maanantai 30. toukokuuta 2016

No nyt on värikästä | #kynsimiitti16kynnet

Mitä mun kynsillä oli kynsimiitissä?

Kuten lauantain postauksessa jo mainitsin kynsimiitin lakkausteemaksi valikoitui VÄRIKÄS, minkä kriteerinä oli käyttää ainakin kolmea väriä. Tämä oli omasta mielestäni kauheen vaikea teema. Olen aina ollut huono päättämään ja tämä teema antoi ehkä liikaakin valinnanvapautta, lisäksi en osannut laskea mustaa ja valkoista kovin värikkääksi joten vaikka niiden kanssa olisikin jonkun sinisen laittanut ei se olisi ollut mielestäni tarpeeksi värikästä.

Mut hei sateenkaaret, ne vasta on värikkäitä. Niillä mennään.


Idean tähän lakkaukseen olin saanut jo jonkun aikaa sitten kun ostin Cesarsilta itselleni Messy Mansionin laatan MM24 ja mietin miten ihmeessä noin isoa kuviota oikein hyödynnetään, sitähän on ihan mahdotonta leimata kynsille kerralla. Niinpä otin avuksi decal maton ja leimasin sulan siihen kolmeen kertaa (kuudesti koska toinenkin käsi)

Peukalon keep calm and polish on-leima on BornPrettyStoren BP-29 laatasta.


Kun decalit olivat valmiita oli tarkan leikkaa ja liimaa operaation aika. Ei nimittäin ole helppoo yrittää saada tollasta kokonaista leimaa kynsille niin että se vielä sen jälkeen näyttää yhtänäiseltä. Onnistuin kuintenkin mielestäni aika hyvin. Väitän kuitenkin että korvista saattoi tulla hieman savua :D

Kynsillä on pohjalla valkoinen Color Clubin French Tip. Valkoinen lakka on oleellinen osa sitä että leiman värittely vesivärilakoilla onnistuu. Arvatkaapa vaan kuinka paljon harmittaa kun mulla ei ole kuvaa siitä kun sulka oli kynsillä vaan mustavalkoisena, hitsi.



Sulan värittämiseen käytin seuraavia lakkoja: Essien Silk Watercolor Blush Stroke, Art New-Beau ja Muse Myself. Opin Color Paints Landscape ja Indigo Motif (joita laimensin Essencen 01 Absotule Purella) sekä Opin Sheer titsejä sävyissä Don't Violet Me Down ja Be Magentale With Me.

Peukalossa samat lakat siveltimellä sekaisin sinne tänne laitettu.


Siis siinä vaiheessa kun laskee alus- ja päällyslakan sekä sen decalin kiinnityslakan niin käytin tähän lakkaukseen yhteensä kolmeatoista lakkaa. Se on jo aika paljon, mutta tulipahan värikkäät.

Tykkäsin näistä ihan hurjasti ja näitä tuli kyllä tuijoteltua. Kiinnittääköhän kukaan ulkopuolinen ikinä huomiota siihen että joku vaan tuijottaa kynsiään.
Mitäs te tykkäätte näistä?

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Goodie Bag | #kynsimiitti16

Kynsimiitin lahjapussi oli suorastaan täynnä ja se sisälsi toinen toistaan kivempia juttuja. Koska tämä oli ensimmäinen miittini olin ihan yllättynyt sponsoreiden ja tuotteiden määrästä.
Kurkataanpa siis tarkemmin mitä kaikkea minun lahjapussini sisälsi. Nappasin jopa swatchit kaikista lakoista!


Cloetta lahjoitte meille herkkuja. Hopea Toffee purkkassa oli sitä jotain! En ole aikaisemmin maistanut purkkaa joka oikeasti maistuu siltä miltä sen sanotaan maistuvan eikä vain teolliselta maulta, vau!
Suklaan kanssa kävikin sitten vähän hassummin sillä minä en saanut maistaa sitä ollenkaan. Olin säästänyt sitä sillä en sairaana oikein maistanut mitään eikä tehnyt mieli herkutella, tällä viikolla kun tulin yksi päivä kotiin oli suklaalevy selkeästi löytänyt tiensä parempiin suihin. Viljami oli nimittäin popsinut koko levyn. V sanoi että suklaa oli todella hyvää mutta että minä en olisi siitä kuulemma tykännyt, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan enhän mä saanut edes maistaa. Tosin voidaan kuulemma mennä ostamaan heti uusi :)





Oriflame lahjoitti meille valkoisen lakan sekä mattaavan/hoitavan/kynsiä kasvattavan lakan. Minä olen itseasiassa Oriflamen jäsen ja tuotteet ovat minulle monen vuoden takaa hyvin tuttuja. Näitä The ONE lakkoja en ole kuitenkaan aiemmin kokeillut vaikkakin olen kuullut niistä paljon positiivista.

Valkoinen 'French Tip' lakka peitti aivan loistavasti. Uskon että tämä peittää yhdellä kerroksella mutta koska itse vähän sössin levittämisessä laitoin kaksi kerrosta. Hyvä koostumus.




Avon lahjoitti kaksi värilakkaa ja päällyslakan mutta jostain syystä minun lahjakassiini oli päätynyt kolme värilakkaa. Ah, kun nämä on ihania! Saako näitä muuten kun liittymällä Avonin jäseneksi tai etsimällä itselleen myyjän?  Lakan koostumus ja levittämisen helppous sekä kivat värit saavat minut tahtomaan lisää! Nämä on muuten ihan uusia ja lanseerattu 5.5.

Lakkasin kaikkia värejä kaksi äärettömän helppoa kerrosta. Rain Washed on yks mun lemppareista koko lahjapussista. Orange You Crazyä pelkään vähän käyttää vaikka lakkakokoelmani n. 7 vuotta sitten koostuikin lähestulkoon pelkästään pinkeistä, oransseistä ja punaisista on siitä nyt tullut jotenkin vaikea käyttää. Onneksi kesä on ihan nurkan takana niin lakkaan tätä varmasti johonkin kesäkynsiin. Barely There on kivan neutraali vaalean ruskea mikä tietyssä valossa taittaa hieman vihertävään. Tämmöiset aika neutraalit lakat on aina tervetulleita.
Pikkuisen mua harmittaa se tää kun näille lakoille on nimet niin ne eivät jostain syystä luo pulloissa vaan siinä pahvilaatikossa missä lakka tullee, kuinka epäkätevää. Kuka säilyttää lakkojen pieniä pahvilaatikoita? Minä kuitenkin näppäränä tyttönä kirjoitin lakkojen nimet pulloisin itse.

Kaikissa swatcheissa (paitsi Oriflame) on käytetty päällyslakkana Avonin Gel Shine Lasting Finish Top Coattia. Oikein kiva, kuivui nopeasti ja antaa hyvän kiillon lisäksi se on mukavan ohutta.



Kauneudenkauppa.fi lahjoitti kaikille Opin värilakan kevään New Orleans kokoelmasta (sekä sama kokoelman minisetin arvottavaksi.)

Sain sävyn Humidi-Tea. Aluksi en pitänyt sävystä ollenkaan ja ajattelin että se ei sovi ihoni väriin ollenkaan. Jotenkin aloin kuitenkin lämpenemään tälle lakalle päivä päivältä enemmän ja pidin näinkin yksin kertaista lakkausta viikon koska se oli vaan niin kiva väri. Hassua kuinka ensi reaktio voi olla niin eri kuin lopullinen mielipide. Tää on mun toinen lemppari. Kaksi kerrosta peitti hyvin.



Lumene lahjoitti Gel Effect lakoja kevään uutuus sävyissä.
Minä sain Pionimeren ja Niittyvillan. Molempia on kynsillä kaksi kerrosta.
Olin tyytyväinen Pionimereen jo ensimmäisellä kerroksella lopputulos silloin hyvin haalea vaalean punainen mistä oma kynsi paistoi vielä runsaasti läpi ehkäpä hyvä ranskis lakka. Laitoin kuitenkin toisen kerroksen silkasta uteliaisuudesta ja nyt olen sitä mieltä että olisi pitänyt laittaa kolmas kerros peittävämpään lopputulokseen. Niittyvilla on aika lähellä Avonin vaalean ruskeaa, mutta se on kuitenkin hieman tummempi ja harmaampi. Ei siis lähellä ollenkaan.
Tykkään kun näillä on englannin ja suomenkieliset nimet.


Kone Helsinki lahjoitti kynsiviilan, lakan ja esitteen. Mielestäni oli vähän outoa että esitteen vuosiluku on 2014 mutta ei huolta se on edelleen voimassa ja löytyy jopa Kone Helsingin netisivuilta. Kynsiviilat tulevat aina tarpeeseen. Kone Helsingin lakat on tuttuja entuudestaan sillä niillä on ihan sairaan hyvä hinta/laatusuhde.
Minä sain sävyn FC17 se on tosin vähän harmi että näillä ei oo nimiä. Ja mä en tosiaankaan osaa kuvata violettejä enkä punaisia... Tässä lakka näyttää liian siniseltä sillä kyllä tuo minusta oikeasti ihan violetilta näyttää. Peitti yhdellä kerroksella, mahtavaa!


Taisin mainita etten osaa kuvata punaisia. Tämä on aika lähellä totuutta (ei oo ihan noin ruskeahko).
Naiskauneus lahjoitti Jolifinin lakan, mikä on mulle aivan uusi tuttavuus sekä glitterpurkin.
Tämä jos mikä tarraa kynsinauhoihin. Osasin epäillä että näin tulisi käymään mutta varovaisuudestani huolimatta sain tahrittua kynsinauhat, eikä muuten lähde irti! Laitoin kaksi kerrosta mutta ohuen koostumuksen takia olis pitänyt laittaa kolme. En vaan enää jaksanut ottaa uusia kuvia :D
Sävy on todella kaunis viininpunainen mutta vaikeasta koostumuksesta ja levityksestä johtuen en oikein tiedä tuleeko meistä kavereita.  Onneksi on ihania pikkusydämiä.

 


Kauneutta.com lahjoitti kaksi Kubiss lakkaa sekä Fabyn värilakan ja aluslakka-päällyslakka yhdistelmän. Molemmat merkit mulle täysin uusia. Molemmista olen kyllä kuullut aiemmin.
Sain Kubiss lakat sävyissä 44 ja 31. Voikun olis tosi kiva kun näilläkin olis nimet. No. 44 on tummanpinkki jossa on pinkkiä shimmeriä, kaksi kerrosta. No. 31 on kellertävä limenvihreä metallilakka. Peitti hyvin kahdella kerroksella mutta koska sivellin jälki (siis brush stroke, en osaa ajatella suomeksi) jäi metallisen lopputuloksen vuoksi hyvin selvästi näkyviin laitoin vielä kolmannen kerroksen yrittäessäni pelastaa tilannetta. Vielä kahden päällyslakka kerroksen jälkeenkin pystyn näkemään sivellin jäljet, äh. Ehkä leimaan päälle jotain niin ei enää erotu. Tosi kiva väri kuitenkin.
Fabyn lakan sain sävyssä Passport to my heart, oikein kunnon punainen hennolla pinkillä shimmerillä mikä näkyy pullossa mutta ei sitten kynnellä. Kaksi kerrosta.




CesarsShop lahjoitti meille arvottavaksi neljä pientä palkintoa. Onnetar suosi minua ja voitin tämän ihanaakin ihanamman Picture Polish lakan. Ostin reilu vuosi sitten ensimmäisen PPn itselleni ja se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Siitä lähtien PP on vallannut vähitellen tilaa lakkalaatikossani ja se on varmasti yksi lemppari merkeistäni. Tämä Bridget on kerrassaan ihana <3





Voi apua mikä maratonpostaus! Ainakin saitte kunnon analyysin siitä mitä tämän kynsimiitin Goodie Bag sisälsi. Kiitos kaikille jotka meidän miittiä oli mukana sponsoroimassa!

Onkos teillä mielipiteitä kassin sisällöstä?

Kaikki lakat siis saatu. Linkkien klikkaamisesta en hyödy yhtikäs mitään, ajattelin vaan helpottaa jonkun uteliaan ihmisen elämää :)

lauantai 28. toukokuuta 2016

#kynsimiitti16

Eräänä erittäin kauniina huhtikuisena lauantaina, tarkalleen 16.04.2016 matkasin 6 litran kanssa limpparia Vivekan luokse missä järjestettiin kynsimiitti.
Kirjoitan tätä postausta vasta nyt koska olen tuosta kyseisestä päivästä lähtien ollut sairaslomalla. Joku sitkeä viruksen aiheuttama flunssa tai muu minuun iski ja olen sen jälkeen ollut terveenä vain muutaman päivän. Enkä oikeasti edes tainnut olla terve kun jouduin lääkäriin taas uusiutuneen taudin takia. Onneksi nyt näyttää vähitellen siltä että valoa on tunnelin päässä ja alan viimein olemaan kunnossa! Sanonpa vaan että on ollut ranka kevät.

Pidemmittä puheitta siitä kuinka olen ollut sairaana ja balabalabala voimmekin siirtyä miittiin sillä haluan kertoa siitä!
Miitti järjestettiin Vivekan luona nyt käsittääkseni kolmennen kerran mutta minulle tämä oli ensimmäinen. Olin asiasta jo monta viikkoa etukäteen aivan innoissani sillä mikäs sen parempaa kun päästä tutustumaan uusiin ihmisiin jotka ovat yhtä kynsihöperöitä kuin minä.


kuva Laura

Minä olin fiksuna tyttönä merkannut miitin alkamisajan kalenteriini väärin ja saavuin paikalle tasan tunnin myöhässä, hyvä minä. Missasin esittelykierroksen ja pääsin sisään tullessani suoraan ruokapöytään kun herkuttelu oli jo aloitettu. Ruokapuoli hoitui nyyttärimenetelmällä tästä syystä ne 6 litraa limpparia. Ja voi mitä herkkuja meillä olikaan. Minä jopa unohdin että oli tarkoitus olla karkkilakossa, oho hups!





Ruokailun jälkeen meillä oli vuorossa Goodie bagien metsästystä. Saatiin hauskat vinkit siitä missä oma kassi sijaitsee ja ryhdyttiin etsimään. Vinkkini "Ompas sulla märät ja kuraset vaatteet" oli mulle todella helppo ja kävelin aika suoraan eteiseen ja kuivauskaapille kun siellä semmmoinen kerran oli. Tämä oli sinällään hassu vihje että jos mulla ei olisi lasta en olisi ehkä ensimmäisenä osannut ajatella kuivauskaapia vaan esimerkiksi kylppäriä tai saunaa. Kun kaikki olivat löytäneet omansa innostuimme hetkeksi tutkimaan niiden sisältöä. Goodie Bagin sisällöstä on ihan oma postaus täällä.



kuva Janina

Goodie bagien tutkimistuokion jälkeen oli vuorossa yhteisen kynsikuvan ja selfien ottaminen. Teema tämän vuoden miittikynsille oli värikäs siis ainakin kolmea väriä. Tämä meinasi tuottaa minulle harmaita hiuksia pari päivää aikaisemmin mutta onnistuin lopulta. Kaikki olivat lakanneet aivan käsittämättömän hienoja kynsiä! Tunnistatko minun käteni?

Meillä oli myös kynsilakkakirppis josta ostin 3 lakkaa ja myin itse muutamia leimauslaattoja ja water decaleja.



Viimeisenä ohjelmanumerona oli kynsilakka-alias, yksi parhaimmista peleistä jota olen ikinä pelannut :D Kulhossa mitä kummallisempien kynsilakkojen nimiä ja aina oikein arvannut sai selittää seuraavan. Olin tässä ainakin omasta mielestäni aika hyvä vaikka pääasia oli että kaikilla oli hauskaa! Kyllä nauratti ihan kunnolla.


Kuvan teki Veera

Miittiä sponsoroi iso joukko firmoja minkä ansiosta saimme oikein mielenkiintoiset ja täydet goodie bagit. Kiitos kaikille sponsoreille :)
CesarsShop sponsoroi bloggaajille 4 arvontapalkintoa ja satuin voittamaan niistä yhden. Pystyttekö arvaamaan kuinka innoissani olin Picture Polishin kynsilakasta? Aivan oikein, erittäin!



Voikun oli ihana miitti ja tulee oikein hyvä fiilis kun sitä nyt näin jälkikäteen muistelee :)
Miitissä mukana itseni lisäksi RiikkaKaisa, PaulaJanina, Marie, Katri, Meiju, Noora sekä Maria ja sen järjestivät VivekaHannaNenaVeera ja Laura
Kiitos kaikille, oli mukavaa tutustua ja toivottavasti näemme uudelleen.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Suomen leijona

"Hopee ei oo häpee" sanoi moni sunnuntai-iltana kun jääkiekon mm-kisojen suomi-kanada-ottelu oli tullut päätökseen. Moni luetteli kirosanoja.
Tripla voitosta haaveillut suomen kansa oli surullinen tappiosta kanadaa vastaan, vastahan se oli alkulohkossa voitettu lukemin 4-0. Mm-kisa fanina olin itsekkin pettynyt mutta mielestäni on hyvä muistaa että saatiin hopeaa! Leijonat pelasi koko turnauksen aivan käsittämättömän hienosti ja minä ainakin olen ylpeä heidän suoritukestaan.

Mm-kisojen ja Leijonien kunniaksi lakkasin ennen lauantain välierää itselleni leijona kynnet.


Ajattelin alunperin että lakkaan kynsiin vaan jotain sini-valkoista, liukua tai muuta mutta jostain internetin ihmeellisestä maailmasta sainkin päähäni haastaa itseni tekemään Suomen leijonan.
Koska leijona on itsessään aika massiivinen halusin muihin kynsiin jotain simppeliä. Kolmesta vaihtoehdosta (yksivärinen, liukuväri, ranskis) Viljami ja Emzi kertoivat oman mielipiteensä ja päädyin ranskikseen. Kynnet alkavat vähitellen olemaan mukavassa pituudessakin vaikean talven jälkeen.



Ranskalaisen pohjalla on Zoyan Naken Manicure-setin Pink Perfetor mikä on oma lempparini ranskispohjana. Valkoiset kärjet sekä peukalon ja nimettömän valkoiset kynnet on lakattu Color Clubin French Tipillä mikä on todellinen OCW(One Coat Wonder). Viime vuotisesta Suomen lipun sinisen metsästyksestä huolimatta ranskalaisen rajaan pääsi viime viikolla ostamani Essien Catch of The Day. 


Leijonaa tehdessäni tuijotin puhelimeni näytöltä mallia. Piirsin rajat mustalla 0.4mm paksulla permanenttitussilla, jos joku tietää myydäänkö sitä pienempiä niin saa kertoa. Sen jälkeen väritin rajojen sisältä valkoisella ja keltaisella akryylimaalilla. Tussilla piirretyt rajat levisivät oikein kunnolla päällyslakasta ja siinä vaiheessa meinasi tulla itku mutta pelastusoperaationa lisäsin valkoista ja keltaista pahiten levinneisiin kohtiin ja olin taas tyytyväinen.   


Mä tykkään näistä ihan kamalasti enkä haluaisi ottaa pois! Mitäs te tykkäätte? 

Lakat ja RaPaint ostettu CesarsShopista.


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Euroviisut 2016

Euroviisufani taas teitä täällä tervehtii!
Yksi vuoden parhaista viikosta on taas ohi kun on katsottu kaksi semifinaali ja sitten FINAALI. Tänä vuonna jouduin jättämään virallisen viisukatsomon väliin ja katsomaan kaikki yksin kotisohvalta koska olen sen verran sairaana että en viitsinut lähteä Espooseen asti. Ei tosin kauheasti haitannut sillä euroviisut tekevät mut niin onnelliseksi, sitäpaitsi sainpahan twiitata rauhassa :D
Viime vuoden viisukynnet oli omistettu Virolle koska olin pukeutunut Viroksi ja vein nyyttäreihin Viro-aiheista ruokaa. Tänä vuonna tein jotain aivan muuta :)



Viisukynnet saivat pohjaksi galaxykynnet, parhaimmat mitä oon koskaan tehnyt!
Tosin olen lakannut galaxyt itselleni vain kerran 2012 että siitä onkin hyvä parantaa.
Pohjalla näissä on Picture Polishin Big Bang jota ei enää ihan hirveästi näy.
Muita käytettyjä lakkoja: Color Club French Tip (valkoinen) Bright Night (sininen), Picture Polish Chillax (turkoosi), Bluebird  (vaaleansininen) Essence 09 #Lucky (pinkki), 20 Beautiful Lies  (liila) 31 Electriiiiiic  (tummansininen) ja 46 Black Is Back  (musta). Kaiken vielä kruunasi INM Holo Top Coat jonka olin juuri ostanut.




Jotta sain aikaan Euroviisu-teemaiset kynnet otin esille akryylimaalit. Tein Messy Mansionin Decal matolle decalit 'euro', 'vision' ja sydämen jonka väritin isäntämaa Ruotsin lipun väreillä. Inspiraatio kynsiin tästä.
Oon ihan rakastunut tohon Holo Top Coatiin!

Nää pitää kyllä muistaa vaihtaa pois ennen mitään mahdollista Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsia :D



Viisut itsessään olivat ihan mahtavat. Ruotsalaiset todellakin osasivat järjestää kunnon show.  Oli mukavasti läppääkin, yksi suosikeistani oli ensimmäisen semifinaalin Europe-vitsi. Olisin myös mielelläni antanut 12 pistettä Ruotsin väliaikashowlle ja erityisesti Love Love Peace Peace kappaleelle jossa oli kaikki ainekset euroviisujen voittokappaleeseen. Unohtamatta sitä että Juatin Timberlake esiintyi finaalissa, siis mitä ihmettä! Viisut näytettiin tänä vuonna myös ensimmäisen kerran suorana Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Harmillisesti Suomi ei päässyt finaaliin ja omia suosikkejani siellä olivatkin Venäjä, Ranska, Malta, Bulgaria ja Liettua. Voiton vei Ukraina kappaleella 1944, omaan makuuni liian poliittinen kappale kun ottaa huomioon Ukrainan ja Venäjän tilanteen mutta koska kappaleessa ei suoraan viitattu nykyajan tapahtumiin se meni läpi järjestäjien puolesta.

Seuraakos joku muu euroviisuja? Mitäs tykkäsit kynsistä?