lauantai 9. toukokuuta 2015

Suomen lipun sininen

Kävin torstaina CesarsShopissa koska olin paria juttua vailla ja koska se nyt vaan on ehkä yks maailmankaikkeuden ihanimmista kaupoista!
Yksi ostoslistallani oleva tuote oli sininen kynsilakka, suomen lipun sininen. Ei luulisi olevan niin vaikea juttu mutta osoittautui aika hankalaksi. Siellä mä seisoin toisessa kädessä puhelin jossa on googlen kuvahaussa suomen lippuja ja toisessa kädessä kasa eri sinisiä lakkoja.
Päädyin loppujen lopuksi kahteen lakkaan kun en osannut päättää. Tai osasinhan mä kun ostin vaan kaksi. Näistä toinen oli kaiken lisäksi alelaarissa :)

Eikä tässä vielä kaikki, Cesarsilta lähdimme Emzin kanssa Trendin ja Vero Modan järjestämään asiakkaiden VIP-iltaan. (Shoppailu-illasta voit lukea Emzin blogista täältä) Siellä kassalla ollessani huomasin kassan vieressä ihanan sinisen lakan mutta koska olin jo aikaisemmin ostanut itselleni kaksi enkä nyt ole ihan varma Piecesin kynsilakkojen laadusta päätin jättää sen lakan ostamatta. Noh, kassalta sain lahjakassin mikä sisälsi paljon kaikenlaista. En heti ehtinyt tutkimaan sisältöä läpikotaisin, uusin Trendi, pientä purtavaa, jotain kosmetiikkaa, kiva.  Ajan kanssa lahjakassin sisältöä läpikäydessäni kappas vaan mitä sieltä löytyy, SININEN KYNSILAKKA! Eikös mulla nyt ollut niitä jo tälle päivälle ihan tarpeeksi? :D

Mikä näistä sitten on paras? Ehkä se selviää näistä swatcheista.




China Glazen License & Registration Pls on kevään 2015 Road Trip kokoelmasta. Kauniin sininen creme joka peitti hyvin kahdella kerroksella. Olin hieman pettynyt peittävyyteen ensimmäisen kerroksen jälkeen mutta toinen kerros korjasi läpinäkyvyyden.

Color Clubin Bright Night oli sitten tämä mun alelaari löytö ja oon tosi iloinen että nappasin sen vielä mukaan! Koostumus oli ihana ja tämä peitti hyvin jo yhdellä kerroksella. Tottumuksesta lisäsin vielä toisen mutta oikeasti luulen että ei ehkä olisi tarvinnut. Lakka kuivui hieman mattamaisen oloiseksi mutta kerroksella päällyslakkaa kiilto oli taattu! Ja voitteko uskoa että maksoin tästä ihanuudesta vain 2 euroa? Todellinen löytö. 

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä VIP-illan lahjakassista saatu IsaDoran Aquatic. Mä en ikinä ole kovin innoissani näistä tosi leveistä sudeista mitä joissain lakoissa on koska omat kynnet on  aika kapeat ja töllö hetkellä vieläpä kovin lyhyet. Tuppaan aina ottamaan sutiin liikaa lakkaa ja se ei ole hyvä. 
Itse lakassa oli hyvä koostumus ja peittävyys kahdella kerroksella. Sävyksi sanoisin tumma sähkönsininen jos niin voi sanoa. Kuivuessaan superkiiltävä jo ennen päällyslakka!

Mikä näistä voitti kilpailun parhaasta suomen lipun sinisestä?
Helpottaakseni päätöstä olisi ehkö kannattanut swatchata nämä lakkaamalla suomen lippuja mutta se on nyt vähän myöhäistä. 

Omaksi suosikiksi näistä nousee tuo License & Registration Pls vaikka luulenkin että virallisen määritelmän mukakaan Aquatic saattaisi olla kaikista lähimpänä oikeaa. Mikä kuitenkaan sitä estää käyttämästä ihan mitä tahansa sinistä, varsinkin jos Googlen kuvahakua katsoo.

Kuva: Screenshot Googlen kuvahaun ensimmäisestä sivusta. 
Kysy.fi sivulta löytyi vastaus kysymykseen, Minkä sininen on Suomen lipun sininen väri?
Vastaus: Suomen lipun eli siniristilipun sininen kuvaa Sakari Topeliuksen mukaan Suomen lukuisia järviä. Väriä on kuvailtu myös taivaansiniseksi ja ruiskukansiniseksi. L*a*b*-värijärjestelmässä kyseinen sinisen sävy on määritelty koordinaatein (29.06, 7.24, -36.98). Hyväksyttävä likiarvo RGB-värijärjestelmässä on #18447e (24, 68, 126) ja lähin Pantone-sävy on 294C.

Finlexistä löytyy valtioneuvoston päätös kokonaisuudessaan:

Mikä on teidän oma luotto sininen? Lakkaatteko teemakynsiä? Miten olisi Suomi kynnet näin MM-kisojen kunniaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.