sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkynnet 2017

Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille :)
Minä heräsin tänään kolme vuotiaan "onnea vaan" lauluun ja sain lahjaksi päiväkodissa askarrellun kortin sekä omenamuffinsin. Loppupäivä sujuikin sitten mukavasti vaan laiskotellen. Kuinkas muilla?



Tänä vuonna olin päättänyt lakata äitienpäiväkynnet ja ne olis nyt niinku tässä. Näitä kynsiä lakatessani olin jo aloittanut leimaamisen kun tajusin että en ollut ottanut tästä Essencen ihanuudesta swatch kuvaa.
Joten saatte tänään harvinaisen kuvan oikeasta kädestäni johon en ollut vielä ehtinyt leimaamaan. 
Kynsillä uusi Essencen Out of Space Stories 04 Beam Me Up! lakka. 
Tämä on niin herkullinen ja kaunis että olen ihan rakastunut. Yleensä en osta kynsilakasta tupla versioita mutta tätä kävin nappaamassa Tokmannilta toisen pullon siinä pelossa että nämä kohta häviäisivät hyllystä. Hintaa lakalla oli vain 2,49€ joten oli ihan sallittua ostaa tupla kappale, vai mitä?


Leimasin keskisormen ja nimettömän kynteen kuvat BornPrettyStoren laatasta BP-70 mikä on jonkinlainen äitienpäivä-laatta. Koska esimerkiksi "No. 1 Mom" ja "Best Mom" vaikuttivat hieman omahyväisiltä päädyin onnentoivotukseen ja tuommoiseen kuvaan missä äiti nostaa lasta. Kolme vuotiaan nosto ei enää suorille käsille onnistu mutta kohtahan täällä kannellaan jo toista pientä.

Muut kynnet saivat koristeluiksi Milv decalit.


Tosiaan tänä vuonna sain halit ja pusut yhdeltä lapselta kun toinen riehui villisti vatsassa. Ensi vuonna noitakin rakkauspalloja on kaksi <3 


Helpot, nopeat ja simppelit kynnet joita tykkään kyllä tuijottaa. 

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava sunnuntai, minä alan nyt jännittämään jääkiekon MM-kisoja ja Suomi-Sveitsi ottelua.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kinder Surprise!

Nyt kun vatsat on syöty täyteen suklaamunia on taas hyvä aloittaa arki!
Tai no, itseasiassa söin tänä vuonna vain puolikkaan suklaamunan ja olen sairauslomalla joten ei tämä arki nyt niin erillaisesta ole. Oli kuitenkin ihanaa ajatella olevansa neljän päivän lomalla sillä vietimme sen koko perhe yhdessä.

Jos jollain ei vielä ole ähky suklaasta tai muista pääsiäisherkuista niin tässä onkin oivat kynnet suklaahimoon.


Lakkasin pohjan ruskealla Sensinity Chocolate 40 lakalla ja mattasin kynnet käyttämällä OPIn mattapäällyslakkaa. Kostean mattalakan päälle painoin kindermunan foliosta etukäteen tarkasti mitatut ja leikatut palaset.



Tadaa! Syötävän hyvännäköiset suklaakynnet. Käytössä nämä osoittautuivat hieman epäkäteviksi kun folion reunat meinasi jäädä joka paikkaan kiinni, joten päädyin ottamaan nämä pois parin päivän pitämisen jälkeen. Mikä oli varmasti ihan hyvä idea kun näin pelkkiä kuviakin katsellessa tekee kovasti mieli suklaata. Voitte varmasti kuvitella kuinka paljon sitä teki mieli kun nämä oli kynsillä :D

Olivatpa ainakin hauskan erilaiset pääsiäiskynnet joiden tekoa oli kiva kokeilla.


Mitäs muiden pääsiäiseen? Lakkasiko joku muu pääsiäisaiheisiakynsiä?