sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Goodie Bag | #kynsimiitti16

Kynsimiitin lahjapussi oli suorastaan täynnä ja se sisälsi toinen toistaan kivempia juttuja. Koska tämä oli ensimmäinen miittini olin ihan yllättynyt sponsoreiden ja tuotteiden määrästä.
Kurkataanpa siis tarkemmin mitä kaikkea minun lahjapussini sisälsi. Nappasin jopa swatchit kaikista lakoista!


Cloetta lahjoitte meille herkkuja. Hopea Toffee purkkassa oli sitä jotain! En ole aikaisemmin maistanut purkkaa joka oikeasti maistuu siltä miltä sen sanotaan maistuvan eikä vain teolliselta maulta, vau!
Suklaan kanssa kävikin sitten vähän hassummin sillä minä en saanut maistaa sitä ollenkaan. Olin säästänyt sitä sillä en sairaana oikein maistanut mitään eikä tehnyt mieli herkutella, tällä viikolla kun tulin yksi päivä kotiin oli suklaalevy selkeästi löytänyt tiensä parempiin suihin. Viljami oli nimittäin popsinut koko levyn. V sanoi että suklaa oli todella hyvää mutta että minä en olisi siitä kuulemma tykännyt, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan enhän mä saanut edes maistaa. Tosin voidaan kuulemma mennä ostamaan heti uusi :)





Oriflame lahjoitti meille valkoisen lakan sekä mattaavan/hoitavan/kynsiä kasvattavan lakan. Minä olen itseasiassa Oriflamen jäsen ja tuotteet ovat minulle monen vuoden takaa hyvin tuttuja. Näitä The ONE lakkoja en ole kuitenkaan aiemmin kokeillut vaikkakin olen kuullut niistä paljon positiivista.

Valkoinen 'French Tip' lakka peitti aivan loistavasti. Uskon että tämä peittää yhdellä kerroksella mutta koska itse vähän sössin levittämisessä laitoin kaksi kerrosta. Hyvä koostumus.




Avon lahjoitti kaksi värilakkaa ja päällyslakan mutta jostain syystä minun lahjakassiini oli päätynyt kolme värilakkaa. Ah, kun nämä on ihania! Saako näitä muuten kun liittymällä Avonin jäseneksi tai etsimällä itselleen myyjän?  Lakan koostumus ja levittämisen helppous sekä kivat värit saavat minut tahtomaan lisää! Nämä on muuten ihan uusia ja lanseerattu 5.5.

Lakkasin kaikkia värejä kaksi äärettömän helppoa kerrosta. Rain Washed on yks mun lemppareista koko lahjapussista. Orange You Crazyä pelkään vähän käyttää vaikka lakkakokoelmani n. 7 vuotta sitten koostuikin lähestulkoon pelkästään pinkeistä, oransseistä ja punaisista on siitä nyt tullut jotenkin vaikea käyttää. Onneksi kesä on ihan nurkan takana niin lakkaan tätä varmasti johonkin kesäkynsiin. Barely There on kivan neutraali vaalean ruskea mikä tietyssä valossa taittaa hieman vihertävään. Tämmöiset aika neutraalit lakat on aina tervetulleita.
Pikkuisen mua harmittaa se tää kun näille lakoille on nimet niin ne eivät jostain syystä luo pulloissa vaan siinä pahvilaatikossa missä lakka tullee, kuinka epäkätevää. Kuka säilyttää lakkojen pieniä pahvilaatikoita? Minä kuitenkin näppäränä tyttönä kirjoitin lakkojen nimet pulloisin itse.

Kaikissa swatcheissa (paitsi Oriflame) on käytetty päällyslakkana Avonin Gel Shine Lasting Finish Top Coattia. Oikein kiva, kuivui nopeasti ja antaa hyvän kiillon lisäksi se on mukavan ohutta.



Kauneudenkauppa.fi lahjoitti kaikille Opin värilakan kevään New Orleans kokoelmasta (sekä sama kokoelman minisetin arvottavaksi.)

Sain sävyn Humidi-Tea. Aluksi en pitänyt sävystä ollenkaan ja ajattelin että se ei sovi ihoni väriin ollenkaan. Jotenkin aloin kuitenkin lämpenemään tälle lakalle päivä päivältä enemmän ja pidin näinkin yksin kertaista lakkausta viikon koska se oli vaan niin kiva väri. Hassua kuinka ensi reaktio voi olla niin eri kuin lopullinen mielipide. Tää on mun toinen lemppari. Kaksi kerrosta peitti hyvin.



Lumene lahjoitti Gel Effect lakoja kevään uutuus sävyissä.
Minä sain Pionimeren ja Niittyvillan. Molempia on kynsillä kaksi kerrosta.
Olin tyytyväinen Pionimereen jo ensimmäisellä kerroksella lopputulos silloin hyvin haalea vaalean punainen mistä oma kynsi paistoi vielä runsaasti läpi ehkäpä hyvä ranskis lakka. Laitoin kuitenkin toisen kerroksen silkasta uteliaisuudesta ja nyt olen sitä mieltä että olisi pitänyt laittaa kolmas kerros peittävämpään lopputulokseen. Niittyvilla on aika lähellä Avonin vaalean ruskeaa, mutta se on kuitenkin hieman tummempi ja harmaampi. Ei siis lähellä ollenkaan.
Tykkään kun näillä on englannin ja suomenkieliset nimet.


Kone Helsinki lahjoitti kynsiviilan, lakan ja esitteen. Mielestäni oli vähän outoa että esitteen vuosiluku on 2014 mutta ei huolta se on edelleen voimassa ja löytyy jopa Kone Helsingin netisivuilta. Kynsiviilat tulevat aina tarpeeseen. Kone Helsingin lakat on tuttuja entuudestaan sillä niillä on ihan sairaan hyvä hinta/laatusuhde.
Minä sain sävyn FC17 se on tosin vähän harmi että näillä ei oo nimiä. Ja mä en tosiaankaan osaa kuvata violettejä enkä punaisia... Tässä lakka näyttää liian siniseltä sillä kyllä tuo minusta oikeasti ihan violetilta näyttää. Peitti yhdellä kerroksella, mahtavaa!


Taisin mainita etten osaa kuvata punaisia. Tämä on aika lähellä totuutta (ei oo ihan noin ruskeahko).
Naiskauneus lahjoitti Jolifinin lakan, mikä on mulle aivan uusi tuttavuus sekä glitterpurkin.
Tämä jos mikä tarraa kynsinauhoihin. Osasin epäillä että näin tulisi käymään mutta varovaisuudestani huolimatta sain tahrittua kynsinauhat, eikä muuten lähde irti! Laitoin kaksi kerrosta mutta ohuen koostumuksen takia olis pitänyt laittaa kolme. En vaan enää jaksanut ottaa uusia kuvia :D
Sävy on todella kaunis viininpunainen mutta vaikeasta koostumuksesta ja levityksestä johtuen en oikein tiedä tuleeko meistä kavereita.  Onneksi on ihania pikkusydämiä.

 


Kauneutta.com lahjoitti kaksi Kubiss lakkaa sekä Fabyn värilakan ja aluslakka-päällyslakka yhdistelmän. Molemmat merkit mulle täysin uusia. Molemmista olen kyllä kuullut aiemmin.
Sain Kubiss lakat sävyissä 44 ja 31. Voikun olis tosi kiva kun näilläkin olis nimet. No. 44 on tummanpinkki jossa on pinkkiä shimmeriä, kaksi kerrosta. No. 31 on kellertävä limenvihreä metallilakka. Peitti hyvin kahdella kerroksella mutta koska sivellin jälki (siis brush stroke, en osaa ajatella suomeksi) jäi metallisen lopputuloksen vuoksi hyvin selvästi näkyviin laitoin vielä kolmannen kerroksen yrittäessäni pelastaa tilannetta. Vielä kahden päällyslakka kerroksen jälkeenkin pystyn näkemään sivellin jäljet, äh. Ehkä leimaan päälle jotain niin ei enää erotu. Tosi kiva väri kuitenkin.
Fabyn lakan sain sävyssä Passport to my heart, oikein kunnon punainen hennolla pinkillä shimmerillä mikä näkyy pullossa mutta ei sitten kynnellä. Kaksi kerrosta.




CesarsShop lahjoitti meille arvottavaksi neljä pientä palkintoa. Onnetar suosi minua ja voitin tämän ihanaakin ihanamman Picture Polish lakan. Ostin reilu vuosi sitten ensimmäisen PPn itselleni ja se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Siitä lähtien PP on vallannut vähitellen tilaa lakkalaatikossani ja se on varmasti yksi lemppari merkeistäni. Tämä Bridget on kerrassaan ihana <3





Voi apua mikä maratonpostaus! Ainakin saitte kunnon analyysin siitä mitä tämän kynsimiitin Goodie Bag sisälsi. Kiitos kaikille jotka meidän miittiä oli mukana sponsoroimassa!

Onkos teillä mielipiteitä kassin sisällöstä?

Kaikki lakat siis saatu. Linkkien klikkaamisesta en hyödy yhtikäs mitään, ajattelin vaan helpottaa jonkun uteliaan ihmisen elämää :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.