maanantai 23. tammikuuta 2017

2016 Best Nine (on instagram)

En blogannut viime vuonna enää lokakuun jälkeen sillä tein syyskuun lopussa positiivisen raskaustestin ja raskauspahoinvointi yllätti minut totaallisesti. Nyt raskauden puolivälissä pahoinvointi alkaa helpottamaan mutta kärsinkin sitten kaikesta muusta mitä raskaus tuo tullessaan kuten väsymyksestä, liitoskivuista ja harjoitussupistuksista. JEE! Esikoisesta ei ollut ollenkaan näin rankkaa alkuraskautta joten olenkin ollut ihmeissäni siitä kuinka huonovointinen olen nyt ollut.
Toivottavasti olo tästä kuitenkin helpottuu ja blogivuosi 2017 olisi oikein antoisa.

Startataanki siis vuosi 2017 kurkkaamalla vielä vähän viime vuoden lakkauksiin. Esittelyssä instagramin yhdeksän tykätyintä lakkaustani vuodelta 2016.

9. Picture Polish Holo on Top

Tässä lakkauksessa käytin kaksi kerrosta PPn Holo on Toppia ja leimasin mustalla Konadin leimauslakalla.

8. Miittikynnet

Huhtikuussa olleen kynsimiitin lakkaus teema oli värikäs joten minähän käytin värejä sitten oikein kunnolla. Tein leimadecalin ja väritin sen kynsille laitettuani vesivärilakoilla. Tarkemmat tiedot löydät tästä postauksesta.

7. Sunflower 


Picture Polishin kesäinen Sun flower pääsi poikeusiinsa kun tein tämän lakkauksen jossa oli sun flowerilla väritetyt auringonkukka leimadecalit. Näistä kynsistä tein myös youtube videon jonka voit katsoa täältä.


6.-5. Galaxy Euroviisukynnet





Tein Euroviisu-teemaan sopivat kynnet. Isäntämaa oli viime vuonna ruotsi joten siitä johtuen ruotsinlippu sydän. Pohjana toimi mielestäni erittäin onnistuneet galaxykynnet.


4. Ruusujen väritystä.


Yksi lempparitekniikoistani on ehdottomasti leadlighting ja sen näkee myös näissä kynsissä.


3. Diamonds

Alkuvuodesta osallistuin instagramissa järjestettävään Weekly Nail Art Challengeen #WNAC2016
Tammikuun 15. päivän teema oli Diamonds ja tämä oli se mitä sain aikaan. Minulla ei ole kynsistä postausta joten kerron lyhyesti miten ne on tehty.
Hopea lakka on Golden Rose Holiday nro 51 ja shimmerinen nude Essencen 35 Engaged, molempia kaksi kerrosta. Essencen päälle lisäsin vielä hopeisia strasseja jotta Diamond teema toteutuisi.


2. Roosa nauha -kynnet


Tykkään tehdä teemakynsiä ja nyt muutamana vuotena peräkkäin tehnyt roosa nauha teemaiset kynnet lokakuussa roosa nauha päivän aikoihin. Tänä vuonna inspiroiduin suuresti tuosta Michael Monroen suunnittelemasta nauhasta.


1. PP Holo on Top Video


Vuoden 2016 tykätyin kuvani instagramissa ei ollutkaan kuva vaan 30 sekunttia kestävä pikavideo tästä youtube videosta. Lakkaus on sama kun yhdeksänneksi tykätyin kuvani.



Siinä oli 2016 parhaat yhdeksän instagramissa. Muutama oma suosikkikin pääsi tälle listalle. Mitäs te tykkäsitte ja mikä ois teidän lemppari näistä? 

torstai 5. tammikuuta 2017

The List 2016

Käynnistetään vuosi 2017 vastaamalla 35 kysymykseen vuodesta 2016.
Olen tehnyt tämän jo kahdesti ja haluan jatkaa tapaa :) Voit käydä kurkkaamassa vuosien 2014 ja 2015 vastauksia jos kiinnostaa.


1. Teitkö tänä vuonna jotain mitä et ole tehnyt aikaisemmin? Did you do something this year that you have never done before?
En tehnyt. No. 

2. Piditkö uudenvuoden lupauksesi? Did you keep any new years resolutions?
En tehnyt uuden vuoden lupausta. I didn't have one.
  
3. Saiko kukaan jonka tunnet lapsen? Did anyone you know get a kid?
Sai. Yes.

4. Kuoliko kukaan läheisesi? Did anyone close to you die?
Ei. No.

5. Missä maissa kävit? Which countries did you visit?
Virossa kahdesti.  In Estonia.

6. Onko jotain mitä missasit 2016 mitä haluat vuonna 2017? Is there something you missed in 2016 that you want in 2017?
-------.  -----. 

7. Minkä päivän tulet muistamaan aina? Which date will you always remember?
30.09.

8. Mikä on parasta mitä sinulle tapahtui tänä vuonna? What is the best that has happened to you this year?
Tulin raskaaksi.  I got pregnant.

9. Mikä on suurin virheesi? Which is your biggest mistake?
---------. -------

10. Paras ostoksesi? Which is your best buy?
Näppäimistö tablettiin. Keyboard for my tablet.

11. Mihin käytit eniten rahaa? What did you spend most money on?
Kynsilakkaan.  Nailpolish.

12. Mikä teki sinut oikein onnelliseksi? What made you really happy?
Perhe ja tieto tulevasta lapsesta . Family and our future baby.

13. Oletko ollut sairaana tai satuttanut itsesi? Have you been sick or hurt yourself?
Aivan liikaa! Sairastuin jälleen masennukseen, keväällä kärsin myös n. 10 viikkon flunssasta ja noro-viruksesta. Flunssan sairastaminen kyllä jatkoi koko vuoden. Loppu vuodesta aloin kärsimään alkuraskauden pahoinvoinnista joka oli paljon pahempi kuin esikoisesta..... Way too much! 

14. Mikä kappale tai artisti saa sinut ajattelemaan vuotta 2016? Which songs or artists will make you think of 2016?
Nyt ei kyllä tullut sellaista. I don't know. 

15. Tunsitko olosi paremmaksi tai huonommaksi vuonna 2016 kuin aikaisemmin? Did you feel better or worse in 2016 then you did before?
Huonommaksi, mikä on hieman ikävää sillä vastasin samoin viime vuonna.  Definitely worse. 2015 was not my year...

16. Onko jotain mihin toivoisit laittavasi enemmän aikaa? Is there something you wish you would have put more time on?
Hyvin voimiseen. .Feeling good.

17. Onko jotain mihin toivoisit laittavasti vähemmän aikaa? Is there something you wish you would have put less time on?
En osaa sanoa. Can't say.

18. Millainen oli jouluaattosi? How was your Christmaseve?
-Aamupuuro perinteisesti äidillä. Sitten kotiin ja äiti tuli meille syömään jouluruokaa. Illalla päästiin pitkästä aikaa joulukirkkoon kun äitini oli lapsen vahtina. Porridge at my moms and then rest of the day at home. Mom came to christmas dinner and we get to go to christmas church at the evening because my mom was babysitting.

19. Rakastuitko? Did you fall in love?
En. No.

20. Mikä oli paras TV sarja? What was the best series on TV?
Once Upon a Time, Scandal. 

21. Vihaatko ketään ketä et ennen vihannut? Do you hate someone you didn't hate before?
En vihaa mutta olen ärsyyyntynyt. . Nope.

22. Paras kirja jonka luit? Which is the best book you've read this year?
-

23. Suurin musiikillinen löytö? Which is the biggest musical discovery?
En oikein löytänyt mitään, enkä kyllä etsinyt. . I don't know.

24. Saitko jotain mitä toivoit? Did you get something you wished for?
Joo!!!!  sain CesarsShopin lahjakortin, jopa kaksi. Yes.

25. Toivoitko jotain mitä et saanut? Did you wish for something you didn't get?
Kyllä, tietokonetta.  I keep wishing my own lap top.

26. Paras elokuva? Which movie was the best?
Rogue one?

27. Mitä teit syntymäpäivänäsi? What did you do on you birthday?
Siskoni suostui lapsenvahdiksi jotta saimme vapaa-illan. Katsoimme Saara Aallon Home Coming keikan ja kävimme ravintolassa. My sister babysit our son and we went to dinner with my boyfriend.

28. Parhaat ihmiset jotka tapasit? Which were the best people you met?
-

29. Miten kuvailisit tyyliäsi? How would you describe your style?
Disney?

30. Mikä sai sinut tuntemaan hyvältä? What made you feel good?
Raskaus. Pregnancy.

31. Kehen julkkikseen olit kuumana? Which celebrity were you most hot on?
En kehenkään. No one really.

32. Ketä ikävöit? Who did you miss?
Isääni. My dad.

33. Paras kuukausi? Which was your best month?
Syyskuu. September.

34. Onko jotain mitä olisit voinut tehdä paremmin? Is there something you could have done better?
Olisin voinut voida paremmin mutta sille on paha tehdä mitään.. I could have felt better but there's nothing i can do about that really. 

35. Miten seuraava vuosi tulee olemaan erillainen kuin tämä vuosi? How is next year going to be different from this year?
Saamme toisen lapsen ja meidän esikoisesta tulee isoveli <3 . We're having another baby!


Sellainen 2016. Tervetuloa 2017.