Näytetään tekstit, joissa on tunniste freehand. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste freehand. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Beach Towel | Clairestelle8challenge

Yhdeksännen päivän teemana Clairestelle8challengelle oli rantapyyhe.
Kun asiaa tarkemmin ajattelin niin ei mikään kovin mielenkiintoinen teema sillä ainakin suurin osa meidän pyyhkeistä on ihan tylsiä ja tavallisia, raidallisia tai yksivärisiä pyyhkeitä. Onko rantapyyhkeet edes mitenkään erilaisia?

No, me satuttiin kuitenkin juuri ostamaan meidän häämatkalta kaksi Hamam-pyyhettä joten onnistuin saamaan inspiraation niistä toisesta.



Lakkasin peukalon, keskisormen ja nimettömän kynnet NCLAn Libra lakalla ja leimasin kilpikonnia Moyran valkoisella leimauslakalla, Moyran laatasta 66 Exotique.
Etusormen ja pikkusormen lakkasin ensin Color Clubin One-Coat Whitella ja raidat maalasin vapaalla kädellä NCLAn Libralla.



Minä nimenomaan halusin ostaa itselleni kreikasta pyyhkeen tuliaiseksi mutta tämä kyseinen pyyhe oli kyllä meidän vähän niinkuin hutiostos sillä kaikkia pyyhkeitä ei oltu laitettu auki esille ja luulin tätä rullalla toiseksi pyyhkeeksi. Pieni pettymys oli kun tästä avattuna nämä kilpikonnat paljastui kun olit ajatellut ostaneesi pyyhkeen ilman kuviota.
Siispä tämä on nyt enemmän lasten pyyhe ja mulle käytiin ostamassa vielä ihan oma pyyhe, joka nähtiin eri kaupassa aukinaisena :D


Aika kivat kynnet tästä pyyhkeestä inspiroituneena kuitenkin sai aikaan. Paljon kivemmat kun mun omasta tuliaispyyhkeestä tai yhdestäkään muusta pyyhkeestä meidän kotona (ellei muumeja lasketa)

Onko teillä erikseen rantapyyhkeitä? Koska mä en vaan ymmärrä. 

torstai 20. kesäkuuta 2019

Lakkaushaaste: Käsinmaalatut juhannusruusut

Moikka pitkästä aikaa!
On kesäkuun 20.päivä ja se tarkoittaa lakkaushaastepostausta*. Toukokuussa kuussa en valitettavasti ehtinyt osallistumaan joten odotin tätä oikein innolla. Nyt tulee myös samalla täyteen vuosi siitä kun olen osallistunut lakkashaasteeseen skipaten vain kaksi kuukautta muiden kiireiden vuoksi.
Jos haluatte käydä kurkkaamassa minkälaisia kynsiä olen vuoden aikana haastetta varten lakannut voitte tehdä sen näistä linkeistä:  heinäkuu, syyskuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu, tammikuu, helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu. Jos kävit kurkkaamassa niin huikkaa kommenteihin mitkä oli sun suosikit :)

Mutta nyt ei muuta kuin tämän kuukauden kynsien pariin.

Tämän kuukauden teema on viikonloppuna vietettävän juhannuksen kunniaksi juhannusruusut ja vieläpä käsinmaalattuina.
Aloitin lakkaamalla kynsilleni Picture Polishin Clouds lakkaa.
Kaivoin myös esille silikonimaton ja aloin lakkaamaan ruusuja matolle, mutta niiden kuivuttua en kuitenkaan tykännyt niistä yhtään. Idea näytti paljon paremmalta päässäni kuin matolla joten luovutin niiden suhteen ja päätin lakata ruusut suoraan kynnelle.


Näistä tulikin sitten mielestäni todella kivat enkä edes oikein ymmärrä mitä ihmettä yritin tehdä silikonimatolle :D
Mun vaan usein täytyy erehdyksen kautta onnistua.

Tätä kirjoittaessani muuten mietin että mitähän ihmettä teen tänä juhannuksena kun niin kauan kuin muistan, ihan lapsesta asti olen juhannusyöksi käynyt keräämässä 7 eri kukkaa tyynyn alle siinä uskossa että näkisin unta tulevasta aviopuolisosta ja nyt kun on mennyt naimisiin niin se kieltämättä kuulostaa vähän turhalta vaikka hauska pieni tapa onkin ollut. Ihan hassu juttu!



Meillä useampi epäonninen juhannus takana kun ollaan oltu kipeinä ja remonttievakossa ja taas kipeinä.
Eihän me osata edes juhliaa juhannusta enää.
Joten kertokaapa mulle mitä juhannusperinteitä teillä on tai mitä aijotte tänä juhannuksena tehdä :)
Ja muistakaa käydä katsomassa muiden lakkaamat juhannusruusut.


Oikein hyvää juhannusta kaikille!


Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
Picture Polish - Clouds, Avocado, Dandelion, Sun Flower
Essence - 33 Wild White Ways
Seche Vite - Dry Fast Top Coat


*Lakkaushaaste on blogeissa toteutettava haaste, jonka Dioriina-blogin Marina on laittanut alulle. Joka kuun 20. päivä klo. 6.00 julkaistaan uusi lakkaushaaste aina ennalta määrätyn aiheen mukaan. Instagramista löydät meidät käyttämällä tägejä #lakkaushaaste #kynsivaihtarit samalla voit myös itse osallistua. Myös uudet bloggaajat ovat tervetulleita mukaan! Löydät meidät myös Facebookista.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Lakkaushaaste: Pääsiäinen

Huhtikuun 20. päivä, mikä tarkoittaa jälleen kerran lakkaushaastetta. Olen kirjoittanut tänä vuonna blogia vaan lakkaushaastepostauksien verran, en muuta. Kerron ensi viikolla vähän syitä miksi mutta nyt kurkistetaan mitä me tässä kuussa tehtiin.

Meillä oli aluksi sovittuna eräs muu teema mutta koska pääsiäinen osui sopivasti samalle viikonlopulle tämän haasteen kanssa päätimme yhdessä toteuttaa kynnet joiden teema on pääsiäinen.

Aihe tuotti minulle suuresti ongelmia. Olen elämäni aikana tehnyt näiden lisäksi yhdet vähän niinkuin pääsiäiskynnet, Kinder-munakynnet vuonna 2016.
Olen viimeiset 12 vuotta ollut erityisesti pääsiäisen aikaan muutaman viikon niin kiireinen etten ole ehtinyt mitään kynsiä lakata ja yleensä ne on ollut juuri pääsiäiseksi ihan tuhon omat kun  seurakunnan pääsiäisvaellus-projekti on ne mukavasti katkonut. Tänä vuonna pääsiäisvaellusta ei sitten monien syiden vuoksi järjestetty ja tässä sitä ollaan pääsiäiskynsien kanssa.



Pää löi tyhjää, sen lisäksi että teema oli pääsiäinen ei meillä ollut lakkaukseen mitään muuta yhdistävää tekijää vaan ihan vapaat kädet koristelutyylin ja värien suhteen.
Maanantaina sain kuitenkin paketin ystävältäni joka halusi minua ilahduttaa pienellä yllätyksellä. Paketista paljastui Mikki Hiiren päänmuotoinen, pääsiäisteemainen pinssi jonka ystäväni on itse tehnyt ja minä halusin käyttää sitä inspiraationa omiin kynsiini.



Etsin laatikostani lakat jotka olivat lähimpänä pinssin värejä sekä mustan akryylimaalin.
Tuntui että viimeisestä käsinmaalaus kerrastani olisi ollut ikuisuus vaikka ei joulukuusta nyt ihan niin pitkä aika olekaan. Ah, miten ihanaa oli pitkästä aikaa pipertää pikkutarkasti.

Lakkauksen pohjana mulla on Moyran valkoinen geelilakka joka pysyy hyvän muutaman viikon vaikka päälle lakkaisi tavallisilla lakoilla. Muut käytetyt lakat löydät postauksen lopusta.



Omasta mielestäni todella kivat ja juuri sellaiset kun päässäni kuvittelin. Joskus ajatus ja toteutus ei ihan kohtaa mutta tällä kertaa niin kävi. Tykkään teemakynsistä todella paljon ja ihmettelenkin suuresti kuinka olen voinut jättää pääsiäiskynnet lakkaamatta. Onneksi tämä vääryys tuli korjattua tänä vuonna.

Käykääpä vielä kurkkaamassa muiden lakkashaastepostaukset.
Strokes of Color

Käytetyt tuotteet:
Pohjana
Moyra - 2 in 1 Gel Top Coat
Moyra - Geelilakka 01 White
Kiara Sky - No Wipe UV/LED Top Coat
Koristeluissa
Ra Paint - Musta akryylimaali
Claire's - Liquid Metal Teal
Picture Polish - Watermelon, Heaven, Surf
Essence - 66 Shade of Happiness, 28 Hello Sunshine
Color Club - One Step French Tip
Essie - Silk Watercolor - Blush Stroke
Essie - Gel Setter top coat.


Oikein hyvää pääsiäistä!
Entä, lakkasitko itse pääsiäiskynsiä?



lauantai 3. marraskuuta 2018

Halloween

Täällä on sairastettu kunnon syysflunssaa ja halloween oon melkein hujahtanut ohi ihan huomaamatta. No, meillä ei oikeastaan muutenkaan juhlita sitä mutta nyt jäi lasten naamiaisetkin välistä. Tein vuoden ensimmäiset halloween kynnet jo melkein kuukausi sitten Kynsikoristelut facebook-ryhmän inspiroimana joten eiköhän ole aika julkaista vielä toiset.


Pohjaalle tein liuukuvärin ihanan syksyisillä ja halloweeniin sopivilla Picture Polishin lakoilla Bridget, Autumn ja Sun Flower. 


Sitten otin käteeni purkin mustaa akryylimaalia ja pienen pienen siveltimen ja aloin maalaamaan jonkin näköistä autiotalo-hautausmaa siluettia.

Olin alunperin ajatellut leimata jotain tän tyylistä sillä omistan muutaman leimauslaatan joissa on halloween aiheisia kuvia. Mun ongelmani vaan usein on se että mun kynnet on niin kapeat että monesti kaikki kuvat on liian leveitä eivätkä sen takia näytä hyvältä kun katkeavat kesken. Siispä luotin vanhaan kunnon koristelusiveltimeen.




Näillä kynsillä osallistuin myös pieneen CesarsShopin järjestämään halloween kilpailuun. Mitäs tykkäätte?
(EDIT 6.11.2018 Voitin facebookissa järjestetyn kilpailun!)

Ja koska vointi on alkanut olemaan parempi pääsemme miehen kanssa juhlimaan ystävämme halloween teemaisia yllätyssynttäreitä. 
Oikein hyvää pyhäinpäivän viikonloppua kaikille!

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
Picture Polish - Bridget, Autumn, Sun Flower
Ra Paints - Musta akryylimaali
SoNailicious - Warrior 01 sivellin
Essie - Gel Setter Top Coat


Kuinkas teidän Halloween?

tiistai 16. lokakuuta 2018

I love Cesars 2018

Heips, pahoittelen sitä että tää postaus tulee vasta nyt. Olin suunnitellut julkaisevani tämän aikaisemmin mutta se että meidän pöytäkone meni joku aika sitten rikki ja eletään yhden läppärin varassa vähän hankaloittaa asioita.
Mutta sen pidemmittä puheitta siirrytään itse asiaan!

©CesarsShop

CesarsShopissa aka Kynsilakkataivaassa järjestetään tällä viikolla tiistaista sunnuntaihin kestävän I Love Cesars tapahtuma. Joka päivä liikkeessä on toinen toistaan huikeampia tarjouksia ja jokaisen päivän päätteeksi arvotaan käviöiden kesken joku ihana palkinto. Kyllä kuulit oikein, Arvonta joka päivä!
Kokosin tähän postaukseen teille Cesarsin mainoksista vinkit siitä mitä viikon aikana tapahtuu ja mitä kannattaa lähteä metsästämään.


TIISTAI on manikyyripäivä jolloin on mahdollisuus päästä tekemään itsellensä tavallinen tai ranskalainen manikyyri.
Tiistain supertarjous on valikoima 4 x NCLAn kynsilakkaa 20€!
Arvonnasta joku onnekas voittaaa Kiara Sky kynnet (arvo 60€)

Edit: Aivan upea ensimmäinen päivä takana. Minä hääräilin liikkeessä 4 tuntia järjestellen hyllyjä ja muissa asioissa autellen :) Lopuksi sain vielä toimia onnettarena päivän arvonnassa.

KESKIVIIKKONA sukelletaan geelilakkauksen saloihin NCLA-Gelous merkin kanssa.
Keskiviikon supertarjouksessa on puhdistuslappurulla (500lappua) VAIN 5€.
Kävijoiden kesken arvotaan Konad Spesial Set (arvo 50€)

TORSTAINA on mahdollisuus päästä tutustumaan leimaamiseen. Oletko aina halunnut oppia leimaamaan vai haluaisitko kenties kehittyä siinä ja oppia uuden tavan? Torstaina luvassa ainakin leimauksen alkeita, folioleimausta ja leimadecalien tekoa joten nyt jos koskaan on oikea aika tulla kurkkaamaan mistä leimaamisessa on kyse.
Torstaina tarjouksessa on Essien kynsilakat 5€ ja arvonnassa Glisten & Glown Top of Heaven päällyslakka sekä kynsinauhaöljy.


PERJANTAINA testataan Kiara Sky Dip Powder systeemiä. Dip Powderin kanssa vaan taivas on rajana. Nyt todellakin kannattaa hyödyntää mahdollisuus ilmaiseen opastukseen.
Jos kiinnostaa niin Dip Powderista voit kurkata jo etukäteen videon mun hääkynsipostauksesta jossa näytän kuinka teen huollon.
Perjantain tarjouksessa kaikki NCLA tuotteet -50%, aivan huikeeta ja päivän päätteeksi arvotaan Kagan geelilakka-aloituspaketti 9W lampulla (arvo 70€)

LAUANTAI kuten kuuluukin on takuulla ihan superpäivä. Teemana on Nail Art ja pääset testaamaan kaikkia ihania Moyran Nail Art uutuuksia 😍 Sen lisäksi CesarsShopissa on lauantaina kaksi keikkaa!
Klo 16. Pete Koski vetää akustisen keikan ja klo. 19. vuoron saa OHYESSHESABITCHBUTNOTYOURS ihan uskomatonta. Suosittelen todellakin tulemaan paikalle.
Launtaina tajouksessa on Color Clubin kynsilakkoja -50% (ei Holo Hues, Mood Change yms.) ja mikä parasta päivä huipentuu viikon jättiarvontaan joka on 100€ lahjakortti Kynsilakkataivaaseen, tätä ei kannata missata.

Eikä tietenkään unohdeta lapsia, sillä SUNNUNTAI on lasten päivä. Luvassa lakkausta lasten vesipohjaisilla kynsilakoilla sekä kynsitarroja ja siirtokuvia. Sunnuntaina tarjouksessa ovat Milv-siirtokuvat 1€ (norm. 2€ kpl). Viikon viimeisestä arvonnasta voit voittaa itsellesi 50€ arvoisen lahjakortin Old Tea Shopiin, täydellistä syksyn kylmeneviin iltoihin.



Kaiken tämän lisäksi liikeessä ja nettikaupassa on muita upeita tarjouksia joka päivä.
China Glaze - kynsilakat 5€
Top of Heaven -pikakuivattava päällyslakka -20%
Kiara Sky Dip Powder -aloituspaketit ja kaikki väripulverit -30%
Konad -leimauslaatta 1,60€ (norm. 4€) Square-laatta 3,45€  (Norm. 6,80€)
Moyra -leimauslaatta 6,90 (norm. 8,90)
NCLA Beauty -huulipuna
ja paljon muuta!

Mä yritän itse ehtiä paikalle mahdollisiman monena päivänä, sillä tarjoukset on niin hyviä etten halua missata niitä. Lisäksi olen luvannut tarjota auttavan käteni torstaina koko päiväksi jos Satu jotain apua kaipaa.
Tulkaa siis moikaamaan!


Lakkauksessa käytetyt tuotteet
UNT - Peel off aluslakka
Essie - Licorice
RaPaints - valkoinen ja punainen akryylimaali
SoNailicious - Warrior #01 sivellin
OPI - Romanticly Involved
Seche Vite pikakuivattava päällyslakka



Kuka on innoissaan I Love Cesars tapahtumasta?!




Postauksessa on käytetty suuri määrä linkkejä mutta ne ovat vain teitä auttaakseen enkä hyödy niiden klikkailusta mitenkään.

Tapahtumaa sponsoroi
NCLA Los Angeles, Moyra, Ruohonjuuri, Old Tea Shop, Death Before Decaf ja Arctic Super Foods.

torstai 20. syyskuuta 2018

Lakkaushaaste: Disney Inspired

On syyskuun kynsivaihtareiden aika.
Tällä kertaa koristelutyylinä on käsinmaalaus ja aiheena disney.
Mä rakastan käsinmaalausta ja tunnisteen 'freehand' alta voi käydä kurkkaamassa muutamia vanhoja lakkauksia. Ainoa harmi käsinmaalauksessa on se että ainakin mun kohdalla se vie yleensä aivan julmetusti aikaa.

Olen pääasiassa siistynyt tekemään freehand decaleja jotka tehdään samalla tavalla silikoniselle lakkausalustalle kuten leimadecalit ja siirretään sitten kynnelle mutta tällä kertaa maalasin pitkästä aikaa suoraan kynnelle.


Picture Polishin vajaa kaksi viikkoa sitten julkaisemasta kokoelmasta löytyi tämä ihana lämpimän keltainen lakka. Jo swatch kuvat sulattivat sydämmeni ja minun suorastaan täytyi hankkia se itselleni.
Lakan nimestä voitte sitten päätellä kuinka täydellisesti se sopi meidän haasteen disney teemaan.
Omat alkuperäiset suunnitelmani väistyivät aika äkkiä kun kynsille oli saatava jotain Nalle Puhia.



Niinpä otin käteeni SoNailiciosin Warrior siveltimen joka on aivan täydellinen pienten yksityiskohtien maalaamiseen sekä purkin mustaa akryylimaalia ja aloin maalaamaan.
Pienen tovin kuluttua Nalle Puh mehiläisystävänsä kanssa olivat valmiita.


Tämä on aivan täydellinen Nalle Puhille omistettu lakka, aivan niinkuin pullossa lukee 'One for all the honey bears'.
Myös julkaisu ajankohta sopii täydellisesti juuri julkaistun Christopher Robin elokuvan kanssa (Suomessa 12. lokakuuta).

Niin ja minä tahtoisin tehdä muutamat Nalle Puh inspiroidut kynnet lisää.


Muiden lakkaushaasteessa mukana olleiden disney inspired kynsiä pääset kurkkaamaan näistä linkeistä:
Charming Nails
Timantteja kynsillä
Dioriina
Tinkerbell's Nail Diary

Somessa löydät meidät hastageillä #kynsivaihtarit #lakkaushaaste



Mitäs tykkäätte teemasta ja kynsistä?
Onnistuiko?

Käytettyt tuotteet:
UNT - Peel off bace coat
Picture Polish - Pooh
SoNailicious - Warrior sivellin
RaNails - RaPaint Akryylimaali, musta
Essie - Gel Setter Top Coat

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Joulupukki

"Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki.
Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää!"


Viimeinen luukku Kynsiblogit bloggaajien joulukalenterista. Joulukuun ajan joululauluaiheisia kynsiä on putkahdellut blogeista joka toinen päivä ja minä osallistuin mukaan jopa kolmella lakkauksella.
Jouluaatolle lupailimme yllätystä ja tänään on sen aika! Meidän facebook-sivulta löytyy arvonta joten käykääpäs sieltä kurkkaamassa kuinka voitte osallistua.



Minä inspiroiduin vähän suomalaisesta joululaulusta Joulupukki. En erityisemmin pidä kappaleesta mutta halusin ehdottomasti lakata Joulupukkikynnet.

Mulle oli ihan suunnattoman vaikeaa valita kolmas joululaulu josta inspiroitua ja kun viimein keksin mistä halusin tehdä ei aika enää riittänyt niin monimutkaiseen lakkaukseen, joten päädyin tällaiseen kompromissiin ja valitsin yksinkertaisemman laulun.
Ehkä ensi vuonna saatte nähdä mitä olisin ihan oikeasti halunnut toteuttaa ;)



Näistä tuli ihan älyttömän söpöt! Tykkään ihan hirveesti. Mies oli sitä mieltä että joulupukilta on lähtenyt pää irti mutta esikoinen tykkäsi.


Käytetyt tuotteet:

Essie - Frist Base aluslakka
Essence - 16 Fame Fatal

Color Club - French Tip
Opi - Glints of Glinda
Essence - 44 Black is back
Essence - 24 indian summer
Essence - 46 Black is back
Konad - Gold liner

Konad - Top coat
ncLA - Gelous? Top coat


Oikein hyvää joulua kaikille!

maanantai 4. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Petteri Punakuono x2

Joulukuun neljäs päivä, Kynsiblogit joulukalenterin toinen luuku ja minun vuoroni julkaista teille joululauluaiheiset kynnet.

Eikä siinä vielä kaikki sillä innostuin tästä niin kovasti että tein kahdet. Olen tällä hetkellä jotenkin täysin hurmioitunut jouluaiheisita kynsistä, johtuen ehkä siitä että viime vuonna kaikki aika meni raskauspahoinvoinnista kärsimiseen enkä lakannut yksiäkään. Asia korjataan tänä vuonna ja jouluun mennessä ollaan sitten ihan kyllästytty. Kuulostaako hyvältä?



Minun joululauluni on Petteri Punakuono. Valinnalleni ei ole sen kummempaa tarinaa kuin että ajattelin kyseisen laulun inspiroivan kivoihin kynsiin.
Mua jotenkin kiehtoi ajatus poroista ja reestä taivaalla, joten päädyin tämmöisiin siluetti kynsiin.
Näistä tuli ihan vahingossa yllättävän samanlaiset kun Lauran tekemät kynnet tässä edellisessä joululaulu postauksessa. Mua ihan hymyilytti Lauran postausta lukiessa kuinka ollaan satuttu tekemään näin samanlaiset.



Pohjalle lakkasin liukuvärin NCLAn Volgalla ja Picture Polishin Lakodomilla. Porot ja reen maalasin mustalla akryylimaalilla Messy Mansionin decal matolle joista sitten siirsin ne kynnelle.
Tää toimi ihan loistavasti paitsi että decaleista tuli hieman liian paksuja ja ne oli vaikea saada asettumaan kynnelle.

Huomatkaa Petterin punainen nenä pikkurillissä! Sillä hän johdattaa pukin pulkan kilttien lasten luo.




Nämä toiset ovat sitten vähän perinteisemmät Petteri kynnet ja tämän tyylisiä on netti pullolaan.
Oon halunnut jo pari vuotta tehdä tämmöiset mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Inspiraatio näihin alunperin NailsbyCambria instagramista.
Nämä kynnet toi kyllä heti joulufiiliksen. Sen täytyy olla tuo punainen lakka mikä sai oloni tuntumaan jouluiseksi vaikka kotiakaan ei ole vielä koristeltu. 



Käytin Essencen 16 Fame Fatal ja China Glazen Ring in the red lakkaa, molempia yhden kerroksen.
Nimettömään lakkasin Petterin alle Color Clubin French Tip valkoista. Petterin pää on OPIn San Tan-tonio ja sarvet Opin Suzi Loves cowboys
Silmissä samaa valkoisa kun aiemmin ja musta on Essencen 46 Black is back.
Nenä samaa punaista kuin muissa kynsissä.

Kivat, simppelit mutta erittäin jouluiset sanon minä.


Mitäs tykkäsitte, kummat on teidän mieleen enemmän?
Odotatteko jo innolla joulua?


Seuraava luukku aukeaa 6.päivä I don't think twice, I just do... -blogissa.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Frozen kynnet vol.2

Pääsin viime viikolla näkemään Disney on Ice Frozen jääshown. Kiitos ihanan anoppini joka osti minulle ja puolisoni veljen tytölle liput. Saimme viettää ihan kahdestaan kivan prinsessa-illan ja minä olin kaiken lisäksi letittänyt punertavat hiukseni kahdelle letille mistä sainkin aivan ihanan kommentin kuinka Annalta näytän kuusi vuotiaan mielestä :) Se oli ehkä vähän tarkoituskin.

Kuten viime vuoden Disney on Icen jälkeen (postaus täällä), inspiroiduin sitten tänäkin vuonna lakkaamaan kynteni esityksen jälkeen Frozen aiheisesti. 



Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Picture Polishin Whimsyä mikä on ihana jäisen sininen jossa on seassa kultaisia glass flakkejä. Lakka tuo mieleeni Elsan mekon sekä tietenkin jäälinnan.



Viime vuonna onnistuin lakkaamaan lyhyisiin kynsiini ainoastaan päät vaikka olin decalmatolle maalannut hahmot napaan asti. Nyt yritin kovasti pienentää hahmojen kokoa jotta saisin Annasta ja Elsasta enemmän irti.

Anna ja Elsa lakattu akryylimaaleilla. Lumihiutaleet jotain satunnaisia siirtokuvia joita mulla sattui olemaan, samoja kun viime vuonna näin jälkikäteen ajatellen.


Akryylimaaleilla on vaan niin ihana maalata, jonkun pitäisi muistuttaa mua tekemään niin huomattavasti useammin.

Tykkään näistä kyllä todella paljon ja musta tuntuu että olisin ainakin vähän kehittynyt vuodessa. Kasvojen yksityiskohdissa on vielä treenaamista mutta harjoitus tekee mestarin!

Onko joku teistä käynyt katsomassa Disney on Icen? Entä mitäs tykkäätte kynsistä?

perjantai 26. elokuuta 2016

Pokemon!

♫♪ "Mä tunnen sen jo kasvavan voiman sisälläin. Uuden haasteen toteutan ja teen sen pystypäin. Takaa vuorten huippujen etsin aina vaan ja Pokemonin jokaisen mä opin tuntemaan. Pokemon omakseni saan. Me yhdessä voitetaan. Pokemon oot mun ystäväin, olet aina vierelläin. Pokemon omakseni saan, niin rohkeus palkan saa. Toinen toistaan opettaa. Pokemon. Omakseni saan. Omakseni saan. Pokemon!"♪♫

Okei, nyt kun Pokemonin teema biisi on soinut mulla kuukauden päässä ajattelin julkaista kynnet jotka kesän aikana julkaistu Pokemon Go peli inspiroi mua tekemään. Edellisistä pokemon kynsistä on neljä vuotta aikaa (kurkkaa tästä) joten hyvällä mielin aloin lakkaamaan uusia.

Pokemon theme song has been playing in my head for about a month now after Pokemon Go was published. The game inspired me to paint some pokemons into my nails because it has been 4 years since I did pokemon nails for the first time, see here.



Nää pelkkät liukuväri kynnet oli mulla viikon ennen kun tein niihin pokemonit.
Lakkasin liukuvärin Essencen vaaleansinisellä 39 Blue Bubble Di Bluella sekä vihreällä 26 Brazil Junglella. Värit (ja pokemonit) valitsin tästä kuvasta inspiroituneena sillä sitä olen joutunut katselemaan aika paljon koska toi peli ei oikein oo meinannut toimia.

I had these gradient nails on for a week before I added any Pokemons.
I made two colored gradient using Essence Cosmetics Blue Bubble Di Blue and Brazil Jungle. Colors (and pokemons) were inspired by this photo since I've had to watch it a lot because the game isn't really working in my phone.




Pokemonit maalasin Messy Mansionin decal matolle akryylimaaleilla käyttäen Picture Polishin sivellintä No. 10. Tein ensin suuntaa antavat rajat mustalla maalilla, minkä jälkeen väritin pokemonit valkoisella. Kun valkoinen maali oli kuivunut aloin värittämään kuvia ja viimeistelin mustilla ääriviivoilla.

Decal maton ostettuani olen tykännyt maalata tarkkoja yksityiskohtia vaativia kuvia ensin matolle tehden niistä decaleja ja siirtäen ne vasta sitten kynnelle. Työskentely on mielestäni näin nopeampaa sillä voin työstää kaikkia kuvia yhtäaikaa sen sijaan että maalaisin yksi kynsi kerrallaan.
Asentokin on tällä tavalla hieman mukavampi :D

I made pokemon decals using my Messy Mansion decal mat and Picture Polish detail brush no. 10.
I painted everything with acrylic paints. First I painted outlines of the pokemons with black and then colored them with white. After that I colored white pokemons with different colors, mixing and matching to get the right shades. Finalizing with black outlines and details.  


Eevee, Bulbasaur, Charmander and Oddish. (Left hand) 

Lisäsin liukuvärin päälle vielä kerroksen INM Silver Holo Top Coatia ennen kuin asettelin pokemonit paikalleen koska toi holo topperi on vaan kerrassaan niin ihana että sitä vois tunkea vaikka joka lakkaukseen. Tässä tapauksessa kuitenkin päätin laittaa sen pokemonien alle sillä olisi ollut ehkä vähän hölmö alkaa peittämään noin tarkkoja kuvia.

I added a coat of INM Silver Holo Top Coat over the gradient before putting pokemons on to give my mani an extra sparks.


Meowth, Squirtle, Pikachu and Magikarp. (Right hand)

Kyllä siihen taisi taas jokunen hetki pyörähtää kun näitä väänsin. Ensi kerralla pitää muistaa ottaa aikaa!

I think hour or few went by while painting these. I should've taken time!




Pidin näitä kynsillä viikon kunnes ne alkoivat lohkeilemaan sen verran että päätin vaihtaa lakkauksen vaikka en olisi millään halunnut. Mutta kestollisesti aika hyvin, viikko liukuväriä ja viikko pokemoneita = 2 viikkoa!
Nää oli hauskat ja vähän erilaiset kynnet mitä nyt yleensä tule tehtyä.

Mitäs te tykkäätte? Entä pelaako siellä ruudun toisella puolella kukaan Pokemon Gota?


I liked these so much that after a week I didn't want to take them off even tho I had to, they started to chip...
But these were fun to make and wear so I really liked them :)
What do you think?(Kaikki tuotteet on itse hankittuja. 
Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

tiistai 24. toukokuuta 2016

Suomen leijona

"Hopee ei oo häpee" sanoi moni sunnuntai-iltana kun jääkiekon mm-kisojen suomi-kanada-ottelu oli tullut päätökseen. Moni luetteli kirosanoja.
Tripla voitosta haaveillut suomen kansa oli surullinen tappiosta kanadaa vastaan, vastahan se oli alkulohkossa voitettu lukemin 4-0. Mm-kisa fanina olin itsekkin pettynyt mutta mielestäni on hyvä muistaa että saatiin hopeaa! Leijonat pelasi koko turnauksen aivan käsittämättömän hienosti ja minä ainakin olen ylpeä heidän suoritukestaan.

Mm-kisojen ja Leijonien kunniaksi lakkasin ennen lauantain välierää itselleni leijona kynnet.


Ajattelin alunperin että lakkaan kynsiin vaan jotain sini-valkoista, liukua tai muuta mutta jostain internetin ihmeellisestä maailmasta sainkin päähäni haastaa itseni tekemään Suomen leijonan.
Koska leijona on itsessään aika massiivinen halusin muihin kynsiin jotain simppeliä. Kolmesta vaihtoehdosta (yksivärinen, liukuväri, ranskis) Viljami ja Emzi kertoivat oman mielipiteensä ja päädyin ranskikseen. Kynnet alkavat vähitellen olemaan mukavassa pituudessakin vaikean talven jälkeen.



Ranskalaisen pohjalla on Zoyan Naken Manicure-setin Pink Perfetor mikä on oma lempparini ranskispohjana. Valkoiset kärjet sekä peukalon ja nimettömän valkoiset kynnet on lakattu Color Clubin French Tipillä mikä on todellinen OCW(One Coat Wonder). Viime vuotisesta Suomen lipun sinisen metsästyksestä huolimatta ranskalaisen rajaan pääsi viime viikolla ostamani Essien Catch of The Day. 


Leijonaa tehdessäni tuijotin puhelimeni näytöltä mallia. Piirsin rajat mustalla 0.4mm paksulla permanenttitussilla, jos joku tietää myydäänkö sitä pienempiä niin saa kertoa. Sen jälkeen väritin rajojen sisältä valkoisella ja keltaisella akryylimaalilla. Tussilla piirretyt rajat levisivät oikein kunnolla päällyslakasta ja siinä vaiheessa meinasi tulla itku mutta pelastusoperaationa lisäsin valkoista ja keltaista pahiten levinneisiin kohtiin ja olin taas tyytyväinen.   


Mä tykkään näistä ihan kamalasti enkä haluaisi ottaa pois! Mitäs te tykkäätte? 

Lakat ja RaPaint ostettu CesarsShopista.


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Euroviisut 2016

Euroviisufani taas teitä täällä tervehtii!
Yksi vuoden parhaista viikosta on taas ohi kun on katsottu kaksi semifinaali ja sitten FINAALI. Tänä vuonna jouduin jättämään virallisen viisukatsomon väliin ja katsomaan kaikki yksin kotisohvalta koska olen sen verran sairaana että en viitsinut lähteä Espooseen asti. Ei tosin kauheasti haitannut sillä euroviisut tekevät mut niin onnelliseksi, sitäpaitsi sainpahan twiitata rauhassa :D
Viime vuoden viisukynnet oli omistettu Virolle koska olin pukeutunut Viroksi ja vein nyyttäreihin Viro-aiheista ruokaa. Tänä vuonna tein jotain aivan muuta :)



Viisukynnet saivat pohjaksi galaxykynnet, parhaimmat mitä oon koskaan tehnyt!
Tosin olen lakannut galaxyt itselleni vain kerran 2012 että siitä onkin hyvä parantaa.
Pohjalla näissä on Picture Polishin Big Bang jota ei enää ihan hirveästi näy.
Muita käytettyjä lakkoja: Color Club French Tip (valkoinen) Bright Night (sininen), Picture Polish Chillax (turkoosi), Bluebird  (vaaleansininen) Essence 09 #Lucky (pinkki), 20 Beautiful Lies  (liila) 31 Electriiiiiic  (tummansininen) ja 46 Black Is Back  (musta). Kaiken vielä kruunasi INM Holo Top Coat jonka olin juuri ostanut.




Jotta sain aikaan Euroviisu-teemaiset kynnet otin esille akryylimaalit. Tein Messy Mansionin Decal matolle decalit 'euro', 'vision' ja sydämen jonka väritin isäntämaa Ruotsin lipun väreillä. Inspiraatio kynsiin tästä.
Oon ihan rakastunut tohon Holo Top Coatiin!

Nää pitää kyllä muistaa vaihtaa pois ennen mitään mahdollista Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsia :D



Viisut itsessään olivat ihan mahtavat. Ruotsalaiset todellakin osasivat järjestää kunnon show.  Oli mukavasti läppääkin, yksi suosikeistani oli ensimmäisen semifinaalin Europe-vitsi. Olisin myös mielelläni antanut 12 pistettä Ruotsin väliaikashowlle ja erityisesti Love Love Peace Peace kappaleelle jossa oli kaikki ainekset euroviisujen voittokappaleeseen. Unohtamatta sitä että Juatin Timberlake esiintyi finaalissa, siis mitä ihmettä! Viisut näytettiin tänä vuonna myös ensimmäisen kerran suorana Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Harmillisesti Suomi ei päässyt finaaliin ja omia suosikkejani siellä olivatkin Venäjä, Ranska, Malta, Bulgaria ja Liettua. Voiton vei Ukraina kappaleella 1944, omaan makuuni liian poliittinen kappale kun ottaa huomioon Ukrainan ja Venäjän tilanteen mutta koska kappaleessa ei suoraan viitattu nykyajan tapahtumiin se meni läpi järjestäjien puolesta.

Seuraakos joku muu euroviisuja? Mitäs tykkäsit kynsistä? 

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Frozen - Jäätävä paluu

Kuten jo eilen vihjasin jotain jäätävää on luvassa ja ostikosta voitte varmaan suoraan päätellä mitä.

Kevät on mielestäni jo pitkään tehnyt tuloaan mutta sitten se takatalvi yllätti niin kuin joka vuosi.
Itse otin vielä varaslähdön kevääseen ja olin ulkona liian ohuessa kevättakissa ja sairastuin tietenkin viikoksi flunssaan. Sama juttu joka vuosi! Enkö mä ikinä opi?


Helmikuussa käytiin Viljamin kanssa katsomassa Disney on Ice-show ja siitä osittain inspiroituneena lakkasin nämä kynnet. Muistan ainakin ajatelleeni että "Hei Frozen kynnethän ois siistit" ja taisin jopa mainita sen ääneen tuntiessani suurta alipukeutumisen fiilistä kaikkien pikku Annojen ja Elsojen keskellä siellä Hartwall-areenalla. 




Pohjalle lakkasin Essencen 39 blue bubble di blue. Mikä on mielestä tosi sopiva tähän lakkaukseen, oikein kunnolla jäisen sininen. Anna ja Elsa on maalattu akryylimaaleilla semmoisella poikkeuksella että kun olen yleensä maalannut vapaalla kädellä suoraan kynnelle niin tällä kertaa maalasin kuvat Messy Mansionin Decal matolle ja siirsin kuvat vasta siitä kynnelle. Oli ihan hauska testata maalaamista sillä tavalla mutta innoistuin vähän liikaa ja lopputuloksena oli esimerkiksi se että jouduin katkaisemaan Elsalta koko letin kun se ei mahtunut kynnelle.
Mekkoakaan ei kummaltakaan näy vaikka olin nekin jo maalannut matolle. Ensi kerralla pitää muistaa että kynteni eivät ole 5cm pitkät.


Elsa onnistui mielestäni huomattavasti paremmin sillä saatoin panostaa siihen hieman enemmän. Molemmissa tosin on parantamisen varaa jos haluaa alkaa harjoittelemaan. Olin näihin kuitenkin ihan älyttömän tyytyväinen enkä olisi halunnut ottaa näitä pois!

Etusormeen ja pikkurilliin laitoin lumihiutale siirtokuvat tuomaan lisää frozen tunnelmaa.


Nää oli myös meidän pojan mielestä kivat kynnet ja kovasti hän yritti väittää että Anna on äiti mutta ehkä meissä on joku pieni yhdennäköisyys. Poju on jopa tässä muutaman viikon sisällä oppinut laulamaan "Taake jää, Taake jää" Sanat on vielä ihan hakusessa kuten kaksi vuotiaalla yleensäkin mutta melodia menee ihan oikein. On pitänyt jopa Googlata suomenkieliset sanat jotta voidaan laulaa yhdessä.
Jänniä juttuja ne lapset oppii päiväkodissa. Me kun ollaan katsottu kyseinen leffa ehkä kahdesti.

Nyt on aika kuitenki päästää talvesta irti ja siirtyä kevääseen. Mitäs mieltä olette?

Translation: So I painted Frozen nails. Inspired by Disney on Ice show I saw with my boyfriend. Anna and Elsa are hand painted with acrylic paints and the gorgeous icy blue polish is Essence Cosmetics 39 Blue Bubble Di Blue. Snowflakes are water decals.
Now after posting these i'm ready for spring and summer! Yay :)