

Olosuhteisiin nähden onnistuin kuitenkin ihan hyvin asettamaan decalit kynnelle vaikka toi etusormi jäi vähän harmittanaan kun en saanut sitä niin keskelle kuin olisin halunnut, perfektionisti much? Vai mitä että tuijotatte nyt sitä etusormea kun kerran mainitsin, eikä siinä teidän mielestä oo mitään vikaa :D



Oon niin yllättynyt kuinka paljon tykkään näistä. Siis herran jestas miten ihanat näistä tuli vaikka tarkoitus oli tehdä sellaiset hassun hauskat joulukynnet.
Mitä mieltä ootte? En kai oo ihan yksin tän rakkauteni kanssa :D

Käytetyt tuotteet
UNT - Peel off base Coat
Messy Mansion - Decal Work Mat
Moyra - 113 Love is all Around minilaatta
Moyra - SP 07 White, SP13 Dark Brown
Sensinity - 34 Te Verde
Essence - 17 Juicy Love
Glisten & Glow - Top of Heaven


Omistatteko te rumaa joulupuseroa?

torstai 13. joulukuuta 2018

Luukku 13: Joulupukki matkaan jo käy

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Tiedättekö joskus on ihan käsittämättömän vaikeaa keksiä otsikkoa. Olen selvinnyt joulukalenterista hienosti ilman ongelmia tähän asti mutta nyt meinasi oikeasti tulla ongelma sillä eihän postausta voi julkaista ilman otsikkoa :D Päädyin sitten joululauluun joka ei liity näihin kynsiin mitenkään, kai.

Inspiraatio näihin kynsiin tuli siitä kun Moyran 57 Winter is Here laatassa oli niin kiva kuvio että mun oli aivan pakko tehdä siitä väritetyt leimadecalit.



Lakkasin pohjalle liukuvärin käyttäen Moyran Isistä, Picture Polishin Bluebirdiä sekä Picture Polishin Lakodom lakkoja koska tämmöisestä sini-valkoisesta liukuväristä tulee kovasti mieleen sellainen täydellinen talven ihmemaan jossa on paljon lunta ja kirkas tähtitaivas.
Myöhemmin tajusin että melkein saman liukuvärin tein viime vuonna mun Petteri Punakuono kynsien pohjalle. Lisäksi näistä sais pienellä koristelulla täydelliset itsenäisyyspäiväkynnet, eikä oikeastaan tarvitse edes koristella. Aivan ihana väriyhdistelmä!



Leimadecalit tein leimaamalla kuvion ensin silikonimatolle käyttäen Moyran mustaa ja tummanvihreää yhtäaikaa saadakseni joulupukista ja lumiukosta mustat ja kuusista vihreät. Sen jälkeen väritin kuvion muilla Moyran leimauslakoilla. Kuusien taakse lakkasin valkoista kynsilakkaa sillä ajattelin että vihreä ei muuten näkyisi sinisellä pohjalla.

Tykkään tosi paljon tämmöisestä pikkutarkasta värittely hommasta ja ihmettelen kuinka en ole koskaan innostunut värityskirjoista. No, ehkä tässä on tarpeeksi hommaa :D



Kynsistä tuli kivat ja ne saa mut ajattelemaan aattoiltaa jollain pukki seikkailee ympäriinsä lahjasäkkinsä kanssa. Harmikseni mulle tuli lopulta näitä kuvia katsellessa semmoinen fiilis että etusormesta ja pikkurillistä puuttuu jotain, ihan kuin lakkaus olisi jäänyt jotenkin keskeneräiseksi. Jälkikäteen lisäisin esimerkiksi lumihiutaleita tai kuusia etteivät näyttäisi niin tyhjiltä. Mitä mieltä ootte?

Käytetyt tuotteet
UNT - Peel Off base coat
Moyra - 854 Isis
Picture Polish - Bluebird ja Lakodom
Moyra - 57 Winter is Coming laatta
So Nailicious - #1 Warrior sivellin
Moyra - leimauslakat SP 06 Black, SP14 Dark Green, SP07 White, SP02 Red, SP13 Brown
Color Club - CC coat (joulupukin naama)
Glisten & Glow - Top of Heaven


Onko teistä leimojen tai värityskirjan värittäjiksi?

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Luukku 12: Jouluelokuvat

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Myönnän, olen aivan älytön jouluelokuvafriikki aina jouluisin ja mulla on monesti lista jouluelokuvista joita täytyy katsoa. Viime vuonna aloitin joululeffojen katsomisen vähän liian myöhään enkä ollut ehtinyt katsomaan kaikkia ennen joulua joten katsoimme niitä vielä joulun jälkeen. Tänän vuonna alotin hyvissä ajoin marraskuun alkupuolella. Netflix on täynnä "huonoja" romanttisia joululeffoja ja olen ottanut missiokseni katsoa ne kaikki ja sitten muutaman muun DVDltä. Lista on pitkä. Tähän mennessä olen tainnut katsoa 20 Netflixistä löytyvää elokuvaa ja muutama on vielä jäljellä. Lisäksi odotan innolla joulun TV-ohjelmatietoja ja mitä elokuvia telkkarista on tulossa. Lasten kanssa vaan on vaikeampi katsoa telkkaria haluamaansa aikaan joten voi olla että siitä syystä jää jotain katsomatta.



Tein viime vuonna joulupukkikynnet joten ajattelin että samantyyliset tonttukynnet vois olla tänä vuonna semmoinen hyvä inspiraation lähde, siispä  lähdin tekemään näitä.

Elf on elokuva joka kertoo Buddysta, ihmisestä jonka tontut on kasvattanut ja joka lähtee aiukuisena etsimään oikeaa isäänsä New Yorkista. Mun mies ei voi sietää tätä leffaa ja katsonkin sen yleensä yksin. En itse edes välitä pääosassa näyttelevästä Will Farrelista mutta tässä elokuvassa on jotain niin jouluista minkä takia se kiehtoo ja on katsottavana aina jouluisin. Löytyy Netflixistä.


Etusormen, keskisormen ja pikkurillin lakkasin vihreällä Sensinity 18 Te Verde lakalla. Peukalon ja nimettömän valkoisella Color Club One-Step French Tipillä. Koristelut olen maalannut käsin akryylimaaleilla ja Essien mustalla Licorice lakalla.
Lisäksi lisäsin ihan pikkuisen FUN lacquerin Royal Chapel glitteriä.
Inspiraatio kuva täältä.


Love Actually (Rakkautta vain) on varmaan mun kaikkien aikojen lempijouluelokuva jos Die Hardia ei lasketa :D Se on romanttinen komedia joka sijoittuu viidelle viikolle joulun alla ja siinä seurataan monen eri hahmon tarinaa jotka jollain tapaa kietoutuvat toisiinsa.

Lakkasin kaikki kynnet valkoiseksi Color Clubin One-Step French Tipillä ja leimasin 'To me, you are perfect' tekstin Moyran mustalla sekä rusetin Moyran mustan ja punaisen sekoituksella, käyttäen Moyran 61 L'amour laattaa. Peukalon Love Actually teksti on maalattu akryylimaaleilla.
Inspiraatio DVDn kannesta ja Markin sanoista Julietille, aika hauska sattuma että tossa laatassa sattui olemaan juuri noi sanat. Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut parempi jos olisin maalannut kaiken käsin kun fontti on nyt niin eri.


Mutta sellaiset elokuvakynnet. Kummista tykkäätte enemmän?

Entä tykkäättekö te jouluelokuvista ja mikä on teidän suosikki?

tiistai 11. joulukuuta 2018

Luukku 11: Joululahjat

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Tänään tilille tulee veronpalautukset ja on hyvä aika aloittaa lahjashoppailu jos ei sitä ole vielä tehnyt.  Mä joka vuosi ajattelen että hoidan shoppailun tänä vuonna aiemmin enkä jätä mitään viime tinkaan mutta tässä sitä taas ollaan kaksi viikkoa jouluun enkä mä ole hankkinut mitään muuta kun yhden pienen jutun siskolle I Love Me -messuilta. Lapset ei oo ees kirjoittaneet kirjettä Joulupukille vielä ja luulenkin että se voisi olla mukavaa tekemistä tälle päivälle :)



Omistan kolme Moyran talvista leimauslaattaa mutta tätä postausta kirjoittaessani mietin käytänkö muuta kuin tätä 36 Winter is Coming laattaa. Luukkujen yksi, kahdeksan ja yhdeksän kynsissä olen nimittäin jo käyttänyt tätä ja nyt sitten näissä kynsissä. Ehkä siitä on huomaamatta tullut mun lemppari. Onko teille käynyt näin?

Toteutin kynnet lakkaamalla ensin keskisormeen ja nimettömään kerroksen Color Clubin valkoista One-Step French tip lakkaa ja tein leimadecalit silikoonimatolle. Väritin lahjapaketit Opin punaisella Gimme a Lido Kiss ja kultaisella Oy-Another Polish Joke lakoilla joista kultaista laitoin myös peukaloon ja pikkurilliin ja etusormen lakkasin punaisella. Lopuksi lisäsin vielä kultaiset niitit etusormeen.


Näistä tuli kivat ja punaista ja kultaista käyttäen aika klassisen jouluiset. Nyt lahjaostoksille jotta pääsen paketoimaan. Mä nimittäin rakastan paketoimista mutta kiireistä johtuen oon monesti paketoimassa viimeisiä lahjoja aatonaaton ja aaton välisenä yönä :D Ehkä tänä vuonna voisin yrittää paketoida lahjan samana päivänä kun olen sen ostanut. Saa nähdä onko ihan mahdoton homma.

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
Color Club - One Step French Tip
Opi - Gimme a Lido Kiss ja Oy-Another Polish Joke
Moyra - 36 Winter is Coming  ja SP 06 Black
Glisten & Glow - Top of Heaven


Kuinkas teidän joulushoppailu sujuu ja kenelle ostatte lahjoja?