Näytetään tekstit, joissa on tunniste ncLA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ncLA. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. syyskuuta 2019

MILV Merenneidot | Merenneitoilua osa 2

Eilen oli taas merenneitouintia ja tällä viikolla pääsen uimaan jopa kahdesti. Kävin alkuviikosta ostamassa Cesarsilta ihanat merenneitoaiheiset Milv decalit kun ne olivat menneet 50% alennukseen.
Pitää kyllä palata vielä paremmalla ajalla alennus Milvien pariin ennen kuin ne ehtivät kaikki loppumaan mutta nyt nappasin nopeasti nämä kun olivat niin kauniit ja teemaan sopivat.



Olen monta kertaa sanonut että Color Clubin French Tip on lemppari valkoiseni mutta monien käyttökertojen jälkeen tämä NCLAn Ask The Magic 8 Ball on kyllä ihan siinä suosikeissa myös. Vaikka tämä ei ole aivan yhtä peittävä kun Color Clubin valkoinen ja tarvitsee kaksi kerrosta mutta koostumus on niin täydellinen että tällä on todella miellyttävää lakata.


Vasta siirtokuvia asetellessani tajusin että kynteni ovat liian lyhyet noille merenneidoille ja pyrstö katkeaa. En vaan malttanut olla käyttämättä näitä heti kun olivat niin kauniit. Vaikka olisin tietenkin voinut lakata tälle kerralle jotain muuta ja antaa kynsieni kasvaa viikon tai pari.
Tykkään erityisesti suomukuvien voletti-sini-vihreästä pohjaväristä ja tää setti oli muutenkin kivasti suunniteltu merenneito ja simpukka aksenttikynsineen.
Näitä samoja on vielä muutama kappale myynnissä jos kiinnostaa kurkata TÄÄLTÄ



Näiden Milvien laittamisessa ei ole ihan samanlaista tekemisen fiilistä kun esimerkiksi leimatessa mutta joka kerralla ihastelen kaunista lopputulosta ja sitä kuinka paljon erilaisia siirtokuva vaihtoehtoa on edes myynnissä. Tämmöiset helpot ja nopeat mutta samalla näyttävät lakkaukset on välillä just sitä mitä tarvitsee jos aika on kortilla itse tekemiseen.
Mulla onkin tässä suunnitteilla/työn alla yks postaus Milv vastaan itse mutta sen saatte kuhan saan lakattua ne itse tehdyt kynnet xD

Käytättekö itse paljon siirtokuvia?

Mukavaa viikkoa kaikille!


Pieni Merenneito Camilla

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Beach Towel | Clairestelle8challenge

Yhdeksännen päivän teemana Clairestelle8challengelle oli rantapyyhe.
Kun asiaa tarkemmin ajattelin niin ei mikään kovin mielenkiintoinen teema sillä ainakin suurin osa meidän pyyhkeistä on ihan tylsiä ja tavallisia, raidallisia tai yksivärisiä pyyhkeitä. Onko rantapyyhkeet edes mitenkään erilaisia?

No, me satuttiin kuitenkin juuri ostamaan meidän häämatkalta kaksi Hamam-pyyhettä joten onnistuin saamaan inspiraation niistä toisesta.



Lakkasin peukalon, keskisormen ja nimettömän kynnet NCLAn Libra lakalla ja leimasin kilpikonnia Moyran valkoisella leimauslakalla, Moyran laatasta 66 Exotique.
Etusormen ja pikkusormen lakkasin ensin Color Clubin One-Coat Whitella ja raidat maalasin vapaalla kädellä NCLAn Libralla.



Minä nimenomaan halusin ostaa itselleni kreikasta pyyhkeen tuliaiseksi mutta tämä kyseinen pyyhe oli kyllä meidän vähän niinkuin hutiostos sillä kaikkia pyyhkeitä ei oltu laitettu auki esille ja luulin tätä rullalla toiseksi pyyhkeeksi. Pieni pettymys oli kun tästä avattuna nämä kilpikonnat paljastui kun olit ajatellut ostaneesi pyyhkeen ilman kuviota.
Siispä tämä on nyt enemmän lasten pyyhe ja mulle käytiin ostamassa vielä ihan oma pyyhe, joka nähtiin eri kaupassa aukinaisena :D


Aika kivat kynnet tästä pyyhkeestä inspiroituneena kuitenkin sai aikaan. Paljon kivemmat kun mun omasta tuliaispyyhkeestä tai yhdestäkään muusta pyyhkeestä meidän kotona (ellei muumeja lasketa)

Onko teillä erikseen rantapyyhkeitä? Koska mä en vaan ymmärrä. 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Lakkaushaaste: Keväinen skittlette

Maaliskuun lakkaushaasteen aika!
Tässä kuussa meillä tosiaan oli kaksi lakkaushaastetta kun uusista Uber Chic Beautyn laatoista tehtiin extra postaus.

Tämän kuukauden teemana on skittlette kevään väreillä jotka jokainen saa määrittää itse.
Muiden haastepostauksia pääset lukemaan alla olevista linkeistä!
Timantteja Kynsillä
Strokes of Color
Nails to photos
Dioriina
Tinkerbell's Nail Diary
NenaSofia's



Tiedän tasan tarkkaan mikä on skittlette mutta nyt kun katson näitä kuvia ja kättäni. Iskee epätoivo, meneekö nämä nyt kuitenkaan siihen kategoriaan? No, näillä mennään tämä postaus kun en voi enää muutakaan tehdä :D

Mikä siis on skittlette ja miksi kuvittelen että lakkaukseni ei sovikaan siihen kategoriaan.
Skittlette on lakkaus jossa on ainakin kaksi erilaista aksenttikynttä ja todellisessa skittlettessä ainakin kaksi kynttä ovat samanlaiset (muut voivat olla kaikki erilaisia) TAI kaksi paria samanlaisia kynsiä ja yksi erilainen. Hämmentävää? Niin minustakin.

Skittlette voi siis olla esimerkiksi
AABBC, AAABC tai AABCD missä järjestyksessä tahansa ja kuten minulla nyt ABAAC.
Tämä kaavio nyt siis antaisi ymmärtää että lakkaukseni on skittlette vaikka omasta mielestäni siitä puuttuu kaksi aksenttikynttä. Ellei aksenteiksi lasketa noita cremejä etusormessa ja pikkusormessa kun kerran kaikki muut kynnet ovat samoja. Menipä vaikeaksi.




Olin haaveillut keltaisista kynsistä jo hetken joten kevän värien kunniaksi valitsin NCLAn vaaleaan keltaisen Tennis Anyone? lakan jonka kaveriksi pääsi Essencen 26 Brazil Jungle. Lakkasin kolmeen kynteen liukuvärin ja leimasin niiden päälle leiman Uber Chicin laatasta 4-01 käyttäen Moyran mustaa leimauslakkaa.


Jos ei muuta niin ainakin ovat keväiset ja sopivat ajatukseeni siitä että kevät taitaa vihdoin olla tulossa vaikka ulkona onkin ihan märkää ja harmaata.
Tykkään itse näistä kyllä todella paljon vaikka hieman tuota termiä nyt edelleen mietinkin.


Onko nämä sinusta skittlette vai ei?
Hyvää keskiviikkoa!



*Lakkaushaaste on blogeissa toteutettava haaste, jonka Dioriina-blogin Marina on laittanut alulle. Joka kuun 20. päivä klo. 6.00 julkaistaan uusi lakkaushaaste aina ennalta määrätyn aiheen mukaan. Instagramista löydät meidät käyttämällä tägejä #lakkaushaaste #kynsivaihtarit samalla voit myös itse osallistua. Myös uudet bloggaajat ovat tervetulleita mukaan! Löydät meidät myös Facebookista.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Luukku 15: Baby Boomer hiutaleet

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Babyboomer, toiselta nimeltään french ombre tuntui olevan yksiä suosituimpia hääkynsidesigneja mitä nyt seurailin tämän kesän morsiamia muutamassa facebook -ryhmässä. Harkitsin niitä myös itselleni mutta koska niitä näkyi niin paljon menetin itse innon ja halusin jotain erikoisempaa.

Talvisiin ja jouluisiin kynsiin inspiraatiota etsiessäni törmäsin instagramissa kivoihin babyboomerlumikynsiin ja halusin toteuttaa saman tyyliset myös itselleni.


Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Color Clubin Correct & Conceal hoitolakkaa joka on tarkoitettu vaurioiden korjaamiseen ja peittämiseen. Hoitavista ominaisuuksistaan huolimatta se on yksi kauneimmista nudeista joita omistan.



Tein luikuvärin käyttämällä Color Clubin Blush Crushia joka on hieman läpikuultava nude sekä NCLAn Ask the Magic 8 Ball valkoista.


Lumihiutaleleimat leimasin aivan liukuvärin rajakohtaan jotta hiutaleet osittain sulautuvat valkoiseen kärkeen mutta osittain myös näkyvät.

Lumihiutaleet kirjaimellisesti metsästin Moyran 36 Winter is Coming laatasta sekä 102 Last Days of Summer minilaatasta. Tarkoittaen sitä että koko kynnen leimakuvioista teippasin ylimääräisiä hiutaleita pois leimasimesta vaan leimatakseni niitä yksittäin.
Vähän päinvastoin kuin mitä tein piparkakkupoika -kynsien kanssa leimatessani monta yksittäistä kuvaa saadakseni koko kynnen leimat.


Voiko sanoa että kynnet ovat elegantit ja hienostuneet, sillä sellaisen fiiliksen nämä mulle antavat. Todella kauniit, että vaikka ei tykkäisi monimutkaisista kynsikoristeluista saataisi silti tykätä näistä. Mitä mieltä olette?

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel Off base coat
Color Club - CC coat ja Brush Crush

NCLA - Ask the Magic 8 Ball
Moyra - Lateksisuoja
Moyra - 36 Winter is Coming laatta ja 102 Last Days of Summer minilaatta
Moyra - SP 07 White
Glisten & Glow - Top of Heaven


Inspiroidutteko koskaan muiden lakkauksista?

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Luukku 5: NCLA Sagittarius ja synttärikynnet

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Pidetään pieni tauko jouluisista kynsistä sillä on mun synttärikynsien aika!



NCLAlta löytyy kokoelma horoskooppilakkoja ja olen jo pidemmän aikaan halunnut tehdä synttärikynnet omallani. Suunnittelin oikeastaan käyttäväni tätä synttärikynsissäni jo viime vuonna mutta NCLAn Sunstruck vei voiton.

Tänä vuonna sain jopa toteutettua yhden haaveeni ja hankittua meidän koko perheen horoskooppilakat itselleni. Satutaan olemaan kaikki eri horoskooppia ja musta on kiva ajatus että mulla on jokaiselle vähän niinkuin oma lakka. Tarkoitus olis lakata niillä aina kunkin synttäreiden tienoilla, aloittaen nyt minusta.



Sagittarius eli jousimies on violetti creme ja violetti yleensä on väri jota käytän kynsilläni todella harvoin, mutta täytyyhän jousimiehen oma lakkansa omistaa. Ja onneksi omistan sillä jo ensimmäisen kerroksen tätä lakattuani mietin miksi ihmeessä pelkään violettia. Tämä on sävyltään todella kaunis.

Mielestäni tämä lakka on livenä hieman lämpimämmän sävyinen mutta tämä on yksi niitä lakkoja joiden oikeaa värisävyä on todella vaikea kuvata. Vaikka mitä tekisí sävy on hieman liian kylmä eikä jälkikäsittelystäkään oikeastaan ole apua.


Sagittariuksen päälle tein liukuvärin Color Clubin Feel the Funk glitterlakalla. Tykkään glitterliusta kyllä enemmän kynnen tyvessä kun kärjessä mutta tällä kertaa tein poikkeuksen omiin mieltymyksiini sillä en halunnut kynsien olevan liian lähellä viime vuotisia synttärikynsiäni vaikka lakat eivät olleetkaan samat.


Ja sitten niihin itse synttärikoristeluihin!
Tänä vuonna monella tuntemallani pikku prinsessalla on ollut yksisarvisteemaiset prinsessasynttärit. Vaaleanpunaista, glitteriä, tiaroita ja yksisarvisia, siis ihan unelma. Oletteko nähneet niitä yksisarviskakkuja? Ne on niin upeita, että ihan kateeksi käy kun en järkännyt synttäreitä itselleni.
No niistä ispiroituneena en olisi voinut olla onnellisempi kun Cesarsille tuli myyntiin Moyran uusin minilaatta 120 We Believe in Magic. Laatta on täynnä sateenkaaria, yksisarvisia, karkkia, pilviä ja laamoja. Kyllä luit oikein laamoja, siis LAAMALEIMA! Kuinka mahtavaa!? Myönnän että saattan olla ehkä hieman innoissani.

Leimasin siis kynsilleni synttärionnittelun ja yksisarvisen käyttäen Moyran valkoista leimauslakkaa. Alla saatatte nähdä varjon mustasta leimasta kun ajattelin ensin mustan toimivan paremmin mutta koska se ei toiminutkaan leimasin päälle valkoisella.

Enkä malta odottaa että ehdin lakkaamaan lisää yksisarvisia mutta nyt mennään vielä hetki pääasiassa jouluteemalla.


Mitäs tykkäätte?

Tämän päivän synttärisuunnitelmiin kuuluu treffit miehen kanssa kun paras kaverini lupautui meille lastenvahdiksi. Viime kerrasta kun ollaan oikeasti oltu kahdestaan missään on jo yli kaksi kuukautta joten tämä tulee kyllä ihan tarpeeseen.
Mukava päivä tiedossa!

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel Off
NCLA - Zodiac - Sagittarius
Color Club - Feel the Funk
Moyra - minilaatta 120 We Believe in Magic
Moyra - SP 06 Black, SP 07 White
Glisten & Glow - Top of Heaven


Pitäkäähän tekin oikein mukava päivä tänään.
Iloista keskiviikkoa!


perjantai 20. heinäkuuta 2018

Lakkaushaaste: Kesäiset leimaukset

Osallistun kuukausittain kynsivaihtarit lakkaushaasteeseen joissa minä ja muutama muu blogikollega julkaisemme kuukauden 20.pvä postauksen ja kuvat lakkauksest joissa on sama teema. 

Mukana haasteessa minun lisäkseni ovat Timantteja Kynsillä, Dioriina, Ria G, Kynsisirkus, Hanna Julia, Charming Nails sekä Tinkerbell's nail diary.
Instagramista meidän lakkausia löytää #kynsivaihtarit #lakkaushaaste. Ja jos sua kiinnostais olla messissä niin KYSY!


Heinäkuun teema oli leimaus ja lakkauksen pääväri pinkki. Minä lakkasin kynsilleni kaksi kerrosta NCLAn Mile High Glamia ja kaivoin esille leimaustarvikkeet.
Ostin hetki sitten tarvikkeet folioleimaukseen ja ajattelin kokeilla niitä tässä laukkauksessa.


Mun kynsistä tuli tällaiset rantaloma kesäkynnet.
Leimat ovat Moyran laatasta 26 summertime ja jokaiselle kynnelle olen leimannut eri kuvan hopealla folioleimalakalla jonka päälle olen sitten lisännyt holofolion. 
Helppoa, hauskaa ja tosi kivan näkoistä!


Vaikka kynsissä lukee I <3 Summer, mä en itse oikeastaan välitä näistä helteistä mitä nyt on jo pitkään jatkunut. Mutta kynnet on kivat!

Muiden kesäiset leimaukset pääset tsekkaamaan tästä.

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
ncLA - Mile High Glam
Moyra -  26 SUMMERTIME leimauslaatta
Moyra - Hopea folioleimauslakka
Moyra - Easy Foil 04 HOLOGRAPHIC
Picture Polish - Revolution foil top coat


Oletko kokeillut folioleimausta? Mielipiteitä ois kiva kuulla :)

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

NCLA Sunstruck ja synttärikynnet

Antakaa mun vaan sanoa että olen haaveillut tästä lakasta jo ennen kun tiesin sen olevan olemassa.
Rakkautta ensisilmäyksellä <3



Luin syyskuun lopussa Nenan blogista postauksen jonka jälkeen olin aivan täysin lumoutunut. En edes muista milloin joku kynsilakka olisi aiheuttanut mulle sellaisen 'pakko saada heti nyt, rakastan rakastan' -fiiliksen. Mutta tämä lakka sen tosiaan teki. Kuitenkaan mulla ei ollut heti aikaa rynnätä Cesarsille tätä ostamaan vaan piti hetki odotella ja sen jälkeen kun olin tämän vihdoin omakseni saanut, ei se kuitenkaan päätynyt ensimmäisenä kynsille.
Siinä vaiheessa kun aloin pohtimaan itselleni kivoja synttärikynsiä, ei sitä tarvinnut edes miettiä. Tämä oli ainoa vaihtoehto.



Tämä ihanuus on NCLAn ja Color4Nailsin yhteistyössä toteuttama lakka ja kantaa nimeä Sunstruck. Kaunis murrettu vaaleanpunainen, hieman marjapuuroinen lineaarinen hololakka. Täydellinen koostumus, helppo lakata ja kuivuu nopeasti. Swatch -kuvissa kaksi kerrosta ilman päällyslakkaa koska jostain syystä unohdin sen. 
Nenan sanoin tämä on täydellinen kaikille pienille (ja vähän isommillekin) prinsessoille. Siinä olen täsmälleen samaa mieltä.



Pohjana Sunstruck, halusin tehdä itselleni synttärikynnet. Mietin mikä lakka sopisi tämän kanssa yhteen vai sopisiko mikään. Toiveeni oli simppelit mutta samalla näyttävät ja tietenkin oli saatava lisää holoa. Pienoisen harkinnan jälkeen päädyin tekemään glitterliun yhdellä lempilakoistani FUN Lacquerin Black Holo Witch.  



Liukuvärin tein töpöttelemällä Black Holo Witchiä vähän meikkisienen kärjellä sekä lakan omalla siveltimellä.
Uuden ikäni 27 kirjoitin ensin mustalla tussilla ja sen päälle lakkasin varovasti pienellä siveltimellä.
Päälle laitoin paksun kerroksen NCLAn Gelous? päällyslakkaa tasoittamaan glitteriä ja tietenkin tuomaan  kiiltoa.
Näistä tuli niin upeat että en meinaa malttaa olla tuijottamaatta.

Lisäksi en ollut pitkään aikaan tehnyt glitterliukua mutta nyt ehdottomasti pitää tehdä pian uudestaan, olin ihan unohtanut kuinka paljon niistä tykkään.



Vietin syntymäpäiväni eilen sairaana sängyn pohjalla ja jatkan sairastamista edelleen mutta ainakin kynnet olivat "on fleek". 

Taas ollaan vuosi vanhempia ja ehkä viisaampia. Oon pitkään ajatellut että en halua vanheta mutta jotenkin tänä vuonna ei yhtään hauttaa. Eikä oo mitään kriisiä, vielä :D



Mitäs te tykkäätte Sunstrucksista? Entä glitterliusta? Miellyttääkö tämmöiset erittäin tyttömäiset? Itselläni ihan sydän sulaa.


Molempia lakkoja voi ostaa Cesars Shopista.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Petteri Punakuono x2

Joulukuun neljäs päivä, Kynsiblogit joulukalenterin toinen luuku ja minun vuoroni julkaista teille joululauluaiheiset kynnet.

Eikä siinä vielä kaikki sillä innostuin tästä niin kovasti että tein kahdet. Olen tällä hetkellä jotenkin täysin hurmioitunut jouluaiheisita kynsistä, johtuen ehkä siitä että viime vuonna kaikki aika meni raskauspahoinvoinnista kärsimiseen enkä lakannut yksiäkään. Asia korjataan tänä vuonna ja jouluun mennessä ollaan sitten ihan kyllästytty. Kuulostaako hyvältä?



Minun joululauluni on Petteri Punakuono. Valinnalleni ei ole sen kummempaa tarinaa kuin että ajattelin kyseisen laulun inspiroivan kivoihin kynsiin.
Mua jotenkin kiehtoi ajatus poroista ja reestä taivaalla, joten päädyin tämmöisiin siluetti kynsiin.
Näistä tuli ihan vahingossa yllättävän samanlaiset kun Lauran tekemät kynnet tässä edellisessä joululaulu postauksessa. Mua ihan hymyilytti Lauran postausta lukiessa kuinka ollaan satuttu tekemään näin samanlaiset.



Pohjalle lakkasin liukuvärin NCLAn Volgalla ja Picture Polishin Lakodomilla. Porot ja reen maalasin mustalla akryylimaalilla Messy Mansionin decal matolle joista sitten siirsin ne kynnelle.
Tää toimi ihan loistavasti paitsi että decaleista tuli hieman liian paksuja ja ne oli vaikea saada asettumaan kynnelle.

Huomatkaa Petterin punainen nenä pikkurillissä! Sillä hän johdattaa pukin pulkan kilttien lasten luo.




Nämä toiset ovat sitten vähän perinteisemmät Petteri kynnet ja tämän tyylisiä on netti pullolaan.
Oon halunnut jo pari vuotta tehdä tämmöiset mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Inspiraatio näihin alunperin NailsbyCambria instagramista.
Nämä kynnet toi kyllä heti joulufiiliksen. Sen täytyy olla tuo punainen lakka mikä sai oloni tuntumaan jouluiseksi vaikka kotiakaan ei ole vielä koristeltu. 



Käytin Essencen 16 Fame Fatal ja China Glazen Ring in the red lakkaa, molempia yhden kerroksen.
Nimettömään lakkasin Petterin alle Color Clubin French Tip valkoista. Petterin pää on OPIn San Tan-tonio ja sarvet Opin Suzi Loves cowboys
Silmissä samaa valkoisa kun aiemmin ja musta on Essencen 46 Black is back.
Nenä samaa punaista kuin muissa kynsissä.

Kivat, simppelit mutta erittäin jouluiset sanon minä.


Mitäs tykkäsitte, kummat on teidän mieleen enemmän?
Odotatteko jo innolla joulua?


Seuraava luukku aukeaa 6.päivä I don't think twice, I just do... -blogissa.