Näytetään tekstit, joissa on tunniste FUN lacquer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FUN lacquer. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2019

Picture Polish & FUN Lacquer Ariel | Merenneitoilua osa 1

Lapsuuden suuri haaveni on vihdoin käynyt toteen. Minusta on tullut merenneito!
Aloitin eilen siis uuden harrastuksen, merenneitouinnin. Kävin heinäkuussa kokeilukerralla ja innostuin niin että ilmottauduin kaverini kanssa heti kunnon kurssille. Nyt vihdoin ja viimein odotus on ohi ja tunnit alkoivat.
Siitä inspiroituneena tein itselleni merenneito -aiheiset kynnet ja ajattelin tehdä niin jokaiselle kurssikerralle sillä pääni on täynnä erilaisia merenneitokynsi-ideoita enkä tiedä kuinka muuten saisin kaikki toteutettua.


Näiden ensimmäisten kynsien idea lähti siitä että omistan kaksi kynsilakkaa joiden nimi on Ariel ja kuten me kaikki varmasti tiedämme Ariel on se Disneyn hyvin tunnettu Pieni Merenneito. Halusin käyttää molempia lakkoja samassa lakkauksessa ja päädyin tekemään suomukynnet.


Lakkasin kynsilleni ensimmäisenä kaksi kerrosta  FUN Lacquerin Arielia.
Sen jälkeen leimasin suomut Uber Chicin Mermaid Life laatasta Moyran mustalla leimauslakalla silikonimatolle ja väritin osan suomuista satunnaisesti Picture Polishin Arielilla.
Leimadecalien kuivuttua siirsin ne kynnelle ja lisäsin päällyslakkaa.
Vaikka leimadecalien tekemiseen ja kuivumiseen menee hetki aikaa sanoisin että tämä oli ainakin itselleni helppo ja yksinkertainen lakkaus.


Nämä kaksi lakkaa sopivat mielestäni aika hyvin yhteen niin nimensä kuin värinsäkin puolesta. Mulla olisi ollut vielä yksi lakka nimeltä Ariel's tale mutta sitä en millään saanut tungettua tähän ja hyvä niin koska näiden lopputuloksessa on jo tarpeeksi kaikkea.


Mitäs mieltä olette, kynsistä tai merenneitouinnista?
Saa kysyä vapaasti vaikka en vielä mikään ekspertti olekaan niin vastaan kuitenkin niin hyvin kun osaan.

Oikein hyvää maanantaita kaikille!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Luukku 23: Punaista ja kultaista

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00.

Joulukalenterin toisiksi viimeinen luukku ja kynnet joilla ajattelin viettää koko joulun, ellen nyt ihan yhtäkkiä muuta mieltäni. Melkein meinaa myös blogin kirjoituksen suorituspaineet iskeä sillä tykkäsin Viljamin eilisestä postauksesta ihan älyttömästi :D



Joskus käy sillä tavalla että päässä on todella selkeä visio lakkauksesta mutta sitten se ei ihan täysin siirry kynsille asti. Taisin mainita tästä jo aiemmin joulukalenterin aikana mutta totta se on. Luulen että tällä kertaa taas osittain kävi näin vaikka lakkauksesta tykkäänkin.
Mulla oli niin selkeät sävelet lakkauksen ja sen koristelujen kanssa että suuntasin jopa Cesarsille hankkimaan tarvittavat decalit itselleni.



Lakkasin Kiara Skyn täydellisellä joululakalla (Dream Illusion) kynteni jo toista kertaa joulukuun aikana (ensimmäinen kerta täältä) Päälle tein liukuvärin FUNin Million Dollar Dream kultaisella hologlitter lakalla jonka jälkeen lisäsin Milvin decalit. Hieman harmittaa että punaiset holodecalit eivät näy ihan niin selvästi ja tarkasti kuin olin kuvitellut. Mutta ei se haittaa kun lopputulos on kuitenkin todella mieleinen.


Halusin toteuttaa juhlavat mutta ei niin suoraan joulukynnet ja nuo lakat yhdessä ovat kyllä aika loistava väricombo jouluun. Punaisella ja kultaisella meidän kuusikin aina koristellaan joten ehkä nää värit on sillä tavalla mun joulun suosikit ja muutenkin todella yleiset koristeluvärit jouluna. Millä väreillä teillä koristellaan?


Mulla on jo nyt etukäteen hieman haikea fiilis siitä että huomenna on jouluaatto ja joulukalenterin viimeinen päivä,  entä teillä? Oon tehnyt niin ison työn että ajatus siitä että ei ole kiire lakata kynsiä kuulostaa ihan hassulta. Uni velkaa on tullut kerättyä aivan mieletön määrä kalenteri- ja joulukiireiden summana mutta ehkä ehdin niitä nukkumaan ensiviikolla vähän pois.
Nyt vielä viimeisten järjestelyjen pariin niin joulu voi vihdoin alkaa :)

Oikein hyvää aaton aattoa kaikille!

torstai 6. joulukuuta 2018

Luukku 6: Itsenäisyyspäivä

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 


Itsenäisyyspäivä on mulle kynsiä ajatellen hieman vaikea päivä. Haluaisin aina tehdä sini-valkoisen lakkauksen mutta yleensä haluan itselleni jotkut kivat synttärikynnet edelliselle päivälle joita en raaski vielä ottaa pois. Siispä jos suomikynnet on jäänyt lakkaamatta itsenäisyyspäivänä olen lakannut semmoiset yleensä keväällä MM-jääkiekon aikaan.
Edelliset Suomi aiheiset lakkaukseni voit kurkata täältä ja täältä.



Näihin kynsiin sain inspiraation jo viime vuoden synttärikynsistäni kun tein lakkauksen käyttäen FUNin Black Holo Witchiä. En kuitenkaan halunnut lakata kaksia glitterliukukynsiä peräkkäin joten tämä idea näihin kynsiin on odotellut vaihtopenkillä jo vuoden. Ihan hassua!



Lakkauksessa on käytetty Color Clubin One-Step French Tip valkoista sekä FUNin How Deep Is Your Holo glitteriä samasta Simply Nailogical kokoelmasta kuin viime vuonna käyttämäni Black Holo Witch.



Todella yksinkertaiset ja helpot lakata, mutta silti niin kovin kauniit. Luulen että mun tämän hetken lempikoristeluja on glitterliuku ja leimadecalit. 

Ja hei, jos joku teistä halajaa ihania FUNin lakkoja niin Cesarsilla on tällä hetkellä käynnissä FUNin ennakkomyynti 11.12 klo 21 asti -10% alennuksella! Minä ajattelin ainakin vähän shoppailla joululahjoja itselleni <3


Edit: Siis voitteko kuvitella että Laura on käyttänyt itsenäisyyspäivälakkauksessaan täsmälleen samaa How Deep is Your Holo? lakkaa :D mikä sattuma!

Oletko tehnyt sini-valkoisia suomikynsiä?

maanantai 10. syyskuuta 2018

Hääkynnet

Elokuu meni aivan hujauksessa, ensimmäiset kolme viikkoa meni häiden järjestämisessä ja loput sitten häistä toipumiseen. Kolme viikkoa olen nyt ehtinyt olla vaimo ja ajattelin että olisi jo korkea aika kertoa hääkynsistäni.

Millaiset hääkynnet sitten olisivat? No, tämä tuntui kesän aikana yhdeltä vaikeimmista päätöksistä ikinä. Tällaisena kynsi-ihmisenä ajattelin että niiden tulisi olla jotenkin erityisen hienot, joten aikaa tämän päätöksen tekoon on käytetty useita tunteja. Mekon ja kenkien osto oli tämän rinnalla helppoja hommia :D

Useita hääkynsi-ideoita kynsillä yhtäaikaa.

Tein kesän aikana todella monet hääaiheiset kynnet jotta saisin osviittaa mistä tykkäisin. Olin useamman vuoden kuvitellut että haluaisin kaikkiin sormiin koko kynnen valkoiset pitsileimat mutta semmoiset lakattuani ne eivät tuntuneetkaan enää hyvältä idealta. Myös baby boomer oli vahva suosikkini ja sitä esiintyikin paljon tämän vuoden morsiammilla ainakin facebookin hääryhmän perusteella.


Lakkasin hääkynteni lopulta perjantain ja lauantain välisenä yönä, mihin morsian muka tarvitsee unta 2,5 tuntia pidempää. Alustava suunnitelma oli tehdä Kiara Sky Dip Powder huolto keskiviikkona ja lakata kynnet torstaina muuta aikataulu hieman kusi ja tein huoltoa perjantai aamuna ennen juhlapaikalle lähtöä jolloin kynsien koristelu jäi iltaan.

Kynsien lakkaus ei kuitenkaan sujunut ongelmitta perjantai-iltana. Aloitin lakkaamalla kynnet NCLAn Sweet as Agavella ja leimasin päälle valkoiset leimat puoleen väliin kynttä sillä luulin sen olevan sitä mitä halusin useiden esimerkki hääkynsien jälkeen. Kuitenkin kun olin saanut toisen käden valmiiksi katsoin kynsiä ja totesin "ei näin" ja otin kaiken pois. Oli aloitettava täysin alusta. Tässä vaiheessa meinasi lievä stressi iskeä ja lakkasin varpaan kynteni pitääkseni sormista hetken tauon. Maailma ei toki kaatuisi jos mun kynnet ei olisi lakattuna mutta mulle se oli äärimmäisen tärkeää.



Pää löi tyhjää ja kello kävi, jos halusin saada nukutuksi edes vähän oli toimittava ja nopeasti. Kaasollekin olin jo antanut luvan mennä nukkumaan vaikka hän olisi halunnut olla seuranani loppuun asti.

En tiedä kuinka mutta lopulta päädyin tekemään glitterliun pelkästään Kiara Skyn Natural pulverin päälle. Muistan että olin muutaman kerran kesällä huollon jälkeen ihastellut kuinka kauniilta kynnet pelkän Naturalin kanssa näyttivät ja eräässä instastoryssa pohtinut josko pitäisin hääkynteni niinkin simppelinä, timanteilla tai muulla höystettynä ja niin päätin tehdä.

Glitteriksi valitsin F.U.N Lacquerin 24 Karat Diamondin jonta lakkasin varovasti pienellä siveltimellä saadakseni liukuväri efektin. 



En ymmärrä miksi en tajunnut tehdä tällaisia aikaisemmin. Mähän rakastan glitterliukua!  Nämä oli kyllä niin nappi valinta, ai että! Olin näihin alusta asti niin tyytyväinen ja rakastunut että ei mitään rajaa.
Nytkin tätä kirjoittaessa 3 viikkoa myöhemmin mulla on samat kynnet, heheh hups! Olen jo ehkä viikon harkinnut huoltoa mutta en meinaa raaskia. 


Itse hääpäivä oli ihan täydellinen eikä vähäiset yöunet haitanneet lainkaan. Saatiin jopa vieraiden kanssa muutamaan otteeseen hyvät naurut mun yöunien määrästä ja siitä että lakkasin kynnet kahdesti yksiä juhlia varten.
Kaikin puolin vaivan arvoinen homma. 





Samalla päätin herättää Youtube kanavani eloon 2 vuoden tauon jälkeen ja tein teille tutoriaalin siitä kuinka tein nämä kynnet, sisältäen Kiara Sky Dip Powder huollon.

Käytetyt tuotteet:
Kiara Sky: Bond, Base, Natural Powder, Seal Protect ja Non Wipe Top Coat
Zoya: Naked Manicure Naked Base
FUN Laqcuer: 24 Karat Diamond
Essie: Gel Setter Top Coat

Mitäs tykkäätte? Saako Youtube videot kannatusta?
Entä kiinnostaisiko kuulla meidän häistä enemmän?

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

NCLA Sunstruck ja synttärikynnet

Antakaa mun vaan sanoa että olen haaveillut tästä lakasta jo ennen kun tiesin sen olevan olemassa.
Rakkautta ensisilmäyksellä <3



Luin syyskuun lopussa Nenan blogista postauksen jonka jälkeen olin aivan täysin lumoutunut. En edes muista milloin joku kynsilakka olisi aiheuttanut mulle sellaisen 'pakko saada heti nyt, rakastan rakastan' -fiiliksen. Mutta tämä lakka sen tosiaan teki. Kuitenkaan mulla ei ollut heti aikaa rynnätä Cesarsille tätä ostamaan vaan piti hetki odotella ja sen jälkeen kun olin tämän vihdoin omakseni saanut, ei se kuitenkaan päätynyt ensimmäisenä kynsille.
Siinä vaiheessa kun aloin pohtimaan itselleni kivoja synttärikynsiä, ei sitä tarvinnut edes miettiä. Tämä oli ainoa vaihtoehto.



Tämä ihanuus on NCLAn ja Color4Nailsin yhteistyössä toteuttama lakka ja kantaa nimeä Sunstruck. Kaunis murrettu vaaleanpunainen, hieman marjapuuroinen lineaarinen hololakka. Täydellinen koostumus, helppo lakata ja kuivuu nopeasti. Swatch -kuvissa kaksi kerrosta ilman päällyslakkaa koska jostain syystä unohdin sen. 
Nenan sanoin tämä on täydellinen kaikille pienille (ja vähän isommillekin) prinsessoille. Siinä olen täsmälleen samaa mieltä.



Pohjana Sunstruck, halusin tehdä itselleni synttärikynnet. Mietin mikä lakka sopisi tämän kanssa yhteen vai sopisiko mikään. Toiveeni oli simppelit mutta samalla näyttävät ja tietenkin oli saatava lisää holoa. Pienoisen harkinnan jälkeen päädyin tekemään glitterliun yhdellä lempilakoistani FUN Lacquerin Black Holo Witch.  



Liukuvärin tein töpöttelemällä Black Holo Witchiä vähän meikkisienen kärjellä sekä lakan omalla siveltimellä.
Uuden ikäni 27 kirjoitin ensin mustalla tussilla ja sen päälle lakkasin varovasti pienellä siveltimellä.
Päälle laitoin paksun kerroksen NCLAn Gelous? päällyslakkaa tasoittamaan glitteriä ja tietenkin tuomaan  kiiltoa.
Näistä tuli niin upeat että en meinaa malttaa olla tuijottamaatta.

Lisäksi en ollut pitkään aikaan tehnyt glitterliukua mutta nyt ehdottomasti pitää tehdä pian uudestaan, olin ihan unohtanut kuinka paljon niistä tykkään.



Vietin syntymäpäiväni eilen sairaana sängyn pohjalla ja jatkan sairastamista edelleen mutta ainakin kynnet olivat "on fleek". 

Taas ollaan vuosi vanhempia ja ehkä viisaampia. Oon pitkään ajatellut että en halua vanheta mutta jotenkin tänä vuonna ei yhtään hauttaa. Eikä oo mitään kriisiä, vielä :D



Mitäs te tykkäätte Sunstrucksista? Entä glitterliusta? Miellyttääkö tämmöiset erittäin tyttömäiset? Itselläni ihan sydän sulaa.


Molempia lakkoja voi ostaa Cesars Shopista.