keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Picture Polish ja sateenkaaren värit

Olen kärsinyt tässä hetken aikaa inspiraation puutteesta. Kynsiä tekisi kyllä mieli lakata mutta en vain keksi kuinka ne koristelisi. Näinpä on usein tullut lakattua vaan yhdellä värillä ja jättää ilman koristeltuja, näistä yksivärisistä kynsistä en oikeastaan koskaan edes ota kuvia jolloin blogi meinaa jäädä ilman materiaalia.

Hyväksi keinoksi inspiroitua olen keksinyt osallistua erilaisiin haasteisiin ja kilpailuihin. Haasteissa on yleensä joku teema joka rajoittaa kynsien koristelua, mikä minua ainakin helpottaa suunnattomasti kun ei ole vaan taivas rajana.

Picture Polish on järjestänyt tämän vuoden aikana jo muutaman haasteen ja tälläkin kertaa päätin osallistua. 



Teemana tällä kertaa oli liukuväri ja sai käyttää 2-5 Picture Polish lakkaa. Tavallisen vaakaliun sijaan päätin tehdä pystyliun sateenkaaren värillä.

Olen mielestäni aika huono tekemään pystyliukua ja harmittelin kovasti kuinka värit eivät mielestäni liikkuneet tarpeeksi hyvin mutta kuvissa ne kuitenkin näyttivätkin todella hyvältä. Meillä on vissiin vähän huono olohuoneen kattolamppu koska päivänvalolampun alla kynnet näytti livenäkin kivalta.



Ongelmia sateenkaaren lakkaamiseen aiheutti se että olisin halunnut käyttää seitsemää lakkaa mutta maksimin ollessa viisi en meinannut millään osata päättää. Lopulta, hartaan pohdinnan ja Viljamin avustuksen jälkeen päädyin käyttämään lakkoja: Bridget, Sun Flower, Enchanting, Freya's Cats ja Scandal.




Näitä kynsiähän ei olisi tarvinnut enää erikseen koristella, sateenkaari liukuväri oli mielestäni oikein hieno ihan yksikseen mutta koska olin juuri sattunut samalla viikolla ostamaan uusia Konadin leimauslaattoja oli minun pakko leimata kynsille nämä pitsikuviot yhdestä uutuuslaatasta (Square Image Plate 26) Pitäähän uutuuksia nyt heti päästä testaamaan, varsinki kun viime leimaus kerrasta oli jo jonkin verran aikaa.

Itse kilpailuun osallistuin postauksen kahdella ensimmäisellä kuvalla sillä sääntöihin kuului postata instagramiin kaksi kuvaa, toisessa kuva käytetyistä lakoista ja toisessa sitten tarkempi kuva itse lakkauksesta.

Mitäs tykkäätte lakkauksesta? Osallistutteko te koskaan instagram-kilpailuihin tai muihin haasteisiin?



Lakat ja leimauslaatta ostettu Cesars Shopista, Bridget voitettu kynsimiitin arvonnasta.

6 kommenttia:

  1. Todella hienot! Ihanan syvät värit.

    Oon itse osallistunut muutamiin kisoihin, joihinkin arvontoihinkin. piCture pOlishin NailartQuarterlyyn tulin valituksi toissa vuonna mukaan. Haasteet mulla jää usein epäonnisesti kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mä yritin joskus päästä siihen PPn NailartQuarterlyyn mutta ei onnistunut.

      Poista
  2. Wau, nämä on älyttömän kauniit! Liuku on todella onnistunut :) Hienosti sait kaikki sateenkaaren sävyt kynsille vaikka lakkojakin oli vain viisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,
      Ja mä kun en ikinä tee pystyliukua kun en muka osaa :D

      Kuvissa tuli värit jotenkin paljon paremmin esille kun mitä ne oli livenä, hassua.

      Poista
  3. Aivan ihana toi liukuväri <3

    Mä oon kanssa osallistunut muutamaan noihin picture polishin kisoihin (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Onkin huomannut että oot osallistunut ja voitit sen giveawayn! Kuinka hienoa :)

      Poista