sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Positiivisuus on voimaa (Roosa nauha 2016)

Roosa nauha-päivää vietettiin tämän viikon perjantaina 14.10 ja mä olin lakannut kynteni päivään sopivaksi niin kuin yleensä teen.



Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Michael Monroe ja siinä on samoja tähtiä ja sydämiä kun mitä mies käyttää allekirjoitukseensa. Näinpä minä ajattelin että pelkkien pinkkien kynsien sijaan voisin lakata kynsille noita samoja tähtiä, sydämiä ja nuotteja kuin mitä Roosa nauhassa on.


Mulla on OPIn Pink of Hearts 2014 kokoelmasta tämä kauniin pinkki Mod About You. Kokoelmaan kuului kaksi lakkaa ja ne tehtiin tarkoituksella rintasyöpä tietoisuutta tukien. Korkkikin on pullossa erityinen.

Lakkasin pohjalle kolme kerrosta OPIa saadakseni täysin peittävän lopputuloksen. Tähdet, sydämet ja nuotit lakkasin vapaalla kädellä Essencen 09 # Lucky lakalla.
Nimettömään lakkasin kerroksen Color Clubin French Tipiä ennen Roosa nauhan lakkaamista.



Näitä Roosa nauhoja on tullut tänä vuonna ostettua jo useampi, omasta mielestäni tämä tämän vuoden on jotekin erityisen hieno! Kynsistäkin tuli todella mieleiset vaikka vähän jännitinkin noiden kuvioiden maalaamista suoraan kynnelle.

Mutta entäs te, pukeuduitteko pinkkiin tai lakkasitteko kynnet pinkillä?

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Buzzador: Garnier Moisture Bomb

Pääsin testaamaan uutta Garnier Moisture Bomb kangasnaamiota sillä olen Buzzador.


Näin tuotteesta kerrotaan. "Garnier Moisture Bomb Tissue -kangasnaamio kosteuttaa intensiivisesti – vain 15 minuutissa. Iho tuntuu pehmeämmältä ja saa säteilevän hehkun. Viikon kuluttua kasvonpiirteesi näyttävät levänneiltä ja iho tuntuu elinvoimaiselta. Täydellinen pelastus hädässä, kun olet erityisen väsynyt.
Moisture Bomb Tissue -kangasnaamio sisältää granaattiomenauutetta ja hyaluronihappojohdannaista, ja se sopii kaikille ihotyypeille.
Nerokkaan muotoilun ansiosta sinun tarvitsee vain asettaa kasvojen muotoinen kangasnaamio ihollesi – ilman sotkua."


Naamion käyttö oli erittäin yksinkertaista. Se aseteltiin kasvoille, poistettiin suojakalvo ja annettiin olla 15 minuuttia. 
Tuotteen pitäisi sopia kaikille iho tyypeille jopa herkälle iholle mutta ainakin minun kuivaa ja herkkää ihoa alkoi kirvelemään kun naamio oli ollut kasvoilla 5 minuuttia. Päätin kuitenkin pitää naamion naamalla loppuun asti. 
Kun viimein otin naamion pois kasvoni punoittivat todella paljon ja tuntui virheeltä testata tuotetta keskellä päivää pojan nukkuessa päiväunia. Jouduin kuitenkin vielä myöhemmin poistumaan kotoa ja peittämään punoituksen meikkaamalla. Toisella kerralla olin viisaampi ja tein naamion illalla ennen nukkumaanmenoa.
Pienestä kirvelystä ja punoituksesta huolimatta iho tuntui naamion jälkeen aivan mielettömän kosteutetulta ja pehmeältä. Punoituksen laskettua iho myös näytti hyvinvoivalta joten voisin kuvitella ostavan tätä itselleni erityistilanteita varten. Vauvan peppu iho täältä tullaan!

Siskoni mielipide naamiosta: "Plussaa oli se että siinä oli tosi hyvä koostumus. Vielä seuraavana päivän kasvot tuntui tosi kosteutetuilta, mikä ei ainakaan mun kasvoilla oo yleinen tunne. Miinuksena se että se ei meinannut pysyä naamalla ja piti olla ihan sillai patsaan.  Tollane kangasnaamio ei tainnut olla mun juttu, en tiedä. Jos tota sais purkissa tota ainetta mitä siinä oli niin ostaisin"

Yhdyn siskon mielipiteeseen siitä että jos tota ainetta saa purkissa nii ostaisin kyllä välittömästi.  Kangasnaamiona ehkä joskus esimerkiksi silloin kun kasvot tarvitsevat nopeasti runsasta kosteutusta.


Kootut plussat ja miinukset.
+ kätevä pakkaus vaikka matkalle mukaan
+ ihana koostumus
+ kosteuttaa paljon, tuntui pitkään.
+ super pehmeä iho
+ helppo

- tyhmän muotoinen kangasnaamio, kenelle suunniteltu?
- ei meinannut pysyä paikallaan kun liikkui samalla
- kirveli vähän vaikuttaessa
- kasvot punoittivat jälkikäteen

Oletteko te kokeilleet kyseistä maskia tai tekisikö mieli?

torstai 6. lokakuuta 2016

Sun flowers

Syksy on ollut poikkeuksellisen aurinkoinen ja kuiva tai ainakin siltä minusta tuntuu.
Tätä vuotta on kuitenkin enää vain kolme kuukautta jäljelllä ja säät kylmenevät koko ajan talvea kohti joten kannattanee julkaista viimeiset kesäisemmät kynnet täällä ennen kuin pakkaset alkaa.

Värien puolesta nämä kynnet sopivat myös hyvin syksyyn. Pääosassa nähdään Picture Polishin Sun Flower joka on tehty yhteistyössä instagramissa suositun De Brizin kanssa


Yleensä en välitä keltaisesta, en lakoissa, vaatteissa tai muuten mutta tämän kohdalla hämmennyin. Picture Polishille tyypillinen holohippu sai minut suorastaan rakastumaan tähän. "Kyllähän tytöllä nyt muutama keltainen pitää olla" perustelin ostosta itselleni :D
Samalla kerralla ostin Cesars Shopista myös Messy Mansionin laatan MM68 sillä pystyin jo päässäni kuvittelemaan auringonkukka-decalit mitkä tahdoin tehdä.



Näistä kynsistä löytyy tutoriaali youtubesta jonka voi katsoa täältä.

Mutta yksinkertaisuudessaan siis tehdään leimadecalit silikoniselle decal-matolle ja siirretään ne sitten kynnelle. Decalit asettelin kynsille joille olin lakannut kerroksen Color Clubin French Tipiä joka on ehdottomasti mun lemppari valkoinen koska se peittää niin hyvin yhdellä kerroksella.
Etusormeen ja pikkusormeen lakkasin kolme kerrosta Sun floweria.




En enää tarkalleen muista kuinka monta päivää nämä oli kynsillä mutta kauan. Viikon jälkeen menin jo sekaisin laskuissa. Tykkäsin näistä todella paljon!
Mitä mieltä te olette? Tykkäättekö keltaisesta entä kuuluuko tämä lakka teidän kokoelmiin?