Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lakkaushaaste: Leadlighting

Kuukausi sitten kirjoitin pikaisen lakkaushaastepostauksen messuhulinoiden keskeltä ja suunnittelin määrätietoisesti messupostauksien tekoa ja kaikkea muuta. Arki kuitenkin muuttui messujen aikaan kun mulle tarjottiin töitä CesarsShopista enkä missään tapauksessa aikonut kieltäytyä niin hienosta mahdollisuudesta, vaikka se näin alkuun onkin laittanut pakkaa vähän sekaisin aikatauluttamisen kanssa.
Meillä meinaan on alkanut kuopuskin olemaan sitä mieltä että hän ei tarvitse enää päiväunia, joten asiat joita on ennen voinut tehdä päikkäreiden aikaan on nyt pääasiassa tehtävä vasta poikien nukkumaanmenon jälkeen. Opettelua ja harjoittelua tämä siis vielä vaatii mutta olen viimeisen kuukauden aikana tosiaan mielummin tehnyt iltaisin töitä kun keskittynyt blogiin. Pahoittelut siitä. Työ Cesarsilla kuitenkin inspiroi testaamaan kaikenlaisia uusia kynsijuttuja joten voi olla että tämä saa aikaan blogissakin lisää elämää kuhan osaan aikatauluttaa kaikki asiat :)

Lakkaushaastetta en kuitenkaan suostu jättämään välistä ellen sitten ole sairaalassa tai häämatkalla niinkuin tänä vuonna on päässyt käymään.

Marraskuun teema on itseasiassa mun ehdottama ja se on leadlighting. Leadlighting tekniikassa leimataan kynnelle kuvio ja väritetään se läpikuultavilla lakoilla esimerkiksi ns. vesivärilakoilla. Olen myös joskus tehnyt leimadecalit leadlight -tekniikalla [postaus täällä]. Tykkään tästä tekniikasta sen verran paljon että vesivärilakkoja olen tarkoituksella kerännyt kaikissa sateenkaarenväreissä :D
Tänään ei kuitenkaan käytetä niitä vaan kokeillaan jotain aivan uutta!



Lakkasin kynsilleni pohjaksi kaksi kerrosta Moyran valkoista geelilakkaa ja leimasin päälle kivan kukkakuvio Moyran 66 Exotique laatasta, Moyran mustalla geelileimauslakalla. Olen tänä vuonna, osittain kiireistä johtuen hurahtanut geelilakkoihin sillä ne pysyy kauniina kolmekin viikkoa ellei kasvuraja rupea ärsyttämään ennen sitä.


Cesarsille saapui lokakuun lopussa uusi 7-free geelilakkasarja nimeltä Bluesky. Sarjaan kuuluu tuhansia eri sävyjä joita vähitellen lisätään Cesarsin valikoimaan. Tällä hetkellä lakkoja taitaa löytyä valikoimasta nelisenkymmentä.

Mutta se tuote mistä totaallisesti innoistuin tätä lakkaushaastetta ajatellen on uudet Aqua Color nail pen koristelukynät!* Näillä on tarkoitus piirtää käytännössä mitä tahansa ja cleanserillä häivyttää kynien väriä niin että saa aikaan upeita vesiväri liukuvärejä.


Koska nämä on niin uusia, omistan itse vasta yhden (pinkin) mutta päätin sitten kysyä Sadulta voisinko lainata paria liikkeen testeriä jotta tulisi vähän värikkäämmät kynnet. Näissä kynsissä on siis käytetty kolmea Aqua Color kynää (vihreä 01 - The Tide is High, keltainen 03 - Life's a Beach sekä pinkki 04 - Tiki Bar) ja cleanseriä häivyttämiseen.



Mä palasin näillä kynsillä suoraan takaisin kesään ja ostoslista kasvoi ainakin viidellä tuotteella...
Nämä värikkäät kynnet on just sitä mitä pimeään, märkään ja synkkään marraskuuhun kaipaa mieltä piristämään. Koristelukyniä oli myös älyttömän helppo ja hauska käyttää. Lisäksi tykkään todella paljon leadlighting tekniikassa tämmöisestä ei niin tarkasta väritysjäljestä joihin nämä sopii oikein hyvin. Vaikka uskon että tarkkaakin jälkeä voi halutessaan tehdä.

Mitäs muut lakkaushaasteeseen osallistujat ovat saaneet aikaan?
Käykääpä kurkkaamassa! Timantteja kynsillä, Nena Sofia's, Dioriina, Nails to Photos ja Tinkerbell's nail diary.

Eikä tässä vielä kaikki. Tein nimittäin näistä kynsistä jopa youtube-videon.


Mitäs te tykkäätte?

*En hyödy linkeistä mitenkään, ne ovat vaan teidän avuksi (ja iloksi). Vihreä ja keltainen Aqua Color nail pen testeri lainassa CesarsShopista, kiitos Satu!


maanantai 26. elokuuta 2019

Picture Polish & FUN Lacquer Ariel | Merenneitoilua osa 1

Lapsuuden suuri haaveni on vihdoin käynyt toteen. Minusta on tullut merenneito!
Aloitin eilen siis uuden harrastuksen, merenneitouinnin. Kävin heinäkuussa kokeilukerralla ja innostuin niin että ilmottauduin kaverini kanssa heti kunnon kurssille. Nyt vihdoin ja viimein odotus on ohi ja tunnit alkoivat.
Siitä inspiroituneena tein itselleni merenneito -aiheiset kynnet ja ajattelin tehdä niin jokaiselle kurssikerralle sillä pääni on täynnä erilaisia merenneitokynsi-ideoita enkä tiedä kuinka muuten saisin kaikki toteutettua.


Näiden ensimmäisten kynsien idea lähti siitä että omistan kaksi kynsilakkaa joiden nimi on Ariel ja kuten me kaikki varmasti tiedämme Ariel on se Disneyn hyvin tunnettu Pieni Merenneito. Halusin käyttää molempia lakkoja samassa lakkauksessa ja päädyin tekemään suomukynnet.


Lakkasin kynsilleni ensimmäisenä kaksi kerrosta  FUN Lacquerin Arielia.
Sen jälkeen leimasin suomut Uber Chicin Mermaid Life laatasta Moyran mustalla leimauslakalla silikonimatolle ja väritin osan suomuista satunnaisesti Picture Polishin Arielilla.
Leimadecalien kuivuttua siirsin ne kynnelle ja lisäsin päällyslakkaa.
Vaikka leimadecalien tekemiseen ja kuivumiseen menee hetki aikaa sanoisin että tämä oli ainakin itselleni helppo ja yksinkertainen lakkaus.


Nämä kaksi lakkaa sopivat mielestäni aika hyvin yhteen niin nimensä kuin värinsäkin puolesta. Mulla olisi ollut vielä yksi lakka nimeltä Ariel's tale mutta sitä en millään saanut tungettua tähän ja hyvä niin koska näiden lopputuloksessa on jo tarpeeksi kaikkea.


Mitäs mieltä olette, kynsistä tai merenneitouinnista?
Saa kysyä vapaasti vaikka en vielä mikään ekspertti olekaan niin vastaan kuitenkin niin hyvin kun osaan.

Oikein hyvää maanantaita kaikille!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Hawaiian Shirt | Clairestelle8challenge

Olen unohtanut postata yhdet Clairestelle8challenge kynnet vaikka laitoin kuvat jo instagramiin ja  yhden päivän olen jo skipannut kokonaan.

Lähdin tähän haasteeseen aika rennolla mutta kunnianhimoisella otteella ja nyt tietenkin vähän harmittaa että en ole kaikkia tehnyt vaikka siis oikeasti olen skipannut vasta yhden. Kuinka tyhmä ajattelu tapa taas.
20. päivän teemana oli Hawaijipaita ja hawaijipaitojahan vaikka minkälaisia. Tuli ihan ähky kun Googlettelin kuvia ja yritin saada väri inspiraatiota.
Lopulta kysyin mun mieheltä minkä värinen on hawaijipaita. Hän katsoi mua kun tyhmää ja totesi niitä olevan eri värisiä :D


Mieheni päätyi lopulta kuvailemaan kahta erilaista havaijipaitaa erittäin tarkasti joten päätin toteuttaa molemmat vaikka ne eivät välttämättä sovi ihan täydellisesti yhteen.

Etusormi ja pikkurilli: Vaalean vihreän pohjan lakkasin Essencen The Gel 104 Write on My Chalkboard lakalla. Lehdet leimasin Moyran 66 Exotique laatasta valkoisella ja tumman vihreällä leimauslakalla, myöskin Moyralta.


Peukalo, keskisormi ja nimetön: Vaalean sininen pohja Essencen The Gel lakalla 39 Blue Bubble di Blue. Valkoiset leimadecalit joista väritin kukat sinisellä Essencen The Gel 79 So blue, so true lakalla, tein myöskin Moyran Exotique laatasta. Kun olin asetellut leimadecalin kynnelle leimasin päälle vielä lehdet Moyran tummansinisellä leimauslakalla.

Näistä sinisistä sain puolisolta kommenttia että eivät olleet sellaiset kun hän oli ajatellut ja että tummansininen oli kuulemma väärän väristä, mutta kivat kynnet kuitenkin muuten.


Kaksi havaijipaitaa yhdellä iskulla. Yllättävän hyvin sopivat yhteen kuitenkin vaikka ihan eriväriset ovatkin. Noista vihreistä tykkään niin paljon että voisin vaikka tehdä kaikki kynnet samalla tyylillä.

Mitä te ajattelette havaijipaidoista?

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Beach Towel | Clairestelle8challenge

Yhdeksännen päivän teemana Clairestelle8challengelle oli rantapyyhe.
Kun asiaa tarkemmin ajattelin niin ei mikään kovin mielenkiintoinen teema sillä ainakin suurin osa meidän pyyhkeistä on ihan tylsiä ja tavallisia, raidallisia tai yksivärisiä pyyhkeitä. Onko rantapyyhkeet edes mitenkään erilaisia?

No, me satuttiin kuitenkin juuri ostamaan meidän häämatkalta kaksi Hamam-pyyhettä joten onnistuin saamaan inspiraation niistä toisesta.



Lakkasin peukalon, keskisormen ja nimettömän kynnet NCLAn Libra lakalla ja leimasin kilpikonnia Moyran valkoisella leimauslakalla, Moyran laatasta 66 Exotique.
Etusormen ja pikkusormen lakkasin ensin Color Clubin One-Coat Whitella ja raidat maalasin vapaalla kädellä NCLAn Libralla.



Minä nimenomaan halusin ostaa itselleni kreikasta pyyhkeen tuliaiseksi mutta tämä kyseinen pyyhe oli kyllä meidän vähän niinkuin hutiostos sillä kaikkia pyyhkeitä ei oltu laitettu auki esille ja luulin tätä rullalla toiseksi pyyhkeeksi. Pieni pettymys oli kun tästä avattuna nämä kilpikonnat paljastui kun olit ajatellut ostaneesi pyyhkeen ilman kuviota.
Siispä tämä on nyt enemmän lasten pyyhe ja mulle käytiin ostamassa vielä ihan oma pyyhe, joka nähtiin eri kaupassa aukinaisena :D


Aika kivat kynnet tästä pyyhkeestä inspiroituneena kuitenkin sai aikaan. Paljon kivemmat kun mun omasta tuliaispyyhkeestä tai yhdestäkään muusta pyyhkeestä meidän kotona (ellei muumeja lasketa)

Onko teillä erikseen rantapyyhkeitä? Koska mä en vaan ymmärrä. 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Pride 2019

Ohhoh, olen ylittänyt itseni! Tänä vuonna on oikeastaan tullut vain kuukausittaiset lakkaushaaste postauset mutta nyt kirjoitan teille jo jostain muutakin, vau sanon minä.

Tässä kuussa ja erityisesti tällä viikolla on juhlittu Pridea ja eiliseen Helsinki Pride-kulkueeseenkin osallistui arviolta 100 000 ihmistä. En ole aiemmin tehnyt sateenkaarikynsiä nimenomaan pridea varten joten tänä vuonna ajattelin että teen. Aiemmat sateenkaariaiheiset kynteni voit käydä kurkkaamassa täältä ja täältä.


Lakkasin kynsilleni ensin kaksi kerrosta Picture Polishin Holo on Top lakkaa minkä jälkeen valitsin kokoelmastani 6 vesivärilakkaa joilla tein sateenkaaren. Suurena vesivärilakkafanina multa löytyi kaikki tarvittavat sävyt ja vähän enemmänkin mutta silti muutaman tietyn sävyn voisin yrittää itselleni vielä hankkia.

Käytetyt sävyt peukalosta pikkurilliin Essien Silk Watercolors Blush Storke, Art New-Beau, Muse Myself. OPI Color Paints Landscape Artist ja Indigo Motif sekä OPI Sheer Tints Don't Violet Me Down.


Sen sijaan että olisin tehnyt ihan oikeat liukuvärikynnet meikkisienellä, lakkasin värit vain suoraan puolelle kynnelle koska mua rehellisesti sanottuna laiskotti. Tarkkasilmäinen huomaa eron mutta vesivärilakat liukuvat niin hyvin yhteen että ei sitä helposti huomaa ja kivat ovat näinkin.
Mustat sydämet leimasin Moyran mustalla leimauslakalla Moyran 61 L'AMOUR laatasta.


Lisäsin myöhemmin vielä China Glazen Fairy Dustia mikä on vaan ihan täydellinen holotopperi. Kummasta tykkäät enemmän hololla vai ilman?

Lakasitko sinä itsellesi värikkäät kynnet Priden kunniaksi?
Entä osallistuitko muuten Pride menoihin?




keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Lakkaushaaste: Keväinen skittlette

Maaliskuun lakkaushaasteen aika!
Tässä kuussa meillä tosiaan oli kaksi lakkaushaastetta kun uusista Uber Chic Beautyn laatoista tehtiin extra postaus.

Tämän kuukauden teemana on skittlette kevään väreillä jotka jokainen saa määrittää itse.
Muiden haastepostauksia pääset lukemaan alla olevista linkeistä!
Timantteja Kynsillä
Strokes of Color
Nails to photos
Dioriina
Tinkerbell's Nail Diary
NenaSofia's



Tiedän tasan tarkkaan mikä on skittlette mutta nyt kun katson näitä kuvia ja kättäni. Iskee epätoivo, meneekö nämä nyt kuitenkaan siihen kategoriaan? No, näillä mennään tämä postaus kun en voi enää muutakaan tehdä :D

Mikä siis on skittlette ja miksi kuvittelen että lakkaukseni ei sovikaan siihen kategoriaan.
Skittlette on lakkaus jossa on ainakin kaksi erilaista aksenttikynttä ja todellisessa skittlettessä ainakin kaksi kynttä ovat samanlaiset (muut voivat olla kaikki erilaisia) TAI kaksi paria samanlaisia kynsiä ja yksi erilainen. Hämmentävää? Niin minustakin.

Skittlette voi siis olla esimerkiksi
AABBC, AAABC tai AABCD missä järjestyksessä tahansa ja kuten minulla nyt ABAAC.
Tämä kaavio nyt siis antaisi ymmärtää että lakkaukseni on skittlette vaikka omasta mielestäni siitä puuttuu kaksi aksenttikynttä. Ellei aksenteiksi lasketa noita cremejä etusormessa ja pikkusormessa kun kerran kaikki muut kynnet ovat samoja. Menipä vaikeaksi.




Olin haaveillut keltaisista kynsistä jo hetken joten kevän värien kunniaksi valitsin NCLAn vaaleaan keltaisen Tennis Anyone? lakan jonka kaveriksi pääsi Essencen 26 Brazil Jungle. Lakkasin kolmeen kynteen liukuvärin ja leimasin niiden päälle leiman Uber Chicin laatasta 4-01 käyttäen Moyran mustaa leimauslakkaa.


Jos ei muuta niin ainakin ovat keväiset ja sopivat ajatukseeni siitä että kevät taitaa vihdoin olla tulossa vaikka ulkona onkin ihan märkää ja harmaata.
Tykkään itse näistä kyllä todella paljon vaikka hieman tuota termiä nyt edelleen mietinkin.


Onko nämä sinusta skittlette vai ei?
Hyvää keskiviikkoa!



*Lakkaushaaste on blogeissa toteutettava haaste, jonka Dioriina-blogin Marina on laittanut alulle. Joka kuun 20. päivä klo. 6.00 julkaistaan uusi lakkaushaaste aina ennalta määrätyn aiheen mukaan. Instagramista löydät meidät käyttämällä tägejä #lakkaushaaste #kynsivaihtarit samalla voit myös itse osallistua. Myös uudet bloggaajat ovat tervetulleita mukaan! Löydät meidät myös Facebookista.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Lakkaushaaste: 1 leimauslaatta, 10 lakkausta.


Otsikossa lukee lakkaushaaste, mutta miksi ihmeessä kun lakkaushaaste kerran julkaistaan joka kuun 20. päivä klo 06.00? No siksi että tämä on lakkaushaaste-extra! Minä ja yhdeksän muuta kynsibloggaajaa saatiin CesarsShopin Sadulta lahjaksi yksi ja sama Uber Chic Beautyn leimauslaatta ja kaikki toteuttivat lakkauksen sitä käyttäen.



Muutaman kerran olen nähnyt kauneusbloggaajien versioita jossa kaikki tekevät meikin esimerkiksi samaa luomiväripalettia käyttäen. Tämä olkoon kynsibloggaajien vastine kyseisestä haasteesta.

Mukana tässä haasteessa kanssani ovat
Nena Sofia's
Timantteja Kynsillä
Tinkerbell's Nail Diary
Dioriina
Strokes of Color
NailOxtail
Nails to photos
Ihastukset
Hanna Julia

Käykää ihmeessä kurkkaamassa muiden blogeista mitä kaikkea yhdellä leimaslaatalla saa aikaan.



CesarsShop aloitti tämän vuoden alussa Uber Chic Beautyn virallisena maahantuojana Suomessa. Ja meillä oli ryhmänä ilo valita yksi laatta josta toteutamme lakkauksen yhdessä.
Äänestettiin muutamasta laatasta mutta lopputulos olin tasan kahden laatan väliltä joten lopullinen päätös jäi Sadulle ja hän valitsi meille ihanan Unicorn Love laatan.

Hehkutin yksisarviskynsiä jo joulukuun synttäripostauksessani joten olin tietenkin innoissani että sain uuden upean yksisarvislaatan täynnä mitä upeampia kuvia. Laatta sisältää paljon erilaisia yksisarvisia, yksittäin ja koko kynnelle. Lisäksi on tähtiä, sydämiä, sateenkaaria sekä pilviä ja vaikka mitä muuta. Tällä saa taatusti taianomaiset kynnet aikaiseksi.

Kylmä käsi

Mä ostin muutama viikko sitten ensimmäiset geelilakkani ja olen leikkinyt niillä siitä lähtien. Se mikä mut sai juuri nyt tutustumaan geelilakkojen maailmaan vaikka normaalisti lakkaan tavallisilla kynsilakoilla oli Kiara Skyn uudet lämpötilassa väriä vaihtavat ombre geelilakat.
Lakkasin puolet kynnestä Stormy Cloudilla ja puolet Purple Reignillä ja sekoitin lakkoja yhteen vesimarmorointi tikulla ennen lakkauksen kovettamista. Näin sain pohjalle hieman liukuväriä ja leimasinmarmorointia muistuttavan lakkauksen.

Lämmin käsi
Leimoiksi valitsin ihanan yksinkertaisen yksisarvisen, I BELIVE IN MAGIC -teksin sekä tähtiä joita leimasin useita kertoja muihin kynsiin. Leimat nousivat laatasta mielestäni hyvin ilman ongelmia mutta koska onnistuin päällyslakkaa laittaessani sotkemaan kolme kynttä ihan totaallisesti jouduin tekemään leimaukset alusta ja koska olin siinä vaiheessa jo kiireinen ja hieman turhautunut omaan mokaani, oli leimojen nostaminen vähän vaikeampaa. Tämä kuitenkin johtui varmasti keskittymisen puutteesta eikä laatan toimivuudesta.

Puoliksi kylmä, puoliksi lämmin

Kun olin saanut lakkauksen valmiiksi aloin tietenkin leikkimään vedellä eri lämpötiloissa jotta sain kynnistä kaiken ilon irti. Kuvasinkin nämä kokonaan kylmänä, kokonaan lämpimänä ja tietenkin omana lempparina puolet ja puolet :)
Aina ei kuitenkaan tarvitse leikkiä vedellä sillä nyt talvella ulkona on sen verran kylmä että hanskat kädessä kynnet ovat lämpimät mutta ilman hanskoja kylmät. Monesti olenkin jo saanut pojalleni pihalla sanoa että "katso nyt äidin käsiä paleltaa". Hänestä hauskaa puuhaa on myös se kun teen taikatemppuja kraanan alla :D Hauskaa siis molemmille.

Toivottavasti tykkäsitte meidän 1 leimauslakan haasteesta.
Ja muistakaa aina "Be yourself unless you can be a unicorn, then always be a unicorn!"

Oikein hyvää keskiviikkoa kaikille!

*Laatta saatu
En hyödy linkeistä yhtään mitään, kuhan huvikseni niitä tungin :D

torstai 27. joulukuuta 2018

Christmas collaboration

Ei sillä ettenkö olisi lakannut tarpeeksi jouluaiheisia kynsiä mutta kun @nailartpromote  pyysi minua instagramissa mukaan jouluaiheiseen yhteistyöhän en halunnut kieltäytyäkään.

Lakkauksen deadline oli jo 23.12 mutta kaikkien kuvien editoiminen yhteen tietenkin kesti hetken ja sain kollaasin itselleni vastaa joulupäivän iltana enkä jaksanut julkaista pariin päivään mitään. Joudutte nyt siis tyytymään vielä joulukynsiin. Lupaan postata jotain muuta ensi vuonna.


Inspiraatio näihin kynsiin tuli tästä kuvasta.
Meillä oli tarkat ohjeet siitä kuinka lakkaus tuli toteuttaa. Lakkauksen pohja väriksi tuli punainen ja siihen valitsin Sensinity Rosas 16 lakan.

Etusormeen kultaisia tähtiä jotka minä leimasin Moyran 71 Frozen laatasta Moyran kultaisella leimauslakalla. 
Keskisormeen ja pikkurilliin lahjoja, lahjat tein leimadecaleina Moyran 36 Winter is coming laatasta. Leimasin paketit mustalla ja väritin niitä Moyran kultaisella leimauslakalla, NCLAn Let's Get Riot, Chaka sekä Opin Don't Mess With Opi lakoilla
Nimettömään tein kuusen fan brush tekniikalla silikonimatolle josta leikkasin sen sitten kuusen muotoon. Kuusessa käytin Essencen 26 Brazil Jungle, Opin Landscape Artist, Picture Polishin Cactus sekä Opin Don't Mess With Opi lakkoja.





Huolimatta siitä että meillä oli tarkat ohjeet lakkauksen toteuttamiseen niin silti jokainen on onnistunut tekemään omanlaisia, toisistaan erilaisia lakkauksia.
Kaikki mukana olleet neidit voit löytää instagramista mutta luettelen heidät vielä tähän.
@nailsmikeroy14 @thepolishedprof @maja.sloser @nailistayco @dallana_nails @hefersanja @linda165_yt @marnailart @finishwithatopcoat @yeye_rozo @kaye.nailed.it @miss_esmaltes @nellybutler @nailsit   @nail_shocked @carokinomoto @megatuce @nanruz8 @arenitamia @ady_nunez 

Toivottavasti tykkäsitte vielä näistä viimeisistä joulukynsistä ja tästä yhteistyöstä missä olin mukana.
Tämä oli todella mielenkiintoinen juttu ja olen otettu että mua edes pyydettiin mukaan.


Rauhallista loppuvuotta!


Ja jos ette ole vielä huomanneet jouluaaton postauksessa on arvonta joten käykääpä kurkkaamassa ja osallistumassa siihen :)

lauantai 15. joulukuuta 2018

Luukku 15: Baby Boomer hiutaleet

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Babyboomer, toiselta nimeltään french ombre tuntui olevan yksiä suosituimpia hääkynsidesigneja mitä nyt seurailin tämän kesän morsiamia muutamassa facebook -ryhmässä. Harkitsin niitä myös itselleni mutta koska niitä näkyi niin paljon menetin itse innon ja halusin jotain erikoisempaa.

Talvisiin ja jouluisiin kynsiin inspiraatiota etsiessäni törmäsin instagramissa kivoihin babyboomerlumikynsiin ja halusin toteuttaa saman tyyliset myös itselleni.


Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Color Clubin Correct & Conceal hoitolakkaa joka on tarkoitettu vaurioiden korjaamiseen ja peittämiseen. Hoitavista ominaisuuksistaan huolimatta se on yksi kauneimmista nudeista joita omistan.



Tein luikuvärin käyttämällä Color Clubin Blush Crushia joka on hieman läpikuultava nude sekä NCLAn Ask the Magic 8 Ball valkoista.


Lumihiutaleleimat leimasin aivan liukuvärin rajakohtaan jotta hiutaleet osittain sulautuvat valkoiseen kärkeen mutta osittain myös näkyvät.

Lumihiutaleet kirjaimellisesti metsästin Moyran 36 Winter is Coming laatasta sekä 102 Last Days of Summer minilaatasta. Tarkoittaen sitä että koko kynnen leimakuvioista teippasin ylimääräisiä hiutaleita pois leimasimesta vaan leimatakseni niitä yksittäin.
Vähän päinvastoin kuin mitä tein piparkakkupoika -kynsien kanssa leimatessani monta yksittäistä kuvaa saadakseni koko kynnen leimat.


Voiko sanoa että kynnet ovat elegantit ja hienostuneet, sillä sellaisen fiiliksen nämä mulle antavat. Todella kauniit, että vaikka ei tykkäisi monimutkaisista kynsikoristeluista saataisi silti tykätä näistä. Mitä mieltä olette?

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel Off base coat
Color Club - CC coat ja Brush Crush

NCLA - Ask the Magic 8 Ball
Moyra - Lateksisuoja
Moyra - 36 Winter is Coming laatta ja 102 Last Days of Summer minilaatta
Moyra - SP 07 White
Glisten & Glow - Top of Heaven


Inspiroidutteko koskaan muiden lakkauksista?

perjantai 14. joulukuuta 2018

Luukku 14: Ugly Christmas Sweater

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Kuinka moni omistaa ruman joulupuseron? Mä en ja välillä mua ihan harmittaa sellaisen puute :D Omistan kuitenkin joulupuseron jonka sain lahjaksi Emziltä kolme vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole ruma vaan pikemminkin hauska ja outo, PointlessBlogin vuoden 2015 joulu merchiä. Joten kai se vähän niinkun menee siihen "rumaan" kategoriaan.



Ajattelin että on aika toteuttaa haaveeni rumasta joulupuserosta kynsille kun en ole niin koskaan tehnyt mutta en olisi osannut kuvitella että niistä tulee kauniit :D Tarkoitushan oli tehdä rumaa!

Toteutin kynnet tekemällä mitkäs muutkaan kuin leimadecalit. Leimasin Moyran 113 Love is all Around minilaatasta (sama kuvio löytyy muuten Moyran 36 Winter is Coming laatasta mutta mun kynsille minilaatan kuvion leveys) porovillapaitakuvion silikonimatolle yhtäaikaa kahdella välittä jotta saisin poroista ruskeita ja muista kuvioista valkoista. Sen jälkeen lakkasin porojen tastan Sensinityn vihreällä 34 Te Verde lakalla ja muun kuvion Essencen pusnik17 Juicy Love lakalla. Porottomiin kynsiin tein päivän vastoin keskikohdab punaisella ja reunat vihreällä.



Annoin decalien kuivua rauhassa jonka jälkeen oli aika asettaa ne kynnelle. Decalien asettaminen oli vaikeampaa kuin luulin sillä ne olivat täysin läpinäkymättömöt. Yleensä leimadecaleissa kuitenkin on jotain läpi näkyvää mikä helpottaa niiden asettelemista kynnelle mutta näiden kohdalla ei ollut mitään näkyvyyttä. 

Olosuhteisiin nähden onnistuin kuitenkin ihan hyvin asettamaan decalit kynnelle vaikka toi etusormi jäi vähän harmittanaan kun en saanut sitä niin keskelle kuin olisin halunnut, perfektionisti much? Vai mitä että tuijotatte nyt sitä etusormea kun kerran mainitsin, eikä siinä teidän mielestä oo mitään vikaa :D



Oon niin yllättynyt kuinka paljon tykkään näistä. Siis herran jestas miten ihanat näistä tuli vaikka tarkoitus oli tehdä sellaiset hassun hauskat joulukynnet.
Mitä mieltä ootte? En kai oo ihan yksin tän rakkauteni kanssa :D

Käytetyt tuotteet
UNT - Peel off base Coat
Messy Mansion - Decal Work Mat
Moyra - 113 Love is all Around minilaatta
Moyra - SP 07 White, SP13 Dark Brown
Sensinity - 34 Te Verde
Essence - 17 Juicy Love
Glisten & Glow - Top of Heaven


Omistatteko te rumaa joulupuseroa?

torstai 13. joulukuuta 2018

Luukku 13: Joulupukki matkaan jo käy

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Tiedättekö joskus on ihan käsittämättömän vaikeaa keksiä otsikkoa. Olen selvinnyt joulukalenterista hienosti ilman ongelmia tähän asti mutta nyt meinasi oikeasti tulla ongelma sillä eihän postausta voi julkaista ilman otsikkoa :D Päädyin sitten joululauluun joka ei liity näihin kynsiin mitenkään, kai.

Inspiraatio näihin kynsiin tuli siitä kun Moyran 57 Winter is Here laatassa oli niin kiva kuvio että mun oli aivan pakko tehdä siitä väritetyt leimadecalit.



Lakkasin pohjalle liukuvärin käyttäen Moyran Isistä, Picture Polishin Bluebirdiä sekä Picture Polishin Lakodom lakkoja koska tämmöisestä sini-valkoisesta liukuväristä tulee kovasti mieleen sellainen täydellinen talven ihmemaan jossa on paljon lunta ja kirkas tähtitaivas.
Myöhemmin tajusin että melkein saman liukuvärin tein viime vuonna mun Petteri Punakuono kynsien pohjalle. Lisäksi näistä sais pienellä koristelulla täydelliset itsenäisyyspäiväkynnet, eikä oikeastaan tarvitse edes koristella. Aivan ihana väriyhdistelmä!



Leimadecalit tein leimaamalla kuvion ensin silikonimatolle käyttäen Moyran mustaa ja tummanvihreää yhtäaikaa saadakseni joulupukista ja lumiukosta mustat ja kuusista vihreät. Sen jälkeen väritin kuvion muilla Moyran leimauslakoilla. Kuusien taakse lakkasin valkoista kynsilakkaa sillä ajattelin että vihreä ei muuten näkyisi sinisellä pohjalla.

Tykkään tosi paljon tämmöisestä pikkutarkasta värittely hommasta ja ihmettelen kuinka en ole koskaan innostunut värityskirjoista. No, ehkä tässä on tarpeeksi hommaa :D



Kynsistä tuli kivat ja ne saa mut ajattelemaan aattoiltaa jollain pukki seikkailee ympäriinsä lahjasäkkinsä kanssa. Harmikseni mulle tuli lopulta näitä kuvia katsellessa semmoinen fiilis että etusormesta ja pikkurillistä puuttuu jotain, ihan kuin lakkaus olisi jäänyt jotenkin keskeneräiseksi. Jälkikäteen lisäisin esimerkiksi lumihiutaleita tai kuusia etteivät näyttäisi niin tyhjiltä. Mitä mieltä ootte?

Käytetyt tuotteet
UNT - Peel Off base coat
Moyra - 854 Isis
Picture Polish - Bluebird ja Lakodom
Moyra - 57 Winter is Coming laatta
So Nailicious - #1 Warrior sivellin
Moyra - leimauslakat SP 06 Black, SP14 Dark Green, SP07 White, SP02 Red, SP13 Brown
Color Club - CC coat (joulupukin naama)
Glisten & Glow - Top of Heaven


Onko teistä leimojen tai värityskirjan värittäjiksi?

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Luukku 9: Piparkakkupojat

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta!

Tiedättekö, postaustahtini on jo yhdeksän päivää ollut niin hurja että kohta en edes tiedä mistä kirjoittaisin :D Lisäksi yritän käyttää kaikkia talven ja joulun värejä tasaisen monipuolisesti mutta jotenkin tuntuu että lakkaukset ovat joko punaisia tai sinisiä. Tämän päivän luukusta ei kuitenkaan paljastu kumpaakaan väriä sillä keksin PIPARIT!



Ruskea on väri jota lakkakokoelmassani on kaikista vähiten. Keskiruskeaa omistan todellakin tämä yhden lakan joka on apteekista saatavaa Sensinity merkkiä. Oletteko kokeilleet?
Sensinity on tuoksullinen minikynsilakka 7ml pullossa. Lakkoja on laaja värivalikoima ja ainakin ne muutamat mitkä omistana ovat hyvin pigmenttisiä.
Tämä sävy peitti yhdellä kerroksella ja se sopi täydellisesti piparkakkuihin.


Ongelmia tuotti kuitenkin se että tajusin etten omista piparkakkuleimaa, kunnollista ainakaan. Moyran 36 Winter is Coming laatasta löysin kuitenkin pienen yksittäisen piparkakkupojan ja päätin tehdä siitä kokokynnen piparkakkuleimat.


Leimasin pienen piparkakkupojan kynsilleni yhteensä 25 kertaa ja se oli todellakin vaivan arvoista.
Näistä tuli juuri sellaiset kun olin kuvitellut tekeväni edes tajuamatta että en omista leimaa missä on kasa piparkakkupoikia.



Lopuksi lisäsin kynsille mattapäällyslakkaa ja luulen että pidän matatusta versiosta enemmän. Mitäs mieltä te olette?

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
Sensinity - 40 Chocolate
Moyra - 36 Winter is Coming
Moyra - SP 07 White
Glisten & Glow - Top of Heaven ja Matte Top Coat


Nyt tekee mieli pipareita ja glögiä. Hyvää sunnuntaita!



perjantai 7. joulukuuta 2018

Luukku 7: Harmaata lunta

Tervetuloa blogin joulukalenteriin! Kalenteri keskittyy pääasiassa kynsiin mutta joukosta löytyy myös muutama muu aihe. Postaukset ilmestyvät blogiin joka aamu klo 6.00. Hyvää joulun odotusta! 

Helsingissä kun ikkunasta katsoo ulos näky on surullinen. Joulukuun seitsemäs päivä ja kaikkialla on ihan harmaata. Lunta satoi enimmäisen kerran jo lokakuussa mutta se ei edes täyttänyt ensilumen määritelmää koska ei ollut oikeaan aikaan maassa :D Värikkäät kynnet piristävät harmaata arkea mutta tällä kertaa ajattelin että mennään nyt sillä harmaalla sitten kun kerran ihan täydellinen lakkakin tähän säähän löytyy.


Picture Polish Winter, tummanharmaa scattered holo taattua Picture Polish laatua. Kuvissa kaksi kerrosta.

En ymmärrä kuinka Pircture Polish on onnistunut tekemään ihan täydellisen lakan kuvaamaan Suomen talvea. Marraskuussa ajattelin että lakka on kuin tehty marraskuuhun ja nyt se näyttää sopivan joulukuuhunkin valitettavan hyvin. Keväällä kun loskakelit alkavat on se taas niin hyvä lakka jos tahtoo säähän mätsätä. Niin, Suomessa näyttäisi olevan suuriman osan ajasta ihan harmaata.



Winterin päälle leimasin hopeisia lumihiutaleita Moyran minilaatasta no. 102 Last Days of Summer koska nämä kynnethän eivät vielä olleet tarpeeksi harmaat.

En avaudu nyt suuremmin siitä mitä ajattelen ilmastonmuutoksesta mutta lyhyesti musta on väärin jos asiaa ei aleta ottamaan vakavasti sillä it's happening. Mua harmittaa todella paljon että Suomessa on tällä hetkellä vähiten lunta yli 60 vuoteen ja että ei ole mitään taikeita siitä milloin me saadaan valkoinen talvi vai saadaanko tänne pääkaupunkiseudulle ollenkaan ja kauanko sitä sitten edes kestää ennen kun kaikki sulaa pois. L1 (koodinimi meidän 4v esikoiselle) kysyi eilen koska voidaan mennä luistelemaan kun sattui löytämään pihalta jäätyneen lätäkön. En meinannut saada poikaa pois lätäkön luota ja lupasin että menemme heti kun jää meidän viereiselle kentälle tulee ja sitä ennen vaikka johonkin muualle.


Vaikka tämä lakkaus on mielestäni todella onnistunut ja leima on aivan ihana. Tekee nää kynnet mut tietyllä tavalla surulliseksi samalla kun katson ikkunasta ulos tätä kirjoittaessani. *syvä huokaus*

Mutta näin saatiin päätökseen joulukalenterin ensimmäinen viikko! Mitäs olette tykänneet ja oisko teillä jotain toivepostauksia? Parissa luukussa on vielä tilaa joten jos joku heittää jonkun kivan tai ei niin kivan idean, voisin sen teille toteuttaa joten antaa tulla :)

Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel of bace coat
Picture Polish - Winter
Moyra - No 102. The Last Days of Summer minilaatta.
Moyra - SP 25 Chrome Silver leimauslakka


Onko teillä jo lunta?

tiistai 23. lokakuuta 2018

Viikonlopun messukynnet

Messuviikonloppu on taputeltu ja pari päivää on kyllä mennyt akkuja ladatessa. Kun on tämmöinen kotihiiri niinkuin minä nii se että on ohjelmaa viikon jokaiselle päivälle ottaa vähemmästäkin voimille. Ihanan antoisaa siitä huolimatta ja nautin olostani niin I Love Cesars kuin I Love Me messuhulinoissa.



Olin lakannut viikko sitten keskiviikkona kynteni Color Clubin Harp on It lakalla ja torstaina Cesarsilla oli tarjouksessa iso kasa OPIa ja Essietä. En voinut vastustaa kiusausta kun minulta puuttuvat Silk Watercolor lakat olivat alessa. Siispä toteutin nämä koristelut Harp on Itin päälle heti torstai-iltana ihanilla uutuuksillani.



Lakkasin Essien Silk Watercolor lakoilla Pen & Inky, Highest Bidder ja No shrinking Violet, kolme pystyraitaa kynnelle ilman mitään häivyttämistä sillä ne sulautuvat keskenään yhteen niin hyvin. Päälle leimasin Moyran 56 Celebration 2 laatasta siksak kuvion joka kynnelle.

Lopuksi viimeistelin lakkauksen Glisten & Glown uudella Top of Heaven päällyslakalla joka antoi aivan upean kiillon, kuivui nopesti eikä levittänyt leimauksia. Kuinka siistiä että tämä päällyslakka on tehty yksinoikeudella CesarsShopille!



Mulle tuli sellanen olo että en oo hetkeen tehnyt näin makeita kynsiä. Tosi yksinkertaiset toteuttaa mutta näyttävät jotenkin paljon monimutkaisemmalta ainakin omasta mielestäni. Tosta pohjasta tulee kans mieleen vähän joku duochrome tai multichrome joista en yleensä niin välitä.


Näillä kynsillä selvisin melkein koko messuviikonloppu ja vaikka näistä kovasti tykkäsin en malttanut sunnuntaina Cesarsilla käydessäni olla testaamatta Moyran uutuuslakkoja joten nämä joutuivat väistymään niiden alta.


Käytetyt tuotteet:
Color Club - Harp on It
Essie - SILK WATERCOLOR - Pen & Inky, Highest Bidder, No Shrinking Violet
Moyra - Leimauslaatta 56 - Celebration 2
Moyra - Musta folioleimauslakka
Glisten & Glow - Top of Heaven pikakuivattava päällyslakka (Made exclusively for CesarsShop)
Moyra - Liquid Tape lateksisuoja.


Kuinka teidän viikonloppu sujui? Ootteko yhtä heikkona vesivärilakkoihin kuin minä?