maanantai 4. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Petteri Punakuono x2

Joulukuun neljäs päivä, Kynsiblogit joulukalenterin toinen luuku ja minun vuoroni julkaista teille joululauluaiheiset kynnet.

Eikä siinä vielä kaikki sillä innostuin tästä niin kovasti että tein kahdet. Olen tällä hetkellä jotenkin täysin hurmioitunut jouluaiheisita kynsistä, johtuen ehkä siitä että viime vuonna kaikki aika meni raskauspahoinvoinnista kärsimiseen enkä lakannut yksiäkään. Asia korjataan tänä vuonna ja jouluun mennessä ollaan sitten ihan kyllästytty. Kuulostaako hyvältä?



Minun joululauluni on Petteri Punakuono. Valinnalleni ei ole sen kummempaa tarinaa kuin että ajattelin kyseisen laulun inspiroivan kivoihin kynsiin.
Mua jotenkin kiehtoi ajatus poroista ja reestä taivaalla, joten päädyin tämmöisiin siluetti kynsiin.
Näistä tuli ihan vahingossa yllättävän samanlaiset kun Lauran tekemät kynnet tässä edellisessä joululaulu postauksessa. Mua ihan hymyilytti Lauran postausta lukiessa kuinka ollaan satuttu tekemään näin samanlaiset.



Pohjalle lakkasin liukuvärin NCLAn Volgalla ja Picture Polishin Lakodomilla. Porot ja reen maalasin mustalla akryylimaalilla Messy Mansionin decal matolle joista sitten siirsin ne kynnelle.
Tää toimi ihan loistavasti paitsi että decaleista tuli hieman liian paksuja ja ne oli vaikea saada asettumaan kynnelle.

Huomatkaa Petterin punainen nenä pikkurillissä! Sillä hän johdattaa pukin pulkan kilttien lasten luo.




Nämä toiset ovat sitten vähän perinteisemmät Petteri kynnet ja tämän tyylisiä on netti pullolaan.
Oon halunnut jo pari vuotta tehdä tämmöiset mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Inspiraatio näihin alunperin NailsbyCambria instagramista.
Nämä kynnet toi kyllä heti joulufiiliksen. Sen täytyy olla tuo punainen lakka mikä sai oloni tuntumaan jouluiseksi vaikka kotiakaan ei ole vielä koristeltu. 



Käytin Essencen 16 Fame Fatal ja China Glazen Ring in the red lakkaa, molempia yhden kerroksen.
Nimettömään lakkasin Petterin alle Color Clubin French Tip valkoista. Petterin pää on OPIn San Tan-tonio ja sarvet Opin Suzi Loves cowboys
Silmissä samaa valkoisa kun aiemmin ja musta on Essencen 46 Black is back.
Nenä samaa punaista kuin muissa kynsissä.

Kivat, simppelit mutta erittäin jouluiset sanon minä.


Mitäs tykkäsitte, kummat on teidän mieleen enemmän?
Odotatteko jo innolla joulua?


Seuraava luukku aukeaa 6.päivä I don't think twice, I just do... -blogissa.

5 kommenttia:

  1. Molemmat kynnet ovat todella hienoja, mutta jotenkin noi punaset on kyllä aivan älyttömän söpöt <3

    VastaaPoista
  2. Nämä sun molemmat porokynnet on ihan älyttömät hienot! Noissa ylemmissä kynsissä on nappi lakkavalinnat öisen lumimaiseman luomiseen :)
    Tekis mieli itekin tehdä nuo suloiset porokynnet joku joulu, kun ovat jo "legendaariset" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Joo, kyllä näiden porokynsien pitäisi olla jokaisen kynsien lakkaajan to do -listalla "legendaarisuudestaan johtuen. Ehkä ensi vuonna?

      Poista
  3. Voi että sä olitkin ahkera! :D Nää on molemmat todella ihanat ja kauniisti toteutetut <3 Mun suosikit on silti varmaan nuo ekat, niissä on sellaista ihanan humuista, jännittävää joulun odotus -tunnelmaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko olla ahkera kun en osannut valita kummat lakkaan :D mun suosikit taitaa kans olla noi ekat. Taustan liukuvärissä tosi onnistunut lakka valinta.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.