Näytetään tekstit, joissa on tunniste teemakynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teemakynnet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Waves | Clairestelle8challenge (heinäkuu)

Ajattelin kokeilla tässä kuussa vähän jotain erilaista ja osallistua Instsgramissa järjestettävään lakkaushaastetta. Edellisen kerran taisin osallistua saman tyyppiseen kuukausi haasteeseen keväällä 2016 ja siitä tosiaan on jo aikaa. 


@clairestelle8challenge nimimerkin järjestämässä haasteessa on kahdeksan päivämäärää ja teemaa kuinka kynnet toteuttaa. En aijo ottaa stressiä sillä kahdeksan on aika paljon, mutta katsotaan kuinka monta ehdin ja jaksan toteuttaa :) 



Ensimmäisenä teemana 2. päivälle oli Waves eli aallot.
Minä valitsin kynsien pohjasävyksi Picture Polishin uudehkon Ariel lakan joka on kaunis holohipuilla varustettu kirkas merensininen.


Aalto teemaan hain leimat UrberChicin Mermaid Life leimauslaatasta koska mun mielestä se on aivan fantastinen laatta (merenneidot on rakkaus <3) ja erityisen sopiva juuri tähän.

Leimasin aallot Moyran valkoisella leimauslakalla ja tein niistä leimadecalit värittämällä ne Picture Polishin Surfilla.
Peukalo sai kivan 'Be a mermaid make some waves' tekstin.


Mitäs tykkäätte tämmöisistä haasteista ja osallistutteko niihin itse?
Mua ainakin välillä auttaa kun joku antaa valmiiksi aiheet kun en aina osaa päättää mitä lakkaisin :D
Kovin kivoja ja kesäisiä teemojakin vielä tälle kuukaudelle.

Nyt on tullut aika monta postausta tiuhaan tahtiin, älkää kyllästykö muhun ihan vielä. 

Hyvää keskiviikkoa kaikille! 


sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Pride 2019

Ohhoh, olen ylittänyt itseni! Tänä vuonna on oikeastaan tullut vain kuukausittaiset lakkaushaaste postauset mutta nyt kirjoitan teille jo jostain muutakin, vau sanon minä.

Tässä kuussa ja erityisesti tällä viikolla on juhlittu Pridea ja eiliseen Helsinki Pride-kulkueeseenkin osallistui arviolta 100 000 ihmistä. En ole aiemmin tehnyt sateenkaarikynsiä nimenomaan pridea varten joten tänä vuonna ajattelin että teen. Aiemmat sateenkaariaiheiset kynteni voit käydä kurkkaamassa täältä ja täältä.


Lakkasin kynsilleni ensin kaksi kerrosta Picture Polishin Holo on Top lakkaa minkä jälkeen valitsin kokoelmastani 6 vesivärilakkaa joilla tein sateenkaaren. Suurena vesivärilakkafanina multa löytyi kaikki tarvittavat sävyt ja vähän enemmänkin mutta silti muutaman tietyn sävyn voisin yrittää itselleni vielä hankkia.

Käytetyt sävyt peukalosta pikkurilliin Essien Silk Watercolors Blush Storke, Art New-Beau, Muse Myself. OPI Color Paints Landscape Artist ja Indigo Motif sekä OPI Sheer Tints Don't Violet Me Down.


Sen sijaan että olisin tehnyt ihan oikeat liukuvärikynnet meikkisienellä, lakkasin värit vain suoraan puolelle kynnelle koska mua rehellisesti sanottuna laiskotti. Tarkkasilmäinen huomaa eron mutta vesivärilakat liukuvat niin hyvin yhteen että ei sitä helposti huomaa ja kivat ovat näinkin.
Mustat sydämet leimasin Moyran mustalla leimauslakalla Moyran 61 L'AMOUR laatasta.


Lisäsin myöhemmin vielä China Glazen Fairy Dustia mikä on vaan ihan täydellinen holotopperi. Kummasta tykkäät enemmän hololla vai ilman?

Lakasitko sinä itsellesi värikkäät kynnet Priden kunniaksi?
Entä osallistuitko muuten Pride menoihin?




keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Luukku 5: NCLA Sagittarius ja synttärikynnet

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Pidetään pieni tauko jouluisista kynsistä sillä on mun synttärikynsien aika!



NCLAlta löytyy kokoelma horoskooppilakkoja ja olen jo pidemmän aikaan halunnut tehdä synttärikynnet omallani. Suunnittelin oikeastaan käyttäväni tätä synttärikynsissäni jo viime vuonna mutta NCLAn Sunstruck vei voiton.

Tänä vuonna sain jopa toteutettua yhden haaveeni ja hankittua meidän koko perheen horoskooppilakat itselleni. Satutaan olemaan kaikki eri horoskooppia ja musta on kiva ajatus että mulla on jokaiselle vähän niinkuin oma lakka. Tarkoitus olis lakata niillä aina kunkin synttäreiden tienoilla, aloittaen nyt minusta.



Sagittarius eli jousimies on violetti creme ja violetti yleensä on väri jota käytän kynsilläni todella harvoin, mutta täytyyhän jousimiehen oma lakkansa omistaa. Ja onneksi omistan sillä jo ensimmäisen kerroksen tätä lakattuani mietin miksi ihmeessä pelkään violettia. Tämä on sävyltään todella kaunis.

Mielestäni tämä lakka on livenä hieman lämpimämmän sävyinen mutta tämä on yksi niitä lakkoja joiden oikeaa värisävyä on todella vaikea kuvata. Vaikka mitä tekisí sävy on hieman liian kylmä eikä jälkikäsittelystäkään oikeastaan ole apua.


Sagittariuksen päälle tein liukuvärin Color Clubin Feel the Funk glitterlakalla. Tykkään glitterliusta kyllä enemmän kynnen tyvessä kun kärjessä mutta tällä kertaa tein poikkeuksen omiin mieltymyksiini sillä en halunnut kynsien olevan liian lähellä viime vuotisia synttärikynsiäni vaikka lakat eivät olleetkaan samat.


Ja sitten niihin itse synttärikoristeluihin!
Tänä vuonna monella tuntemallani pikku prinsessalla on ollut yksisarvisteemaiset prinsessasynttärit. Vaaleanpunaista, glitteriä, tiaroita ja yksisarvisia, siis ihan unelma. Oletteko nähneet niitä yksisarviskakkuja? Ne on niin upeita, että ihan kateeksi käy kun en järkännyt synttäreitä itselleni.
No niistä ispiroituneena en olisi voinut olla onnellisempi kun Cesarsille tuli myyntiin Moyran uusin minilaatta 120 We Believe in Magic. Laatta on täynnä sateenkaaria, yksisarvisia, karkkia, pilviä ja laamoja. Kyllä luit oikein laamoja, siis LAAMALEIMA! Kuinka mahtavaa!? Myönnän että saattan olla ehkä hieman innoissani.

Leimasin siis kynsilleni synttärionnittelun ja yksisarvisen käyttäen Moyran valkoista leimauslakkaa. Alla saatatte nähdä varjon mustasta leimasta kun ajattelin ensin mustan toimivan paremmin mutta koska se ei toiminutkaan leimasin päälle valkoisella.

Enkä malta odottaa että ehdin lakkaamaan lisää yksisarvisia mutta nyt mennään vielä hetki pääasiassa jouluteemalla.


Mitäs tykkäätte?

Tämän päivän synttärisuunnitelmiin kuuluu treffit miehen kanssa kun paras kaverini lupautui meille lastenvahdiksi. Viime kerrasta kun ollaan oikeasti oltu kahdestaan missään on jo yli kaksi kuukautta joten tämä tulee kyllä ihan tarpeeseen.
Mukava päivä tiedossa!

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel Off
NCLA - Zodiac - Sagittarius
Color Club - Feel the Funk
Moyra - minilaatta 120 We Believe in Magic
Moyra - SP 06 Black, SP 07 White
Glisten & Glow - Top of Heaven


Pitäkäähän tekin oikein mukava päivä tänään.
Iloista keskiviikkoa!


lauantai 3. marraskuuta 2018

Halloween

Täällä on sairastettu kunnon syysflunssaa ja halloween oon melkein hujahtanut ohi ihan huomaamatta. No, meillä ei oikeastaan muutenkaan juhlita sitä mutta nyt jäi lasten naamiaisetkin välistä. Tein vuoden ensimmäiset halloween kynnet jo melkein kuukausi sitten Kynsikoristelut facebook-ryhmän inspiroimana joten eiköhän ole aika julkaista vielä toiset.


Pohjaalle tein liuukuvärin ihanan syksyisillä ja halloweeniin sopivilla Picture Polishin lakoilla Bridget, Autumn ja Sun Flower. 


Sitten otin käteeni purkin mustaa akryylimaalia ja pienen pienen siveltimen ja aloin maalaamaan jonkin näköistä autiotalo-hautausmaa siluettia.

Olin alunperin ajatellut leimata jotain tän tyylistä sillä omistan muutaman leimauslaatan joissa on halloween aiheisia kuvia. Mun ongelmani vaan usein on se että mun kynnet on niin kapeat että monesti kaikki kuvat on liian leveitä eivätkä sen takia näytä hyvältä kun katkeavat kesken. Siispä luotin vanhaan kunnon koristelusiveltimeen.




Näillä kynsillä osallistuin myös pieneen CesarsShopin järjestämään halloween kilpailuun. Mitäs tykkäätte?
(EDIT 6.11.2018 Voitin facebookissa järjestetyn kilpailun!)

Ja koska vointi on alkanut olemaan parempi pääsemme miehen kanssa juhlimaan ystävämme halloween teemaisia yllätyssynttäreitä. 
Oikein hyvää pyhäinpäivän viikonloppua kaikille!

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
Picture Polish - Bridget, Autumn, Sun Flower
Ra Paints - Musta akryylimaali
SoNailicious - Warrior 01 sivellin
Essie - Gel Setter Top Coat


Kuinkas teidän Halloween?

tiistai 9. lokakuuta 2018

Halloween kurpitsat

Facebookin Kynsikoristelut ryhmässä pyörähti nyt lokakuussa käyntiin kuukausihaasteet. Homman nimi on se että joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina ryhmään ilmestyy uusi albumi johon kyseisen kuukauden teemakynnet voi laittaa ladata. Osallistua voi aina seuraavan kuukauden teeman julkaisuun asti eli seuraavan haasteen alkaessa edellinen vähän niinkuin sulkeutuu.
Miltä kuulostaa?

Tällä haasteella on tarkoitus herätellä ryhmään vähän lisää eloa ja aktiivisuutta sillä kynsirintamalla on alkanut olemaan vähän hiljaista niin bloggaajien kuin harrastelijoiden keskuudessa. Me included.


Lokakuun haasteen teemana on Halloween ja niinpä lähdin toteuttamaan vuoden ensimmäisiä Halloween kynsiä. Moyra ihana 55 Fall leimauslaattassa oli muutama halloweeniin sopiva kuva joista sitten valitsin irvistävät kurpitsat.


Lakkasin kynnet ensin Essien mustalla lakalla ja koska halusin vähän jotain ekstraa leimasin kurpitsat Moyra valkoisella leimauslakalla ja väritin ne Essien keltaisella ja oranssilla Silk Watercolor lakalla. Näin kurpitsat saivat vähän eloa itseensä eivätkä ole pelkästään leimatut.


Lopuksi lisäsin vielä kerroksen Glisten&Glown mattapäällyslakkaa, mikä sai mut taas muistamaan kuinka paljon tykkäänkään mattakynsistä. Jostain syystä muistan tehdä mattakynsiä aivan liian vähän mutta näihin halloween kynsiin se sopii aivan loistavasti. Glisten&Glown mattapäällyslakka on vielä mielestäni ihan huippu, paras mitä ikinä oon käyttänyt.

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off Base coat
Essie - Licorice
Moyra - Stamping Plate 55 Fall
Moyra - Valkoinen leimaus lakka
Essie - Silk Watercolor - Muse, Myself ja Art New-Beau
Seche Vite - Pikakuivattava päällyslakka
Glisten&Glow - Matte Top Coat


Kaikki hankittu CesarsShop.fi

Mitäs tykkäätte Halloween kynsistä? Entä kumpi voittaa matta vai kiiltävä?

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Joulupukki

"Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki.
Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää!"


Viimeinen luukku Kynsiblogit bloggaajien joulukalenterista. Joulukuun ajan joululauluaiheisia kynsiä on putkahdellut blogeista joka toinen päivä ja minä osallistuin mukaan jopa kolmella lakkauksella.
Jouluaatolle lupailimme yllätystä ja tänään on sen aika! Meidän facebook-sivulta löytyy arvonta joten käykääpäs sieltä kurkkaamassa kuinka voitte osallistua.



Minä inspiroiduin vähän suomalaisesta joululaulusta Joulupukki. En erityisemmin pidä kappaleesta mutta halusin ehdottomasti lakata Joulupukkikynnet.

Mulle oli ihan suunnattoman vaikeaa valita kolmas joululaulu josta inspiroitua ja kun viimein keksin mistä halusin tehdä ei aika enää riittänyt niin monimutkaiseen lakkaukseen, joten päädyin tällaiseen kompromissiin ja valitsin yksinkertaisemman laulun.
Ehkä ensi vuonna saatte nähdä mitä olisin ihan oikeasti halunnut toteuttaa ;)



Näistä tuli ihan älyttömän söpöt! Tykkään ihan hirveesti. Mies oli sitä mieltä että joulupukilta on lähtenyt pää irti mutta esikoinen tykkäsi.


Käytetyt tuotteet:

Essie - Frist Base aluslakka
Essence - 16 Fame Fatal

Color Club - French Tip
Opi - Glints of Glinda
Essence - 44 Black is back
Essence - 24 indian summer
Essence - 46 Black is back
Konad - Gold liner

Konad - Top coat
ncLA - Gelous? Top coat


Oikein hyvää joulua kaikille!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Taivas sylissäni


Keneltä sai tähden, tuo katse pienokaisen?

Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten?
Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni?
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.

Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?



Ken toi kyyneleitä silmiin pienokaisen?

Miksi äitiin tarraudut nyt niin vavisten?
Varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt,
kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää.

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.

Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?



Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen.

Lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten.
vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.
Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan,

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.

Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?


Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen? Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.


Minun vuoroni osallistua uudestaan Kynsiblogit facebook-sivun joulukalenteriin.
Nyt ei kyllä tullut yhtään jouluiset kynnet mutta eipä sillä niin väliä.
Taivas sylissäni on suomenkielinen versio Carola Häggkvistin Himlen i min famn joululaulusta. Halusin tehdä lakkauksen tästä joululaulusta siitä syystä että laulu on ensinnäkin aivan älyttömän kaunis ja toiseksi minulle itselleni erittäin tärkeä.
Viimeksi viime vuonna lauloin tämän kirkossa näytellessäni Mariaa Betlehem -kuvaelmassa.
Betlehem -kuvaelma on nyt useana vuotena kuulunut joulunodotukseeni ja Marian rooli on osunut kohdalleni jo muutaman kerran. Kahdesti olen jopa ollut raskaana tässä roolissa ja silloin tuon laulun laulaminen saa itsellekin ihan kyyneleet silmiin.
Huomenna on taas jokavuotisen kuvaelman aika mutta huomenna en ole Maria vaan paimennan kahta pientä lammasta <3

Käytetyt tuotteet:
Essie - First Base aluslakka
Picture Polish - Cloud
Color Club - French Tip
Konad - Black leimauslakka
Avon - Gel Shine päällyslakka 
Leimauslaatat:
MoYou London - Bridal 04
Konad Square Image Plate 14
BornPretty - BP-70

Hyvää viikonloppua kaikille! 

Seuraava luukku aukeaa maanantaina 18.12 Kynstituulia -blogissa.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 -kynnet

Onnea satavuotias Suomi!

Hurjaa ajatella että tänään kun vietämme itsenäisyyspäivää, itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.
Juhlavuotta on vietetty erilaisin tapahtumin koko vuosi ja se huipentuu tänään Helsingissä klo 22 alkavaan ilotulitukseen. Me seurataan juhlahumua tänään telkkarista sairastamisen vuoksi mutta ollaan kuitenkin "hengessä mukana"



Ja siis pakkohan mun oli vielä lakata kynnet juhlaan sopivaksi!

Inspiraatiosta näihin kynsiin kiitämme Something Can Go Wrong -blogin Heidiä joka vahingossa lakkasi Suomen synttärikynnet tuossa marraskuussa. Heidin kynnet oli tosi ihanat ja halusin tehdä niistä vähän niinkuin oman version.
Lakkauksessa käytetin valkoista Color Clubin French Tipiä ja sinistä Catch of the Daytä. Keskisormeen lisäsin sinisiä strasseja.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

NCLA Sunstruck ja synttärikynnet

Antakaa mun vaan sanoa että olen haaveillut tästä lakasta jo ennen kun tiesin sen olevan olemassa.
Rakkautta ensisilmäyksellä <3



Luin syyskuun lopussa Nenan blogista postauksen jonka jälkeen olin aivan täysin lumoutunut. En edes muista milloin joku kynsilakka olisi aiheuttanut mulle sellaisen 'pakko saada heti nyt, rakastan rakastan' -fiiliksen. Mutta tämä lakka sen tosiaan teki. Kuitenkaan mulla ei ollut heti aikaa rynnätä Cesarsille tätä ostamaan vaan piti hetki odotella ja sen jälkeen kun olin tämän vihdoin omakseni saanut, ei se kuitenkaan päätynyt ensimmäisenä kynsille.
Siinä vaiheessa kun aloin pohtimaan itselleni kivoja synttärikynsiä, ei sitä tarvinnut edes miettiä. Tämä oli ainoa vaihtoehto.



Tämä ihanuus on NCLAn ja Color4Nailsin yhteistyössä toteuttama lakka ja kantaa nimeä Sunstruck. Kaunis murrettu vaaleanpunainen, hieman marjapuuroinen lineaarinen hololakka. Täydellinen koostumus, helppo lakata ja kuivuu nopeasti. Swatch -kuvissa kaksi kerrosta ilman päällyslakkaa koska jostain syystä unohdin sen. 
Nenan sanoin tämä on täydellinen kaikille pienille (ja vähän isommillekin) prinsessoille. Siinä olen täsmälleen samaa mieltä.



Pohjana Sunstruck, halusin tehdä itselleni synttärikynnet. Mietin mikä lakka sopisi tämän kanssa yhteen vai sopisiko mikään. Toiveeni oli simppelit mutta samalla näyttävät ja tietenkin oli saatava lisää holoa. Pienoisen harkinnan jälkeen päädyin tekemään glitterliun yhdellä lempilakoistani FUN Lacquerin Black Holo Witch.  



Liukuvärin tein töpöttelemällä Black Holo Witchiä vähän meikkisienen kärjellä sekä lakan omalla siveltimellä.
Uuden ikäni 27 kirjoitin ensin mustalla tussilla ja sen päälle lakkasin varovasti pienellä siveltimellä.
Päälle laitoin paksun kerroksen NCLAn Gelous? päällyslakkaa tasoittamaan glitteriä ja tietenkin tuomaan  kiiltoa.
Näistä tuli niin upeat että en meinaa malttaa olla tuijottamaatta.

Lisäksi en ollut pitkään aikaan tehnyt glitterliukua mutta nyt ehdottomasti pitää tehdä pian uudestaan, olin ihan unohtanut kuinka paljon niistä tykkään.



Vietin syntymäpäiväni eilen sairaana sängyn pohjalla ja jatkan sairastamista edelleen mutta ainakin kynnet olivat "on fleek". 

Taas ollaan vuosi vanhempia ja ehkä viisaampia. Oon pitkään ajatellut että en halua vanheta mutta jotenkin tänä vuonna ei yhtään hauttaa. Eikä oo mitään kriisiä, vielä :D



Mitäs te tykkäätte Sunstrucksista? Entä glitterliusta? Miellyttääkö tämmöiset erittäin tyttömäiset? Itselläni ihan sydän sulaa.


Molempia lakkoja voi ostaa Cesars Shopista.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Petteri Punakuono x2

Joulukuun neljäs päivä, Kynsiblogit joulukalenterin toinen luuku ja minun vuoroni julkaista teille joululauluaiheiset kynnet.

Eikä siinä vielä kaikki sillä innostuin tästä niin kovasti että tein kahdet. Olen tällä hetkellä jotenkin täysin hurmioitunut jouluaiheisita kynsistä, johtuen ehkä siitä että viime vuonna kaikki aika meni raskauspahoinvoinnista kärsimiseen enkä lakannut yksiäkään. Asia korjataan tänä vuonna ja jouluun mennessä ollaan sitten ihan kyllästytty. Kuulostaako hyvältä?



Minun joululauluni on Petteri Punakuono. Valinnalleni ei ole sen kummempaa tarinaa kuin että ajattelin kyseisen laulun inspiroivan kivoihin kynsiin.
Mua jotenkin kiehtoi ajatus poroista ja reestä taivaalla, joten päädyin tämmöisiin siluetti kynsiin.
Näistä tuli ihan vahingossa yllättävän samanlaiset kun Lauran tekemät kynnet tässä edellisessä joululaulu postauksessa. Mua ihan hymyilytti Lauran postausta lukiessa kuinka ollaan satuttu tekemään näin samanlaiset.



Pohjalle lakkasin liukuvärin NCLAn Volgalla ja Picture Polishin Lakodomilla. Porot ja reen maalasin mustalla akryylimaalilla Messy Mansionin decal matolle joista sitten siirsin ne kynnelle.
Tää toimi ihan loistavasti paitsi että decaleista tuli hieman liian paksuja ja ne oli vaikea saada asettumaan kynnelle.

Huomatkaa Petterin punainen nenä pikkurillissä! Sillä hän johdattaa pukin pulkan kilttien lasten luo.




Nämä toiset ovat sitten vähän perinteisemmät Petteri kynnet ja tämän tyylisiä on netti pullolaan.
Oon halunnut jo pari vuotta tehdä tämmöiset mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Inspiraatio näihin alunperin NailsbyCambria instagramista.
Nämä kynnet toi kyllä heti joulufiiliksen. Sen täytyy olla tuo punainen lakka mikä sai oloni tuntumaan jouluiseksi vaikka kotiakaan ei ole vielä koristeltu. 



Käytin Essencen 16 Fame Fatal ja China Glazen Ring in the red lakkaa, molempia yhden kerroksen.
Nimettömään lakkasin Petterin alle Color Clubin French Tip valkoista. Petterin pää on OPIn San Tan-tonio ja sarvet Opin Suzi Loves cowboys
Silmissä samaa valkoisa kun aiemmin ja musta on Essencen 46 Black is back.
Nenä samaa punaista kuin muissa kynsissä.

Kivat, simppelit mutta erittäin jouluiset sanon minä.


Mitäs tykkäsitte, kummat on teidän mieleen enemmän?
Odotatteko jo innolla joulua?


Seuraava luukku aukeaa 6.päivä I don't think twice, I just do... -blogissa.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkynnet 2017

Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille :)
Minä heräsin tänään kolme vuotiaan "onnea vaan" lauluun ja sain lahjaksi päiväkodissa askarrellun kortin sekä omenamuffinsin. Loppupäivä sujuikin sitten mukavasti vaan laiskotellen. Kuinkas muilla?



Tänä vuonna olin päättänyt lakata äitienpäiväkynnet ja ne olis nyt niinku tässä. Näitä kynsiä lakatessani olin jo aloittanut leimaamisen kun tajusin että en ollut ottanut tästä Essencen ihanuudesta swatch kuvaa.
Joten saatte tänään harvinaisen kuvan oikeasta kädestäni johon en ollut vielä ehtinyt leimaamaan. 
Kynsillä uusi Essencen Out of Space Stories 04 Beam Me Up! lakka. 
Tämä on niin herkullinen ja kaunis että olen ihan rakastunut. Yleensä en osta kynsilakasta tupla versioita mutta tätä kävin nappaamassa Tokmannilta toisen pullon siinä pelossa että nämä kohta häviäisivät hyllystä. Hintaa lakalla oli vain 2,49€ joten oli ihan sallittua ostaa tupla kappale, vai mitä?


Leimasin keskisormen ja nimettömän kynteen kuvat BornPrettyStoren laatasta BP-70 mikä on jonkinlainen äitienpäivä-laatta. Koska esimerkiksi "No. 1 Mom" ja "Best Mom" vaikuttivat hieman omahyväisiltä päädyin onnentoivotukseen ja tuommoiseen kuvaan missä äiti nostaa lasta. Kolme vuotiaan nosto ei enää suorille käsille onnistu mutta kohtahan täällä kannellaan jo toista pientä.

Muut kynnet saivat koristeluiksi Milv decalit.


Tosiaan tänä vuonna sain halit ja pusut yhdeltä lapselta kun toinen riehui villisti vatsassa. Ensi vuonna noitakin rakkauspalloja on kaksi <3 


Helpot, nopeat ja simppelit kynnet joita tykkään kyllä tuijottaa. 

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava sunnuntai, minä alan nyt jännittämään jääkiekon MM-kisoja ja Suomi-Sveitsi ottelua.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kinder Surprise!

Nyt kun vatsat on syöty täyteen suklaamunia on taas hyvä aloittaa arki!
Tai no, itseasiassa söin tänä vuonna vain puolikkaan suklaamunan ja olen sairauslomalla joten ei tämä arki nyt niin erillaisesta ole. Oli kuitenkin ihanaa ajatella olevansa neljän päivän lomalla sillä vietimme sen koko perhe yhdessä.

Jos jollain ei vielä ole ähky suklaasta tai muista pääsiäisherkuista niin tässä onkin oivat kynnet suklaahimoon.


Lakkasin pohjan ruskealla Sensinity Chocolate 40 lakalla ja mattasin kynnet käyttämällä OPIn mattapäällyslakkaa. Kostean mattalakan päälle painoin kindermunan foliosta etukäteen tarkasti mitatut ja leikatut palaset.



Tadaa! Syötävän hyvännäköiset suklaakynnet. Käytössä nämä osoittautuivat hieman epäkäteviksi kun folion reunat meinasi jäädä joka paikkaan kiinni, joten päädyin ottamaan nämä pois parin päivän pitämisen jälkeen. Mikä oli varmasti ihan hyvä idea kun näin pelkkiä kuviakin katsellessa tekee kovasti mieli suklaata. Voitte varmasti kuvitella kuinka paljon sitä teki mieli kun nämä oli kynsillä :D

Olivatpa ainakin hauskan erilaiset pääsiäiskynnet joiden tekoa oli kiva kokeilla.


Mitäs muiden pääsiäiseen? Lakkasiko joku muu pääsiäisaiheisiakynsiä?

perjantai 17. helmikuuta 2017

Frozen kynnet vol.2

Pääsin viime viikolla näkemään Disney on Ice Frozen jääshown. Kiitos ihanan anoppini joka osti minulle ja puolisoni veljen tytölle liput. Saimme viettää ihan kahdestaan kivan prinsessa-illan ja minä olin kaiken lisäksi letittänyt punertavat hiukseni kahdelle letille mistä sainkin aivan ihanan kommentin kuinka Annalta näytän kuusi vuotiaan mielestä :) Se oli ehkä vähän tarkoituskin.

Kuten viime vuoden Disney on Icen jälkeen (postaus täällä), inspiroiduin sitten tänäkin vuonna lakkaamaan kynteni esityksen jälkeen Frozen aiheisesti. 



Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Picture Polishin Whimsyä mikä on ihana jäisen sininen jossa on seassa kultaisia glass flakkejä. Lakka tuo mieleeni Elsan mekon sekä tietenkin jäälinnan.



Viime vuonna onnistuin lakkaamaan lyhyisiin kynsiini ainoastaan päät vaikka olin decalmatolle maalannut hahmot napaan asti. Nyt yritin kovasti pienentää hahmojen kokoa jotta saisin Annasta ja Elsasta enemmän irti.

Anna ja Elsa lakattu akryylimaaleilla. Lumihiutaleet jotain satunnaisia siirtokuvia joita mulla sattui olemaan, samoja kun viime vuonna näin jälkikäteen ajatellen.


Akryylimaaleilla on vaan niin ihana maalata, jonkun pitäisi muistuttaa mua tekemään niin huomattavasti useammin.

Tykkään näistä kyllä todella paljon ja musta tuntuu että olisin ainakin vähän kehittynyt vuodessa. Kasvojen yksityiskohdissa on vielä treenaamista mutta harjoitus tekee mestarin!

Onko joku teistä käynyt katsomassa Disney on Icen? Entä mitäs tykkäätte kynsistä?

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Positiivisuus on voimaa (Roosa nauha 2016)

Roosa nauha-päivää vietettiin tämän viikon perjantaina 14.10 ja mä olin lakannut kynteni päivään sopivaksi niin kuin yleensä teen.



Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Michael Monroe ja siinä on samoja tähtiä ja sydämiä kun mitä mies käyttää allekirjoitukseensa. Näinpä minä ajattelin että pelkkien pinkkien kynsien sijaan voisin lakata kynsille noita samoja tähtiä, sydämiä ja nuotteja kuin mitä Roosa nauhassa on.


Mulla on OPIn Pink of Hearts 2014 kokoelmasta tämä kauniin pinkki Mod About You. Kokoelmaan kuului kaksi lakkaa ja ne tehtiin tarkoituksella rintasyöpä tietoisuutta tukien. Korkkikin on pullossa erityinen.

Lakkasin pohjalle kolme kerrosta OPIa saadakseni täysin peittävän lopputuloksen. Tähdet, sydämet ja nuotit lakkasin vapaalla kädellä Essencen 09 # Lucky lakalla.
Nimettömään lakkasin kerroksen Color Clubin French Tipiä ennen Roosa nauhan lakkaamista.



Näitä Roosa nauhoja on tullut tänä vuonna ostettua jo useampi, omasta mielestäni tämä tämän vuoden on jotekin erityisen hieno! Kynsistäkin tuli todella mieleiset vaikka vähän jännitinkin noiden kuvioiden maalaamista suoraan kynnelle.

Mutta entäs te, pukeuduitteko pinkkiin tai lakkasitteko kynnet pinkillä?