maanantai 1. heinäkuuta 2019

Picture Polish Mystery Polish Collection

Oikein hyvää maanantai-iltaa vaan kaikille. Semmosta halusin vaan tulla kertomaan että Picture Polishin mysteerilakat ovat täällä! 
Kaksi viikkoa sitten Picture Polish julkaisi uuden kokoelman (linkki Heidin upeaan swatch postaukseen koska minä en ole omiani ehtinyt vielä swatchata) ja kun viiden lakan kokoelmasta osti itselleen neljä tai kaikii sai kaupan päälle mustaan silkkipaperiin käärityn mysteerilakan. 

Seurasin sosiaalisessa mediassa aktiivisesti mysteerilakkojen paljastumista. Toinen toistaan upeampi sävy valloitti sydämeni ja lopulta meillä oli seitsemän aivan uutta cremelakkaa jotka julkaistiin nyt omana kokoelmanaan eilen illalla. Satu piti CesarsShopin auki julkaisemisen aikaan klo 20-21 ja minä kipaisin noutamaan koko kokoelman omakseni heti. 

Olen käyttäny kaikissa swatcheissa aluslakkaa, YHDEN kerroksen värilakkaan sekä päällylakkaa.
Picture Polishin uusi Fill 'em up aluslakka toimi loistavasti ja oletankin sen olleen suuri apu siihen että onnistuin lakkaamaan kaikki lakat yhdellä kerroksella, aika uskomatonta.



Boho - Sinisen taittava vähän violetti. Sävyltään aika samanlainen kun holohitulalla täytetty Picture Polish Royal.



Spell - Aivan upea dusty pink. Sävy muistuttaa Picture Polish Embracea.




Slate - Vaalean harmaa creme joka päittää yhdellä kerroksella. Onko sellaista edes olemassa? Slate muistuttaa sävyltään hieman Picture Polish Lakodomia ollen kuitenkin pikkuruisen tummempi.




Mint - Pastellin mintuinen unelma.




Korma - Uudelleen syntynyt ja nimensä vaihtanut sinaapinkeltainen. Picture Polishin instagramista paljastui että tämä sävy on ollu kulkenut vuonna 2009 nimellä Mustard mutta myöhemmin lopetettu ja nyt nimen vaihdoksen jälkeen syntynyt uudestaan.




Sienna - Minä sanon tiilenpunainen vaikka Picture Polish sanoo terrakotan oranssi. Autunm vastaa tätä sävyä aikaisemmista Picture Polish lakoistani parhaiten joten ehkä se sitten kuitenkin on oranssi :D Tämän on myös se sävy jonka oletin saavani kun jostain syystä ajattelin mysterilakkoja olevan vain yksi ja näin Lauran avaavan tämän ennen kuin juoksin hakemaan omaani kaksi viikkoa sitten.
Viisi vuotiaan poikani lemppari tästä kokoelmasta.



Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä minun oma mysteerilakkani jonka sain mustaan silkkipaperrin käärittynä.
Avocado - Täyteläinen ja herkullisen värinen oliivin vihreä.





Näistä on aivan mahdotonta valita omaa suosikkiaan ja koko kokoelma on mielestäni täysi kymppi. Sävyt sopivat upeasti yhteen keskenään ja näiden laatu on ihan tajunnan räjäyttävän mahtava. Kuka olisi uskonut että huolellisesti lakattuna lyhyehköt kynnet saa lakattua yhdellä kerroksella. Picture Polish itse kuitenkin suosittelee kahta kerrosta joten muistakaa se jos itse näillä lakkailette.

Mitäs te tykkäsitte tästä kokoelmasta ja siitä että holohitulalakoistaan tunnettu PP julkaisi kokonaisen kokoelman cremejä?

Mikä on sun suosikki sävy? 

7 kommenttia:

  1. Whaaat! Siis näissä kuvissa on yksi kerros? Apua, nyt tuli hinku tähän kokoelmaan vaikken aiemmin ollut edes kovin kiinnostunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis usko tai älä yksi kerros kaikissa sävyissä! Oon ihan ällikällä lyöty. Mä sain ite Avocado ja yllätyin sen peittävästä koostumuksesta sit luin Heidin postauksessa et Sienna peittää yhdellä joten päätin ku näitä aloin swatchaamaan et tosi huolellisesti yritän jos yhdellä menis. Kaks kyllä jos ei haluu laittaa päällyslakkaa mut peittää oikeesti yhdellä 😍

      Poista
  2. Aivan eka olin että "plääh cremet ei kiinnosta yhtään" mutta kun sain siennani niin laatu yllätti positiivisesti tosiaan. :) Sitten aattelin että ostan kaksi tai kolme sävyä näistä uusista, mutta tän sun postauksen myötä voisin ostaa vaikka kaikki 😂😍
    Superhyvät swatchit 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Siis mä rakastan sitä PPn holohitula koostumusta joten tietenkin olin näistä vähän skeptinen mutta kun avasin avocadon ja testasin sitä olin ihan et vau! Sunnuntai-iltana en matkalla cesarsille ollu ihan varma jätänkö 1 vai kaks pois. Mutta siellä ne olikin sit kohta kaikki mun ostoskorissa 😅

      Poista
  3. En kyllä ymmärrä miksi näistä vouhkataan, yksikään väri ei niin uniikki ole ettei kokoelmastani löytyisi :) laadullisesti ihan sama peittääkö 1 vai 2 kerroksella, jokatapauksessa laittaisin 2 :) ihan hyvä vaan että rahat säästyy, PP toistaa tosi paljon itseään ja olen ihan onnellinen että olen päässyt pahimmasta huumasta irti, rahat säästyy :) kiva tietysti olisi jos vaikka syksyksi tulisi jotain upeita holoja, pidän toki PP lakoista mutta en ole nähnyt enää järkeä ostaa montaa samantyyppistä ja on sitten sen takia tullut paljon hutiostoja.

    VastaaPoista
  4. Toi avocado on ehkä ihan pakko saada <3 <3 Ihan mun värinen lakka!

    VastaaPoista
  5. Mä ehkä innostuin näistä mysteerilakoista enemmän, kun siitä perus kokoelmasta :DD Laatu on jotain ihan käsittämättömän hyvää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.