sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sun kissed flowers

Kesän lähestyessä on mukava alkaa lakata kynsiä kirkkailla ja kesäisillä väreillä.
Käynnissä olevan tikutusprojektini ansiosta olen uudelleen löytänyt vähäisellä käytöllä olevia lakkojani ja käytän niitä nyt uudella innolla. 
Vihreä ei koskaan ole ollut oikeen mun väri kynsillä mutta koska se näytti niin kauniilta tikulle lakattuna pääsi se sitten ihan kynsillekin asti pitkästä aikaa.



China Glazen I'm With the Lifeguard liukuna Sun-Kissedin kanssa. Molemmat lakat samasta vuoden 2012 Summer Neons kokoelmasta.  En nykyisin ole enää mikään kova neon fanikaan niin nämä on siitä syystä jäänyt vähemmälle käytölle mutta nyt ku  näitä lakkoja läpi käy on hyvä käyttää tämmöisiä löytöjä.


Pidin näistä väreistä yllättävän paljon mutta ongelmaksi muodostui se että ne ei tuntunut oikeen sopivan mikään kanssa yhteen. Vaatekaapillakin oli aamulla ongelmia kun en yksinkertaisesti keksinyt mitään puettavaa näiden kanssa. Yleensä en edes välitä kysien ja vaatteiden matchaamisestä mutta näiden kanssa jotenkin häiritsi. Liian neon ja liian vihreät vaikkakin siitä huolimatta hyvin kauniit.




Ja jos pukeminen näiden kanssa oli vaikeaa niin entäs sitten koristelu? Minun pienessä päökopassani ei meinannut sitten olla idean ideaa. Joten helpolla mustalla tuli leimattua kukkasia uusimmasta Konadin m101 laatastani. Leimauksesta on kyllä kevään aikana tullut mun ihan ykkös koristelu menetelmä. Niin helppoa ja nopeaa mutta samalla kaunista ja monipuolista. Vaikkakin tän leimaus innon takia mun taiteellisenmat free hand lakkaukset on jäänyt erittäin vähälle. 
Ehkä mä otan ja repäsen joku ilta ja väsään monta tuntia jotain vapaalla kädellä vaikka siitä sitten yöunet kärsiikin. 


Mitäs tykkäätte vihreästä? Tai neon värisistä lakoista? China Glazelta on täksikin kesäksi tullut kokoelma joka sisältää neon värejä. Selkeä kesätrendi!  

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Euroviisukynnet 2015

Lauantaina perustettiin kavereiden kanssa perinteinen euroviisukisakatsomo.
Kunkin valitsee maan, pukeutuu maata muistuttavasti ja tuo vielä kyseisen maan ruokaa. Itse olin pukeutunut viroksi ja lakkasin kynnetkin sitten sen mukaan :)



Viron lipun värien mukaan tehty liukuväri. Harvemmin harrastan näitä  kolmen värin liukuja ja varsinkin tuon mustan laittaminen keskelle meinasi tuottaa ongelmia sillä mustan ja valkoisen väliin meinasi välttämättä tulla harmaata.
Etu- ja pikkusormeen siniset ja mustat strassit valkoisella pohjalla kunnioittivat vielö selkeää väri linjaani.



Valkoisena jälleen kerran OPIn Put A Coat On.  Lakkasin sitä myös kerroksen liukuvärin alle. Sinisenä China Glazen Lisence and Registration Pls yksi lakoista jota testasin täydellistä suomen lipun sinistä etsiessäni, sopi todella hyvin tähän viron lippuun. Mustana China Glazen Liquid Leather, mikä on käsittääkseni aika klassikko musta.



Itse viisuista voisin vielä sanoa sen verran että mulla oli selvästi kaksi suosikkia. Toinen oli Viro, toinen Venäjä. Viron esitys ei pärjännytkään niin hyvin kun olin ehkä odottanut ja oli kisan seitsemäs. Venäjän esitys taas pärjäsi omia odotuksiani paremmin ja ehdin hetken jo jännittää että voittaisiko se. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan Venäjä jäi toiseksi kun Ruotsi vei voiton.
Että Ruotsille vaan onneksi olkoon seitsemännestä kuudennesta viisuvoitosta! Jos voittaja kappaleesta vielä jotain sanoisin niin mä tykkäsin siitä todella paljon kun kuulin ensimmäisen kerran. Mutta sitten kun toisen semifinaalin aikana ihmiset valitti sen olevan aikamoinen kopio David Guetta  Lovers on the Sun biisistä oli mun pakko kuunnella biisit peräkkäin ja sillon meni aikalailla kaikki hyvät fiilikset siitä Ruotsin kappaleesta. En oikeesti muista millon olisin kuullut noin samanlaiset biisit niin kyllähän se vähän alko ärsyttämään.

Ei muuta kun  ensi vuonna uudestaan :) Maltan tuskin odottaa!
















Tässä vielä kuva pariskunta Virosta!
Huomatkaa että mulla on kynsien lakkaus kesken :D

lauantai 23. toukokuuta 2015

Because i'm a BLOGGER

Hei kivaa, tästä tulee varmaan tapa että aloitan postauksen kertomalla kuinka oon taas ollut kipeenä. Henkilökohtaisesti oon jo niin kyllästynyt tähän sairauskierteeseen mikä mulla on. Ja voitteko kuvitella millaista on olla kotona vuoden ikäisen taaperon kanssa kun ei ole yhtään ääntä? Aika vaikeaa.
Kaikesta huolimatta elättelen toivoa että kesällä helpottaa :D

Mulle normaalia on lakata kynnet kolmesti viikossa mutta tän väsymyksen aikana olen lakannut ruhtinaallisesti kerran. Mikä tietenkin näkyy blogin tuottavuudessa.
Ehkä mä vielä opin säännollisyyteen. 


Mä rakastan glittereitä, käyttäisin niitä varmaan enemmän jos en olis tällä hetkellä täysin kyllästynyt niiden vaikeaan poistamiseen kynsiltä. Tätäkin ihanaa PiCture pOlishin Blogger lakkaa olisi  laittanut varmasti sata kerrosta joka kynnelle mutta olin jo kaukaa viisas ja lakkasin sitä vaan neljälle kynnelle, onneksi koska oikeasti poistamiseen meinas me nä hermo.



Blogger on kaunis moniväri glitter kirkkaalla pohjalla. Paljon, paljon eri värisiä glittereitä. Mun suuri heikkous ja tälle löytyykin hyllystä hyllystä kaksi dupea.

Valkoisena käytin taas mun lempparia, OPIn Put A Coat Onia laitoin sitä jopa Bloggerin alle mutta kaksi kerrosta peitti niin hyvin että valkoisen olisi ihan hyvin voinut jättää laittamatta. Leimaamiseen käytin China Glazen Passionia ja Konadin Square 01 laattaa. 
Lisäsin vielä värikkäät niitit ja tulin siihen tulokseen että tarvitsen jotain pienempiä. Koska tykkään yleensä lisätä kaksi ja nämä ovat liian suuria siihen. 


Mitäs tykkäsitte? Onko muillakin ahdistus glittereiden poistoa kohtaan?

Tänään olis sitten ohjelmassa pieni muotoinen kynsien lakkaus-ilta kavereiden kanssa mikä huipentuu Euroviisu finaalin kisastudioon. 
Ja oikeesti ei ees ollut mun idea lakata kynsiä yhdessä! En ees tiennyt että mulla on niin monta kaveria/kaverin kaveria jotka on kiinnostunut kynsien lakkaamisesta. Meitä on tulossa ainakin seitsemän! Vähän jännittää, kun olen vielä luvannut viedä kauhean kasan koristeita mukanani. 

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Buzzador: Vileda Steam -höyrymoppi

Sorry, not nails!
Ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille :)

Vaikka blogiin nyt tänä iltana tämmöinen siivousaiheinen postaus tuleekin niin voin kaikella rakkaudella sanoa että tänään en ole siivonnut sitten yhtikäs mitään. Ja sitten siihen aiheeseen. 

Buzzadorilta tuli jokin aika sitten kutsu BuzzadorDEALS-kampanjaan. (Jep, olen Buzzador) Mahdollisuus ostaa tuote alennettuun hintaan ja buzzata siitä sitten tavalliseen tapaan. Jonkin verran näitä maksullisia kutsuja tulee mutta tuotteen täytyy kyllä olla minulle todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen jotta lähden mukaan.
Tällä kertaa kutsu tuli testaamaan Vileda Steam -höyrymoppia ja koska olen ainakin vuoden päivät haaveillut höyrypesurista/mopista ei  minun tarvinnut edes kahdesti harkita! Nyt oli oikea aika saada tähän talouteen höyrymoppi. 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Suomen lipun sininen

Kävin torstaina CesarsShopissa koska olin paria juttua vailla ja koska se nyt vaan on ehkä yks maailmankaikkeuden ihanimmista kaupoista!
Yksi ostoslistallani oleva tuote oli sininen kynsilakka, suomen lipun sininen. Ei luulisi olevan niin vaikea juttu mutta osoittautui aika hankalaksi. Siellä mä seisoin toisessa kädessä puhelin jossa on googlen kuvahaussa suomen lippuja ja toisessa kädessä kasa eri sinisiä lakkoja.
Päädyin loppujen lopuksi kahteen lakkaan kun en osannut päättää. Tai osasinhan mä kun ostin vaan kaksi. Näistä toinen oli kaiken lisäksi alelaarissa :)

Eikä tässä vielä kaikki, Cesarsilta lähdimme Emzin kanssa Trendin ja Vero Modan järjestämään asiakkaiden VIP-iltaan. (Shoppailu-illasta voit lukea Emzin blogista täältä) Siellä kassalla ollessani huomasin kassan vieressä ihanan sinisen lakan mutta koska olin jo aikaisemmin ostanut itselleni kaksi enkä nyt ole ihan varma Piecesin kynsilakkojen laadusta päätin jättää sen lakan ostamatta. Noh, kassalta sain lahjakassin mikä sisälsi paljon kaikenlaista. En heti ehtinyt tutkimaan sisältöä läpikotaisin, uusin Trendi, pientä purtavaa, jotain kosmetiikkaa, kiva.  Ajan kanssa lahjakassin sisältöä läpikäydessäni kappas vaan mitä sieltä löytyy, SININEN KYNSILAKKA! Eikös mulla nyt ollut niitä jo tälle päivälle ihan tarpeeksi? :D

Mikä näistä sitten on paras? Ehkä se selviää näistä swatcheista.




China Glazen License & Registration Pls on kevään 2015 Road Trip kokoelmasta. Kauniin sininen creme joka peitti hyvin kahdella kerroksella. Olin hieman pettynyt peittävyyteen ensimmäisen kerroksen jälkeen mutta toinen kerros korjasi läpinäkyvyyden.

Color Clubin Bright Night oli sitten tämä mun alelaari löytö ja oon tosi iloinen että nappasin sen vielä mukaan! Koostumus oli ihana ja tämä peitti hyvin jo yhdellä kerroksella. Tottumuksesta lisäsin vielä toisen mutta oikeasti luulen että ei ehkä olisi tarvinnut. Lakka kuivui hieman mattamaisen oloiseksi mutta kerroksella päällyslakkaa kiilto oli taattu! Ja voitteko uskoa että maksoin tästä ihanuudesta vain 2 euroa? Todellinen löytö. 

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä VIP-illan lahjakassista saatu IsaDoran Aquatic. Mä en ikinä ole kovin innoissani näistä tosi leveistä sudeista mitä joissain lakoissa on koska omat kynnet on  aika kapeat ja töllö hetkellä vieläpä kovin lyhyet. Tuppaan aina ottamaan sutiin liikaa lakkaa ja se ei ole hyvä. 
Itse lakassa oli hyvä koostumus ja peittävyys kahdella kerroksella. Sävyksi sanoisin tumma sähkönsininen jos niin voi sanoa. Kuivuessaan superkiiltävä jo ennen päällyslakka!

Mikä näistä voitti kilpailun parhaasta suomen lipun sinisestä?
Helpottaakseni päätöstä olisi ehkö kannattanut swatchata nämä lakkaamalla suomen lippuja mutta se on nyt vähän myöhäistä. 

Omaksi suosikiksi näistä nousee tuo License & Registration Pls vaikka luulenkin että virallisen määritelmän mukakaan Aquatic saattaisi olla kaikista lähimpänä oikeaa. Mikä kuitenkaan sitä estää käyttämästä ihan mitä tahansa sinistä, varsinkin jos Googlen kuvahakua katsoo.

Kuva: Screenshot Googlen kuvahaun ensimmäisestä sivusta. 
Kysy.fi sivulta löytyi vastaus kysymykseen, Minkä sininen on Suomen lipun sininen väri?
Vastaus: Suomen lipun eli siniristilipun sininen kuvaa Sakari Topeliuksen mukaan Suomen lukuisia järviä. Väriä on kuvailtu myös taivaansiniseksi ja ruiskukansiniseksi. L*a*b*-värijärjestelmässä kyseinen sinisen sävy on määritelty koordinaatein (29.06, 7.24, -36.98). Hyväksyttävä likiarvo RGB-värijärjestelmässä on #18447e (24, 68, 126) ja lähin Pantone-sävy on 294C.

Finlexistä löytyy valtioneuvoston päätös kokonaisuudessaan:

Mikä on teidän oma luotto sininen? Lakkaatteko teemakynsiä? Miten olisi Suomi kynnet näin MM-kisojen kunniaksi?

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

First indie!

Vapun jälkeen sairastuin itsekkin joten kynsien lakkaus oli ehkä vähän vähemmän mielessä. Vaihdoin kuitenkin juhlalliset vappukynnet pois kun parista kynnestä lakat irtosivat kokonaisena ja kärjet alkoivat repsottaa.
Lakkasin kynnet ensimmäisellä indielakallani, kyllä olen vasta löytänyt indielakat ja pelottaa jo kuinka paljon rahaa voisin saada kulumaa jos antaisin itseni shoppailla ilman rajoituksia!


Ihana ihana Cadillacquerin Pink Teddy Bear! Ostin tämän facebookin kynsikoristelukirppikseltä, suosittelen paikkaa todella vaikka harmillisesti posti on nostanut hintoja ja se näkyy lakkojen postikuluissa. Hyvä syy ostaa enemmän samalta myyjältä. 


Näitä kynsiä kuvatessa aloin miettimään että onkohan kuvaajassa tai kamerassa jotain vikaa. Mä en yksin kertaisesti saa tästä lakasta esille tuota kaunista pinkin ja violetin väristä shimmeriä. En sitten millään. Sama ongelma kuin tässä lakkauksessa. Pullossa näkyy kyllä...


Inspiraatio lakkakseen tuli jo ostovaiheessa kun googlasin swatcheja tästä lakasta. Wasting Lifestyle blogissa oli kauniisti toteutettu kaksivärileimaus joten ajattelin kokeilevani jotain saman tyylistä. 

En halunnut leimata selvästi kahdella eri värillä joten laitoin värit tuolla tavalla sekaisin aika randomisti. Tai oikeastaan tein monta pientä raitaa mutta eihän se nyt näytä siltä, eikä ollenkaan haittaa! Kuva on Konadin Square 01 laatasta.
Lisäksi laitoin etu- ja pikkusormeen tyylilleni uskollisesti kaksi strassia leimauksen väreihin sopivasti. 


  
Mitäs tykkäsitte? Onko usemmalla värillä leimaaminen tuttua tai mieluisaa? 
Itse olen ihan totaallisesti hurahtanut leimaamiseen varsinkin useammalla värillä nyt tässä puolen vuoden aikana vaikka perus leimaustarvikkeet on kotona kohta kaksi vuotta ollutkin.

Translation: I have finally bought my first indie polish Cadillacquer's Pink Teddy Bear and i love it! I'm afraid what will happen if I let myself shop indie polishes without boundaries, lol.
I'm really sad that i can't properly capture the shimmers in this polish. Not sure where's the problem. Is it me or my camera?
But anyways, I did a multicoloured stamping with konad polishes and konads square plate 01.  And I really like the result!  What do you think?

If this translation was not enough, please let me know so I can do better next time. Or you can also try Google Translate which you can find on the sidebar.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappu vappu vappu

Valmistauduin vappuun lakkaamalla itselleni keskiviikko iltana oikein juhlaan sopivat kynnet. Kuvittelin pääseväni helpolla päättäessäni leimata kynnelleni muutaman kuvan, mutta sehän ei tietenkään mennyt ihan niinkuin strömssössä! 
Lopputulos on kuitenkin minua ja erityisesti Vtä miellyttävä :)


Halusin pohjalle uutta Color Clubin violettia Pastel Neon Remix kokoelmasta. Ensimmäistä kertaa sitä kynsille lakatessa petyin suuresti lakan peittävyyteen. Pullossa lakka näyttää paljon violetimmalta, kynnellä ei niinkään. 
Peukkuun, etusormeen ja pikkurilliin taisin loppujen lopuksi lakata 4 kerrosta

Keskisormeen ja nimettömään laitoin ensin 2 kerrosta Miss Selenen jotain violettia jonka jälkeen tein leimadecalit Pueenin laatasta 94. Tässä vaiheessa syntyi ongelmia kun en jostain kohtalon oikusta saanut leimoja nousemaan ku nolla joten jouduin puolet leimoista lakkaamaan vapaalla kädellä. Onneksi on tarpeeksi ohut sivellin niin onnistuin aika sujuvasti.
Pueen 94 on oikeasti syntymäpäivä laatta mutta kun nappasi oikeat kuvat sopi ne täydellisesti vappuun. Muutaman idean sain laatasta jo uudelle vuodelle ellei muita ideoita ehdi syntymään ennen sitä.
Kun olin asetellut leimadecalit paikalleet laitoin kuvien ympärille hieman tuota glitteristä Color Clubin lakkaa mitä oli muilla kynsillä.


Meidän vappu ei tänä vuonna mennyt ihan alustavien suunnitelmien mukaan. Meillä piti olla lapsivapaailta kavereiden kanssa mutta pikku miehelle nousi kuume minkä vuoksi jäätiin kotiin. Myös tämän päivän piknikk ystävien kanssa jätettiin väliin kun pikku mies oli niin huonossa kunnossa eikä hänen kanssa olisi voinut mihinkään ulos lähteä. Nyt otetaan kotona ihan rennosti ja koitetaan tämän tulevan viikonlopun aikana parantua.


Toivottavasti teillä oli mukava vappu!