lauantai 20. huhtikuuta 2019

Lakkaushaaste: Pääsiäinen

Huhtikuun 20. päivä, mikä tarkoittaa jälleen kerran lakkaushaastetta. Olen kirjoittanut tänä vuonna blogia vaan lakkaushaastepostauksien verran, en muuta. Kerron ensi viikolla vähän syitä miksi mutta nyt kurkistetaan mitä me tässä kuussa tehtiin.

Meillä oli aluksi sovittuna eräs muu teema mutta koska pääsiäinen osui sopivasti samalle viikonlopulle tämän haasteen kanssa päätimme yhdessä toteuttaa kynnet joiden teema on pääsiäinen.

Aihe tuotti minulle suuresti ongelmia. Olen elämäni aikana tehnyt näiden lisäksi yhdet vähän niinkuin pääsiäiskynnet, Kinder-munakynnet vuonna 2016.
Olen viimeiset 12 vuotta ollut erityisesti pääsiäisen aikaan muutaman viikon niin kiireinen etten ole ehtinyt mitään kynsiä lakata ja yleensä ne on ollut juuri pääsiäiseksi ihan tuhon omat kun  seurakunnan pääsiäisvaellus-projekti on ne mukavasti katkonut. Tänä vuonna pääsiäisvaellusta ei sitten monien syiden vuoksi järjestetty ja tässä sitä ollaan pääsiäiskynsien kanssa.



Pää löi tyhjää, sen lisäksi että teema oli pääsiäinen ei meillä ollut lakkaukseen mitään muuta yhdistävää tekijää vaan ihan vapaat kädet koristelutyylin ja värien suhteen.
Maanantaina sain kuitenkin paketin ystävältäni joka halusi minua ilahduttaa pienellä yllätyksellä. Paketista paljastui Mikki Hiiren päänmuotoinen, pääsiäisteemainen pinssi jonka ystäväni on itse tehnyt ja minä halusin käyttää sitä inspiraationa omiin kynsiini.



Etsin laatikostani lakat jotka olivat lähimpänä pinssin värejä sekä mustan akryylimaalin.
Tuntui että viimeisestä käsinmaalaus kerrastani olisi ollut ikuisuus vaikka ei joulukuusta nyt ihan niin pitkä aika olekaan. Ah, miten ihanaa oli pitkästä aikaa pipertää pikkutarkasti.

Lakkauksen pohjana mulla on Moyran valkoinen geelilakka joka pysyy hyvän muutaman viikon vaikka päälle lakkaisi tavallisilla lakoilla. Muut käytetyt lakat löydät postauksen lopusta.



Omasta mielestäni todella kivat ja juuri sellaiset kun päässäni kuvittelin. Joskus ajatus ja toteutus ei ihan kohtaa mutta tällä kertaa niin kävi. Tykkään teemakynsistä todella paljon ja ihmettelenkin suuresti kuinka olen voinut jättää pääsiäiskynnet lakkaamatta. Onneksi tämä vääryys tuli korjattua tänä vuonna.

Käykääpä vielä kurkkaamassa muiden lakkashaastepostaukset.
Strokes of Color

Käytetyt tuotteet:
Pohjana
Moyra - 2 in 1 Gel Top Coat
Moyra - Geelilakka 01 White
Kiara Sky - No Wipe UV/LED Top Coat
Koristeluissa
Ra Paint - Musta akryylimaali
Claire's - Liquid Metal Teal
Picture Polish - Watermelon, Heaven, Surf
Essence - 66 Shade of Happiness, 28 Hello Sunshine
Color Club - One Step French Tip
Essie - Silk Watercolor - Blush Stroke
Essie - Gel Setter top coat.


Oikein hyvää pääsiäistä!
Entä, lakkasitko itse pääsiäiskynsiä?



4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.