torstai 7. syyskuuta 2017

Picture Polish, Matching Lips and Tips part 1

Mitenkäs sitä aloittaisi.
Reilu kolme kuukautta kestävän blogitauon jälkeen on vaikea tulla takaisin. Pitäisikö selittää poissaolon syytä vai vaan jatkaa siitä mihin on jääyt?
Blogi nyt vaan joutui tahtomattani olemaan tauolla ja syy siihen on hyvinkin simppeli. Loppuraskaus oli äärimmäisen vaikea ja sen jälkeen itse vauva-arki on pitänyt kiireisenä. Halu päästä takaisin blogin pariin on ollut suuri jo pitkään mutta vuorokaudessa ei meinaa tunnit riittää, tätäkin kirjoitan keskellä yötä :D
Mutta ei niistä asioista sen enempää vaan mennään suoraan asiaan!
Mulla nimittäin on swatchit kaikista Picture Polishin yhteensopivista kynsilakoista ja huulipunista.



Picture Polish julkaisi viime syksynä viisi kynsilakkojen kanssa saman nimistä ja yhteensopivaa huulipunaa. Tänä vuonna julkaistiin vielä Sveta Sandersin kynsilakka-huulipuna setti.
Olen jakanut tämän postauksen kahteen osaan vaikka sävyjä onkin vain kuusi. Kuvia on vain niin paljon että tästä tulisi ihan kilometri postaus yhdellä kertaa joten tehdään nyt näin. Part 2 tulee ulos huomenna.
Tänään esittelyssä, Love, Watermelon ja Grace.


Love on vuonna 2013 julkaistu neon punainen creme. Valaistuksesta riippuen hieman oranssihtava niinkuin useat neon punaiset. Kaunis sävy mutta lakka tarvitsee 3 kerrosta peittääkseen, kuvissa se oli ok mutta livenä näitä katsellessa mietin pitäisikö lakata vielä neljäs kerros.


Kaunis, kirkkaan puinanen. Ehdottomasti jatkoon! Koostumus on ihanan kosteuttavan oloinen. Huulet eivät ole käytön aikana eivätkä sen jälkeen yhtään kuivat. Nämä on todellakin "matching duo"



Watermelon on vuonna 2009  julkaistu kesäisen lämmin pinkki creme. Koostumus on aivan loistava, kaksi kerrosta. Olen tähän väriinkin aivan rakastunut!





Huulipuna oli huulilla mielestäni hieman viileämmän sävyinen kuin miltä lakka vaikuttaa pullossa mutta asiaan voi vaikuttaaa myös kuvien eri valaistuis. Tää huulipuna on ihana, ihana, ihana!!!




Grace on vuonna 2014 julkaistu viileän roosa sävyinen lakka joka sisältää hopeisia holohippuja. Tekisi mieleni jopa sanoa että tämä on yksi PPn klassikkolakoista, ainakin minulle. Kaksi kerrosta riittää vaikka ensimmäisen jälkeen tuleekin ajateltua että tämä ei peitä ikinä.
Grace on yks mun ihan vakkari lakka ja sillä voi lakata kynnet aina eikä ikinä mene pieleen.




Grace huulipunasta ei ole kuvaa huulilla sillä tämä setti meni synttärilahjaksi siskolleni. Kynnetkin lakkasin omalla lakallani vaikka kuvat onkin otettu tästä setistä.





Mitäs mieltä olette?
Täytyy kyllä sanoa että Picture Polish huulipunat ovat oikein positiivinen kokemus, aivan ihanat sävyt ja koostumus on loistava aivan niinkuin lakoissa. En käytä kohta mitään muuta kun olen niin täysin rakastunut näihin.

Kaikkia duo-settejä myydään Cesarsilla mutta pelkkiä lakkoja on mahdollisuus ostaa myös yksittäin Embrace duoa lukuunottamatta.

Huomisessa postauksessa sitten Bordeaux, Bonkers ja Embrace.


6 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanuuksia! ♥ Hassua kyllä, ettei tuossa Grace-punassa ole mitään hippusia vaikka hyvin voisi olettaa niin :D

    Ps. Ihanaa että palasit blogin pariin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Tahdon holohippuja huulipunaan!

      Poista
  2. Nää on kyllä tosi ihanan sävysiä. Ostin sen Embrance duon, kun halusin sen lakan :D mutta on se huulipunakin kiva. Tosi tykkään enemmän mattapunista (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se kiva jos Embraceiä olis myyty yksinäänkin mutta mä ainakin tykkään molemmista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.