maanantai 30. heinäkuuta 2018

Samiskynnet: Rannalla

Kesän alussa Cesarsilla järjestettiin tuotetestauspäivä jossa ihailimme Lauran kanssa Moyran uutuuksia joita oli juuri saapunut myymälään näytille. Kuin sattumalta katselimme samaa leimakuviota ja pohdimme mitä lakkoja sen kanssa käyttäisi ja kuinka.
Ei aikaakaan kun olimme saaneet päähämme lähes identtiseltä kuulostavat lakkaukset ja ajatus samiskynsistä sai vähän niinkuin syntyi. 


Idea sai alkunsa Moyran minilaatasta no. 115 Happily Ever After jossa oleva kuva sai meidät miettimään merta. Muistin kuinka olin joskus haaveillut toteuttavani sini-beiget rantakynnet ja tämän leiman myötää ajatus tuli mieleen uudestaan.
Alunperin ajatuksissa oli Picture Polishin Salt Water ja Cherish mutta kun Picture Polish kesäkuun puolessa välissä julkaisi uusia lakkoja joiden joukossa oli siniturkoosi Destiny kysyin Lauralta mitä jos tehtäis Destiny-Cherish samiskynnet kun olimme kerran kotiuttaneet samat Picture Polishin uutuudetkin.


Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat hieman matkan varrella. Alunperin ajateltuun Destiny ja Cherish liukuväriin lisättiin kaveriksi vaaleansininen Clouds. Leiman olimme sopineet leimaavamme valkoisella ja minä käytin siihen Moyran leimauslakkaa.
Laura kysyi myös saako koristella muulla tavalla kuin leimalla ja mikäs siinä. Hänellä oli kuulemma ideoita vaikka muille jakaa mutta unohti sitten jakaa minulle :D No eipä sen väliä, minä lakkasin vielä koko komeuden ylle kerroksen INM Northern Lights Hologram päällyslakkaa ja ai että tuli taas sellainen fiilis että tota topperia pitää käyttää kyllä paljon useammin kuin mitä oon nyt vähään aikaan käyttänyt.


Ja tällaiset niistä sitten tuli. Aivan ihanat jos minulta kysytte.
Joskus kannattaa lyödä kaverin kanssa päät yhteen sillä yhdessä saattaa keksiä tosi hyviäkin ideoita joita ei välttämättä yksin edes tulisi ajatelleeksi.

Siitä esimerkiksi meidän #kynsivaihtarit lakkaushaasteessakin on kysymys. 


Lauran upeat kynnet pääset kurkkaamaan täältä!



Käyttämäni tuotteet:
UNT- Peel Off Base Coat
Picture Polish - Cherish, Clouds, Destiny
Moyra - White Stamping polish
Moyra - laatta No. 115 Happily ever After
INM - Northern Lights Hologram Top Coat




Samiskynnet on saamassa vielä jatkoa. Onko samiskynnet susta kiva idea? Jos kiinnostuit niin huuda vaikka Hep kommenttiboxiin jos just sä haluaisit lakata mun kanssa samiskynnet :)

4 kommenttia:

  1. Lakkaushaasteet ja ideoiden jakaminen toisten kannsa on niin kivoja!
    Tekisi mieli huutaa hep mutta mun kynsien lakkaushetket on niin epäsäännöllisiä, että en tiedä missä välissä kerkeäisin toteuttaa. Tosin näin kahdestaan voisi ajassa olla joustava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdään!!!
      Ei haittaa vaikka ois kuinka epäsäännölliset lakkaushetket :D

      Poista
  2. Nää on nätit 😍 mietin kanssa yhessä vaiheessa että laittaisi vähä lisää holo mutta jätin pois 😂

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.