Näytetään tekstit, joissa on tunniste glitter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste glitter. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Luukku 16: Kolmas karkkikeppi

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Joskus käy niin että kaikki epäonnistuu ja kynsien lakkaamisesta ei tule sitten yhtään mitään.
Näiden kynsien kanssa oli niin paljon ongelmia että mietin jo että en edes tee niitä loppuu saati julkaise niitä valmiina. Tässä sitä kuitenkin ollaan lakkauksen kanssa joka on tuskan ja turhautumisen täydeltä tehty.




Lakkasin kynsilleni ensimmäisenä kaksi kerrosta Kiara Skyn Dream Illusion lakkaa joka on aivan ihana rubiinin punainen glitterlakka. Lakka sopii sopii täydellisesti joulun aikaan jo onkin vakiinnuttanut paikkansa mun "joululakka" suosikeissani. Tästä syystä en osannut odottaa että lakkauksessa voisi vielä mennä vinkisin vonksin sillä olin niin tyytyväinen tähän tällä kertaa valitsemaani lakkaan.



Halusin tehdä itselleni Candy Cane -lakkauksen mutta siitä ideasta lähtien aika moni juttu oli alamäkeä.
Aloitin yritykset siitä että laitoin kynsilleni raitavinyyleitä ja lakkasin valkoisella niiden päälle. Vinyyleitä pois ottaessa lakka levisi, sitä oli vinyyleiden alla ja muuta ikävää. Poistin jo tekemistäni kahdesta kynnestä lakkaukset ja siis onneksi käytän UNTia niin lakkojen poisto oli nopeaa ja vaivatonta. Sen jälkeen lakkasin kynnet uudelleen Dream Illusionilla ja menin nukkumaan ärsytystäni pois. Tätä kirjoittaessa yritinjopa miettiä milloin viimeksi olen edes käyttänyt vinyyleitä ja blogista löytyy postaus tammikuulta 2017 joten ei ehkä ihme että ei onnistunut oletetusti

Seuraavana päivänä ajattelin kokeilla eri lähestymistapaa ja kaivoin esille silikonimattoni. Kun kerran rakastan leimadecaleita niin vinyylidecaleiden teko on varmasti yhtä helppoa, ajattelin.
Ei, ei ollut. Lakkasin pohjalle kerroksen läpinäkyvää lakkaa niinkuin aina leimadecaleita tehdessäni ja se taisi olla päivän pahin virhe. Vinyylien poistovaiheessa ne repivät mukanaan myös kirkkaanlakan ja vähän valkoista jaa vähän toista vinyyliäkin. Yritys oli tuhoon tuomittu. Valitin jopa Lauralle että nyt ei mikään onnistu ja hänen antamien vinkkien ansiosta olin valmis yrittämään vielä kerran.



Kolmantena päivänä laitoin vinyylit suoraan silikonimatolle ilman kirkasta lakkaa ja annoin niiden kuivua todella pitkään. Se toimi, vinyylien poisto oli helppoa ja kaikki näytti hyvältä. Lakkasin päälle kirkaan lakan ja annoin uudelleen kuivua.

Tuli aika laittaa decalit kynnelle ja vaikeudet jatkuivat. Ne olivat jostain syystä niin paksut että eivät taipuneet oikein mihinkään suuntaan ja olivat siitä syystä lähes mahdottomat asettaa kynnelle. En suostunut luovuttamaan, näitä kynsiä tehtiin jo kolmatta päivää joten oli pakko onnistua.

Sain decalit vihdoin ja viimein kynsille mutta näky oli katastrofaalinen joten otin käteeni nail art siveltimen ja aloin korjaamaan raitoja punaisella ja valkoisella kynsilakalla. Kun tulos oli jotakuinkin kohdillaan lisäsin päälle tuhottoman paljon päällyslakkaa tasoittamaan kaikki mahdolliset epämuodostumat yms. Ja valmista tuli!




TA-DAA! En muista milloin yksien kynsienlakkaus olisi ollut näin vaikeaa. Pari päivää oon jopa miettinyt että en julkaisen näitä ollenkaan mutta sitten tulin siihen tulokseen että kyllä blogiin kuuluu ne epäonnistumisetkin. Lopputuloshan on oikeastaan ihan hyvä vaikka en siitä itse välitäkään.
Tulin myös siihen tulokseen että ensikerralla maalaan kaiken käsin siillä sen homman osaan.

Huolimatta siitä että en halunnut julkaista näitä, ajattelin että käytin näihin aivan liian paljon aikaa vain ollakseni julkaisematta näitä eikä mulla toiseksi olen mitään muuta julkaistavaa :D
Joten olkaa hyvä!

Onko teillä huonoja kynsipäiviä ja mikä silloin on avuksi?

torstai 6. joulukuuta 2018

Luukku 6: Itsenäisyyspäivä

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 


Itsenäisyyspäivä on mulle kynsiä ajatellen hieman vaikea päivä. Haluaisin aina tehdä sini-valkoisen lakkauksen mutta yleensä haluan itselleni jotkut kivat synttärikynnet edelliselle päivälle joita en raaski vielä ottaa pois. Siispä jos suomikynnet on jäänyt lakkaamatta itsenäisyyspäivänä olen lakannut semmoiset yleensä keväällä MM-jääkiekon aikaan.
Edelliset Suomi aiheiset lakkaukseni voit kurkata täältä ja täältä.



Näihin kynsiin sain inspiraation jo viime vuoden synttärikynsistäni kun tein lakkauksen käyttäen FUNin Black Holo Witchiä. En kuitenkaan halunnut lakata kaksia glitterliukukynsiä peräkkäin joten tämä idea näihin kynsiin on odotellut vaihtopenkillä jo vuoden. Ihan hassua!



Lakkauksessa on käytetty Color Clubin One-Step French Tip valkoista sekä FUNin How Deep Is Your Holo glitteriä samasta Simply Nailogical kokoelmasta kuin viime vuonna käyttämäni Black Holo Witch.



Todella yksinkertaiset ja helpot lakata, mutta silti niin kovin kauniit. Luulen että mun tämän hetken lempikoristeluja on glitterliuku ja leimadecalit. 

Ja hei, jos joku teistä halajaa ihania FUNin lakkoja niin Cesarsilla on tällä hetkellä käynnissä FUNin ennakkomyynti 11.12 klo 21 asti -10% alennuksella! Minä ajattelin ainakin vähän shoppailla joululahjoja itselleni <3


Edit: Siis voitteko kuvitella että Laura on käyttänyt itsenäisyyspäivälakkauksessaan täsmälleen samaa How Deep is Your Holo? lakkaa :D mikä sattuma!

Oletko tehnyt sini-valkoisia suomikynsiä?

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

NCLA Sunstruck ja synttärikynnet

Antakaa mun vaan sanoa että olen haaveillut tästä lakasta jo ennen kun tiesin sen olevan olemassa.
Rakkautta ensisilmäyksellä <3



Luin syyskuun lopussa Nenan blogista postauksen jonka jälkeen olin aivan täysin lumoutunut. En edes muista milloin joku kynsilakka olisi aiheuttanut mulle sellaisen 'pakko saada heti nyt, rakastan rakastan' -fiiliksen. Mutta tämä lakka sen tosiaan teki. Kuitenkaan mulla ei ollut heti aikaa rynnätä Cesarsille tätä ostamaan vaan piti hetki odotella ja sen jälkeen kun olin tämän vihdoin omakseni saanut, ei se kuitenkaan päätynyt ensimmäisenä kynsille.
Siinä vaiheessa kun aloin pohtimaan itselleni kivoja synttärikynsiä, ei sitä tarvinnut edes miettiä. Tämä oli ainoa vaihtoehto.



Tämä ihanuus on NCLAn ja Color4Nailsin yhteistyössä toteuttama lakka ja kantaa nimeä Sunstruck. Kaunis murrettu vaaleanpunainen, hieman marjapuuroinen lineaarinen hololakka. Täydellinen koostumus, helppo lakata ja kuivuu nopeasti. Swatch -kuvissa kaksi kerrosta ilman päällyslakkaa koska jostain syystä unohdin sen. 
Nenan sanoin tämä on täydellinen kaikille pienille (ja vähän isommillekin) prinsessoille. Siinä olen täsmälleen samaa mieltä.



Pohjana Sunstruck, halusin tehdä itselleni synttärikynnet. Mietin mikä lakka sopisi tämän kanssa yhteen vai sopisiko mikään. Toiveeni oli simppelit mutta samalla näyttävät ja tietenkin oli saatava lisää holoa. Pienoisen harkinnan jälkeen päädyin tekemään glitterliun yhdellä lempilakoistani FUN Lacquerin Black Holo Witch.  



Liukuvärin tein töpöttelemällä Black Holo Witchiä vähän meikkisienen kärjellä sekä lakan omalla siveltimellä.
Uuden ikäni 27 kirjoitin ensin mustalla tussilla ja sen päälle lakkasin varovasti pienellä siveltimellä.
Päälle laitoin paksun kerroksen NCLAn Gelous? päällyslakkaa tasoittamaan glitteriä ja tietenkin tuomaan  kiiltoa.
Näistä tuli niin upeat että en meinaa malttaa olla tuijottamaatta.

Lisäksi en ollut pitkään aikaan tehnyt glitterliukua mutta nyt ehdottomasti pitää tehdä pian uudestaan, olin ihan unohtanut kuinka paljon niistä tykkään.



Vietin syntymäpäiväni eilen sairaana sängyn pohjalla ja jatkan sairastamista edelleen mutta ainakin kynnet olivat "on fleek". 

Taas ollaan vuosi vanhempia ja ehkä viisaampia. Oon pitkään ajatellut että en halua vanheta mutta jotenkin tänä vuonna ei yhtään hauttaa. Eikä oo mitään kriisiä, vielä :D



Mitäs te tykkäätte Sunstrucksista? Entä glitterliusta? Miellyttääkö tämmöiset erittäin tyttömäiset? Itselläni ihan sydän sulaa.


Molempia lakkoja voi ostaa Cesars Shopista.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Because i'm a BLOGGER

Hei kivaa, tästä tulee varmaan tapa että aloitan postauksen kertomalla kuinka oon taas ollut kipeenä. Henkilökohtaisesti oon jo niin kyllästynyt tähän sairauskierteeseen mikä mulla on. Ja voitteko kuvitella millaista on olla kotona vuoden ikäisen taaperon kanssa kun ei ole yhtään ääntä? Aika vaikeaa.
Kaikesta huolimatta elättelen toivoa että kesällä helpottaa :D

Mulle normaalia on lakata kynnet kolmesti viikossa mutta tän väsymyksen aikana olen lakannut ruhtinaallisesti kerran. Mikä tietenkin näkyy blogin tuottavuudessa.
Ehkä mä vielä opin säännollisyyteen. 


Mä rakastan glittereitä, käyttäisin niitä varmaan enemmän jos en olis tällä hetkellä täysin kyllästynyt niiden vaikeaan poistamiseen kynsiltä. Tätäkin ihanaa PiCture pOlishin Blogger lakkaa olisi  laittanut varmasti sata kerrosta joka kynnelle mutta olin jo kaukaa viisas ja lakkasin sitä vaan neljälle kynnelle, onneksi koska oikeasti poistamiseen meinas me nä hermo.



Blogger on kaunis moniväri glitter kirkkaalla pohjalla. Paljon, paljon eri värisiä glittereitä. Mun suuri heikkous ja tälle löytyykin hyllystä hyllystä kaksi dupea.

Valkoisena käytin taas mun lempparia, OPIn Put A Coat Onia laitoin sitä jopa Bloggerin alle mutta kaksi kerrosta peitti niin hyvin että valkoisen olisi ihan hyvin voinut jättää laittamatta. Leimaamiseen käytin China Glazen Passionia ja Konadin Square 01 laattaa. 
Lisäsin vielä värikkäät niitit ja tulin siihen tulokseen että tarvitsen jotain pienempiä. Koska tykkään yleensä lisätä kaksi ja nämä ovat liian suuria siihen. 


Mitäs tykkäsitte? Onko muillakin ahdistus glittereiden poistoa kohtaan?

Tänään olis sitten ohjelmassa pieni muotoinen kynsien lakkaus-ilta kavereiden kanssa mikä huipentuu Euroviisu finaalin kisastudioon. 
Ja oikeesti ei ees ollut mun idea lakata kynsiä yhdessä! En ees tiennyt että mulla on niin monta kaveria/kaverin kaveria jotka on kiinnostunut kynsien lakkaamisesta. Meitä on tulossa ainakin seitsemän! Vähän jännittää, kun olen vielä luvannut viedä kauhean kasan koristeita mukanani. 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappu vappu vappu

Valmistauduin vappuun lakkaamalla itselleni keskiviikko iltana oikein juhlaan sopivat kynnet. Kuvittelin pääseväni helpolla päättäessäni leimata kynnelleni muutaman kuvan, mutta sehän ei tietenkään mennyt ihan niinkuin strömssössä! 
Lopputulos on kuitenkin minua ja erityisesti Vtä miellyttävä :)


Halusin pohjalle uutta Color Clubin violettia Pastel Neon Remix kokoelmasta. Ensimmäistä kertaa sitä kynsille lakatessa petyin suuresti lakan peittävyyteen. Pullossa lakka näyttää paljon violetimmalta, kynnellä ei niinkään. 
Peukkuun, etusormeen ja pikkurilliin taisin loppujen lopuksi lakata 4 kerrosta

Keskisormeen ja nimettömään laitoin ensin 2 kerrosta Miss Selenen jotain violettia jonka jälkeen tein leimadecalit Pueenin laatasta 94. Tässä vaiheessa syntyi ongelmia kun en jostain kohtalon oikusta saanut leimoja nousemaan ku nolla joten jouduin puolet leimoista lakkaamaan vapaalla kädellä. Onneksi on tarpeeksi ohut sivellin niin onnistuin aika sujuvasti.
Pueen 94 on oikeasti syntymäpäivä laatta mutta kun nappasi oikeat kuvat sopi ne täydellisesti vappuun. Muutaman idean sain laatasta jo uudelle vuodelle ellei muita ideoita ehdi syntymään ennen sitä.
Kun olin asetellut leimadecalit paikalleet laitoin kuvien ympärille hieman tuota glitteristä Color Clubin lakkaa mitä oli muilla kynsillä.


Meidän vappu ei tänä vuonna mennyt ihan alustavien suunnitelmien mukaan. Meillä piti olla lapsivapaailta kavereiden kanssa mutta pikku miehelle nousi kuume minkä vuoksi jäätiin kotiin. Myös tämän päivän piknikk ystävien kanssa jätettiin väliin kun pikku mies oli niin huonossa kunnossa eikä hänen kanssa olisi voinut mihinkään ulos lähteä. Nyt otetaan kotona ihan rennosti ja koitetaan tämän tulevan viikonlopun aikana parantua.


Toivottavasti teillä oli mukava vappu!