sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Sea Creatures | Clairestelle8challenge (heinäkuu)

Kuudennen päivän teemana Clairestelle8challengelle oli Sea Creatures.
Meriolentoja on monenlaisin mutta minä valitsin kynsilleni ne itseäni eniten kiinnostavat, merenneidot.


Merenneitokynnet oli muutenkin ollut jo mielessä sillä Picture Polishin uusi Triton lakka on tehty yhteistyössä The Mermaid Polishin  kanssa. Toki Picture Polishin Ariel on myös oiva merenneitolakka nimestään johtuen mutta koska käytin sitä jo edellisessa lakkauksessa ajattelin siirtyä tähän.
Triton on upea sähkön sininen jossan on holohiutaleita ja kultaista hexglitteriä. Olin aluksi hieman skeptinen tuosta hexglitteristä mutta kun näin tuon lakan livenä olin ihan myyty.


Minut tuntien merenneitokynnet on tietenkin Disney-vaikutteiset. Uber Chic Beautyn Mermaid Life leimauslaattassa on monenlaisia meriaiheisia leimoja ja siltä nämäkin kuviot löytyivät. Tein Tritonista ja Arielista leimadecalit silikonimatolle ja siirsin ne sen jälkeen kynnelle. Ja siis voitteko kuvitella että näiden kynsien tekoon on käytetty kokonaisuudessaan 16 eri kynsilakkaa. Ei ehkä ihan näytä siltä mutta totta se on.




Näiden leimadecalien värittäminen oli kyllä taas niin terapeuttista hommaa että huh. Lisäksi ihastuin merenneitokynsiin niin kovin että mulla olisi ideat jo ainakin kolmiin merenneitokynsiin kun vaan ehtisin semmoiset lakkaamaan :D Jos näin käy niin haluaisitteko postauksen kaikista kolmista yhtäaikaa vai jokaisesta yksittäin sitä mukaa kun olen ne lakannut? Olen tässä muutenkin miettinyt että olisiko sellaiset kollaasipostaukset joissa useampi lakkaus samassa kivempia kuin yksittäiset niin kertokaa toki mielipiteenne.


Mitä sulle tulee ensimmäisenä mieleen meriolennoista?


Käytetyt tuotteet:
UNT - Peel off base coat
Picture Polish - Triton, Love, Boho
Esssence - 01 Absolute Pure, 93 Ecletic Blue,39 Blue Bubble Di Blue, 94 Kiss the Freaky Frog, 69 All About us, No Make-up look 02 Powdery Beige
CND Creative Play - You've Got Kale
Moyra - SP 06, SP 07

Konad - Gold, Yellow
Uber Chic - Mermaid Life
Essie - Gel Setter

6 kommenttia:

  1. OMG toi Triton lakka <3 mä en kestä! Liikaa ihania lakkoja!

    VastaaPoista
  2. Onpas Triton hieno! Täytyypä tutkailla tarkemmin tämän swatcheja. Näkyykö hexglitter hyvin? Toisaalta mulla on jo useampi PP sininen, jotenkin tulee Kitty (?) tästä mieleen mutta tämä taitaa olla sinisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hex glitter erottuu kyllä tosi hyvin, ei ehkä mun kuvissa mutta ainaki livenä kynsillä. Picture Polishin sävyistä tää on ehkä eniten Freya's cats mut ei sit ihan kuitenkaan. Kitty en omista niin paha verrata.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.